Siirry pääsisältöön

Ocean Vuong: Lyhyt maallinen loistomme

Se kun yritin opettaa sinua lukemaan niin kuin rouva Callahan opetti minua, huulet korvasi vieressä ja käsi kädessä, sanat liikkuivat yhteisten varjojemme alla. Mutta sellainen ratkaisu (poika opettaa äitiään) käänsi järjestyksen päälaelleen, samoin kuin identiteettimme, jotka olivat uudessa maassa jo entuudestaan hatarat ja hauraat.

Ocean Vuong: Lyhyt maallinen loistomme
(S&S 2021)
alkuteos On Earth we're Briefly Gorgeous 2019
suomentanut Tero Valkonen
kansi Jussi Karjalainen
268 sivua

Joskus sitä kohtaa kirjan, joka vaikuttaa niin, että sanat tuntuvat olevan kateissa. Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme on sellainen. Se on hämmentävä ja mietteliääksi jättävä, raaka ja kaunis, fragmentaarinen ja ehyt.

Romaani on autofiktiivinen ja se on samalla kirje kirjailijan äidille. Paradoksaalista on, että äiti ei osaa lukea, ja poika kirjoittaakin: "Kerron sinulle kaiken mitä et koskaan saa tietää." Ja niin hän tekeekin. Hän kertoo sellaista, mitä ei yleensä äidille kerrota, ja hän avaa maailmansa kaikessa raadollisuudessaan nähtäväksi. Teos on intiimi ja samalla järisyttävän avoin.

Kun panimme ensimmäisen kerran, emme panneet ollenkaan. Uskallan kertoa sen jälkeisistä tapahtumista vain siksi, ettei tämä kirje todennäköisesti löydä luoksesi – kertominen on mahdollista juuri siksi, että tuntuu mahdottomalta ajatella sinun voivan joskus lukea tätä.

Minäkertoja – pikkukoiraksi kutsuttu – on taustaltaan vietnamilainen. Äiti on syntynyt vietnamilaisen äidin ja amerikkalaisen isän suhteesta, ja kun poika on pikkulapsi, muuttaa hän perheineen Vietnamista Yhdysvaltoihin. Siellä hän on erillinen ja vieras, ja elämä äidin ja isoäidin kanssa on jotain aivan muuta kuin amerikkalaista unelmaa. Sodan ja historian traumat vainoavat perheen naisia, ja poika on yhteiskunnan ja naisten keskellä välittäjä, joka yrittää luovia eteenpäin samalla, kun äiti raataa pienellä palkalla kynsihoitolassa monien muiden aasialaisnaisten tavoin. 

Perhe yrittää amerikkalaistua samalla, kun kotona ovat tärkeitä omat tavat ja perinteet. Koulutusta vaille jääneet naiset ovat väistämättä ulkopuolisia, mutta ulkopuolisuutta kokee myös pikkukoira, joka etsii itseään.

Käänteen pojan elämään tuo työ tupakkapellolla. Siellä hän kohtaa Trevorin, ensirakkautensa. Trevor on amerikkalaisempi kuin pikkukoira, mutta hänelläkin on haasteensa. Nuorukaisille maailma ei ole mahdollisuuksia täynnä eikä amerikkalainen unelma näytä olevan käden ulottuvilla. Lyhyt maallinen loistomme piirtääkin eteen sekä rakkauden että murheen sekä kurjuuden, joka syntyy siitä, kun jää sivuun ja osattomaksi.

Lyhyt maallinen loistomme on kirvelevä ja upea. Paikoin sen lukeminen hengästyttää niin, että kirja täytyy panna sivuun odottamaan. Se kuitenkin jää häiritsemään mieltä tavalla, joka ei jätä rauhaan, ja houkuttaa palaamaan äärelleen.

Romaani on kieleltään kiehtova ja vaihteleva. Tero Valkosen hieno suomennostyö tekee kunniaa runolliselle teokselle, joka on kerta kaikkiaan elämys.

En oikein tiedä mitä yritän sanoa. Tarkoitan varmaan, että joskus en tiedä keitä tai mitä me olemme. Joinain päivinä tunnen itseni ihmiseksi, toisina pikemminkin ääneksi. Kosketan maailmaa en suinkaan itsenäni vaan kaikuna siitä, kuka olin. Joko kuulet minua? Pystytkö lukemaan minua?

Vuongin romaanista ovat kirjoittaneet myös ainakin Mari, Omppu ja Tiina.

Kommentit

  1. Tämä kirja on ehdottomasti lukulistalla! Toivottavasti olisi kirjastossa paikalla mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
  2. Minulla on tämä ei-kiireellisellä lukulistalla. Fragmentaalisuus ehkä hieman arveluttaa, preferoin yleensä jokseenkin selkeitä kokonaisuuksia. Tosin kyseessä lienee nyt epäluuloinen ennakkoasenteeni (niistä on yllättävän vaikea joskus päästä!), sillä olen lukenut useita "mosaiikkimaisia" teoksia, joista olen pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen :) Fragmentaarisuus ainakin minun kohdallani tökkii yleensä silloin, jos tuntuu, että mitään koossapitävää voimaa ei oikein löydy. Joskus niin käy, mutta tässä Vuongin romaanissa on minusta sellaista intensiivisyyttä, että kokonaisuus pysyy hyvin koossa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy