Oli keskiyö, kun Nikolai ja Jesse istuivat pakettiauton takapuskurilla. He olivat yhä soramontulla eikä kummallakaan ollut kiire mihinkään. Jesse rapsutteli heidän välissään pakettiauton tavaratilan lattialla makaavaa Babaa. Hän oli vaihtanut ylleen omat vaatteensa ja juonut vaivatta lähes kolme litraa vettä.
Elokuvallista trilleriä lupaa kustantaja, ja sellaisen lukija todellakin saa, kun tarttuu Tuomas Liuksen jännäriin Sudenkorennon kesä. Menoa ja meininkiä riittää niin, että meinaa jo huimata.
Teoksen päähenkilö on 13-vuotias Jesse, jonka kesä on hurjin ikinä. Ajallisesti tarina sijoittuu 1980-luvulle, aikaan, jolloin idän ja lännen välinen kahtiajako on selkeä. Se näkyy vahvasti myös Jessen kesässä, kun naapuriin muuttaa salaperäinen venäläismies Nikolai ja kun Jessen ja hänen äitinsä elämään astuu yllättäen Jukka, joka myöskin on kiinnostunut Nikolaista.
Alkuun tosin tuntuu, että Jesse elää aika tavallista ikäisensä elämää Joensuussa. Prologissa kuvataan ohjuksen putoamista Inarijärveen talvella 1984, mutta sen yhteys itse tarinaan avautuu vasta myöhemmin. Ensin tutustutaan Jesseen ja 13-vuotiaan pojan maailma piirtyy esiin uskottavasti ja todentuntuisesti.
Jesseä jännittää siirtyminen yläasteelle, ja hän yrittää saada kaveripiirin kunnioitusta kyseenalaisin keinoin. Yläasteen johtohahmolle Hexalle tehty typerä lupaus vie Jessen yhteyteen Nikolain kanssa, ja seikkailu alkaa.
Kierroksia tarinassa tosiaan riittää, kuten sanottu. Kun tarina pääsee vauhtiin, se vie mukanaan. Onko se aina uskottava – ei välttämättä – mutta mielikuvituksekas ja vetävä kyllä. Toimintakohtaukset ovat tarkoin rakennettuja ja ajoittain vähän liiankin yksityiskohtaisia tällaisen täti-ihmisen makuun – äänikirjaa kuunnellessani hitusen tuskaisenakin odotan, että toiminta taas tasaantuu.
En ehkä ole aivan täysin Sudenkorennon kesän kohderyhmää. Silti viihdyn säkenöivän tarinan parissa ja mielelläni kuulisin, minkälaisia ajatuksia tarina yläkouluikäisissä herättää.
Sudenkorennon kesä muualla: Kirsin kirjanurkka ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Minä pidin paljon kirjan vauhdista ja myös juonesta. Ja ennen kaikkea minua viehätti tapahtumaympäristö eli Joensuu, jossa olen asunut yli kolmekymmentä vuotta.
VastaaPoistaYmpäristöä on kyllä kuvattu kiinnostavasti, ja se viehätti, vaikka Joensuu ei minulle olekaan lainkaan tuttua seutua. Oman lisänsä tuo aina se, jos kirjan kuvaamat paikat ovat tuttuja.
Poista