Siirry pääsisältöön

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

Kala, mutta jotain muutakin. Kala, joka muistuttaa käärmettä, matoa tai kiemurtelevaa merihirviötä. Ankerias on aina ollut jotakin erityistä. Jopa kristinuskon perinteessä, jossa kala on sentään alusta saakka kuulunut kaikkein tärkeimpiin symboleihin, ankeriaaseen on suhtauduttu aivan omana tapauksenaan.
Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti
Tammi 2020
Alkuteos Ålevangeliet. Berättelsen om världens mest gåtfulla fisk 2019
Suomentanut Maija Kauhanen
272 sivua

Patrik Svenssonin esikoisteos Ankeriaan testamentti on hämmentävä. Viehättävän naiivisti kuvitetun kansikuvan alle kätkeytyy kokonaisuus, joka nivoo kauniisti yhteen kauno- ja tietokirjallisia elementtejä. Kovan faktan lomaan asettuu tunteisiin vetoavaa tunnelmointia ja kaiken yllä leijuu ajatus ankeriaasta salaperäisenä ja ihmeellisenä luontokappaleena.

Ankeriaasta Svenssonin kirjassa on ehdottomasti kysymys. Ei kuitenkaan vain ankeriaasta vaan kokonaisesta maailmasta, jonka salamyhkäinen ja tärkeä osanen ankerias, tuo erikoinen kala, on. En varmasti ole ainoa, joka on pitänyt ankeriasta aika luotaantyöntävänä ja vastenmielisenäkin otuksena. Ankeriaan testamentti saa kuitenkin hämmästelemään, miten moninainen ja kiehtova olento ankerias onkaan. Se on kala, joka on pitänyt salaisuuksistaan kiinni vuosisatojen ajan ja onnistunut huijaamaan kuolemaa. Se on kala, joka saa alkunsa Sargassomereltä ja matkaa aikanaan sinne takaisin kuolemaan – siltikään Sargassomerellä ei ole onnistuttu tapaamaan täysikasvuista ankeriasta.

Ankeriaan testamentti on moniin näkökulmiin kurkottava teos, jonka keskiössä on ja pysyy ankerias. Svensson käsittelee uhanalaista kalaa muun muassa niin historian, uskonnon kuin kirjallisuuden kautta. Kaikkeen vaikuttavaan tietoon nivoutuu viehättävällä tavalla kuvauksia kalaretkistä isän kanssa. Jotain kaihoisaa on siinä, miten Svensson muistelee lapsuutensa kalareissuja ja isäänsä ja rakentaa samalla kuvaa siitä, miten elämä kulkee eteenpäin ja vain muistot jäävät. Toivoa sopii, että ankeriaasta jää jäljelle muutakin kuin muistot ja että se säilyy osana monimuotoista luontoa.
Palasimme kastematojen pariin ja luotimme siihen, että vaivamme palkittaisiin. Eräänä päivänä iso ankerias tulisi. Eihän se tietysti koskaan tullut, mikä teki ankeriaasta meidän silmissämme vielä entistäkin arvoituksellisemman. Se oli varmastikin yksi syy siihen, että isäni kalasti juuri ankeriaita. Hän kertoi minulle lasiankeriaista, kelta-ankeriaista ja hopea-ankeriaista, siitä miten ne muuttivat muotoaan, ankeriaista jotka olivat vanhempia kuin yksikään ihminen, ankeriaista jotka asuivat ahtaissa ja pimeissä kaivoissa.
Kiitos kustantajalle ennakkolukukappaleesta!

Patrik Svenssonin kirjasta muualla: Kirjaluotsi, Kirjan vuoksi ja Tuijata.

Helmet 2020 -lukuhaaste: 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja.

Osallistun Ankeriaan testamentilla Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen.

Tietokirjabingosta kuittaan ruudun Palkittu tietokirja.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?