Isä, kirjoittaminen ja siinä onnistuminen on minulle paljon tärkeämpää kuin se, onko minulla kavereita tai hyvä mieli. Yksinäisyys on yhdentekevää, jos osaan kirjoittaa. Identiteettini ja koko olemassaoloni oikeus seisoo kirjoittamisen varassa. Joten olen ilmeisesti ihan yhtä epäinhimillinen olento kuin sinä.
 |
| Antti Rönkä ja Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen Gummerus 2020 219 sivua |
Silloin tällöin onnellinen on isän ja pojan, kahden kirjailijan, kirjeenvaihtoteos. Se ottaa hienolla tavalla oman paikkansa viime aikoina julkaistujen kirjekokoelmien sarjassa ja on kertakaikkisen upea kokonaisuus. Kirjan parissa ihastelin kerta toisensa jälkeen sitä, miten hyvin isä ja poika ajatuksiaan ilmaisevat, miten rehellisesti he toisiaan puhuttelevat ja miten he onnistuvat puhuttelemaan toistensa lisäksi myös lukijaansa.
Niin paljon tärkeitä sanoja Silloin tällöin onnellinen lukijalleen tarjoaa, että minulta tuntuvat loppuvan sanat kesken. Haluan jäädä poimimaan sivuilta ajatuksia, jotka nostattavat ajatuksia, vetoavat tunteisiin ja vievät mukanaan. Haluan lukea katkelmia ääneen ja tiedän, että tämän kirjan äärelle tahdon palata uudelleenkin.
Moi AnttiKirjeissä – tai oikeammin sähköposteissa ja osin myös WhatsApp-keskustelussa – kirjoitetaan paljon kirjoittamisesta, ovathan molemmat osapuolet kirjailijoita. Kirjeenvaihdossa kuvataan romaanin käsikirjoituksen etenemistä ja sitä, minkälaista epävarmuutta ja tuskaa kirjoittaminen aiheuttaa niin uransa alussa olevalle kuin pidemmälle ehtineellekin – mutta myös iloa ja riemua.
Kysyin kuulumisiasi, ja kun sinä sitten tosiaan vastasit, tarkkailin lähinnä ilmaisua, virkerakennetta, sanavarastoa, tekstin sujuvuutta, ja intoilin että poikahan kirjoittaa hyvin. Minä todella olen ammattini läpisyömä ihminen, aivan epäinhimillinen olento. Tai sitten ihan vain isä. Joka hahmottaa lapsensa taitoina ja sitten epäilee niitä taitoja. Eskohan se sanoi, että äiti rakastaa, rakastaa aina vain, vaikka poika konttaisi kotiin farkut kurassa ja omaisuus muovikassissa, mutta isä epäilee, epäilee aina vain, vaikka poika ajaisi pihaan uudella Teslalla ja puku päällä.
Tärkeänä aiheena esille nousee myös se, miten vaikeaa aikaa koulu oli Antti Röngälle, jota kiusattiin ja joka salasi kiusaamisen vanhemmiltaan. Tätä avaa hätkähdyttävästi Röngän esikoisromaani Jalat ilmassa, ja jonkin verran näillä kirjoilla onkin kosketuspintaa.
Kirjoittamisen ja kiusaamiskokemusten lisäksi teoksessa puhutaan ihmissuhteista, kohtaamisesta ja kohtaamattomuudesta. Olennainen on isän ja pojan suhde, jonka ruotiminen vaatii rohkeutta molemmilta.
Antti, pyydän anteeksi. Sinun ei olisi pitänyt joutua kokemaan ainuttakaan noista tilanteista.Eikö näissä ajatuksissa ole jotain universaalia, mitä jokainen vanhempi jossain elämänsä vaiheessa todennäköisesti miettii? Miten tavattoman tärkeää onkaan, että noita tunteita sanoitetaan ja että lukija saa päästä osalliseksi lämminhenkistä, humoristista, tunteisiin käyvää ja viisasta keskustelua.
Kunpa voisin saada tekoni tekemättömiksi. Mutta en tietenkään saa.
Isä,Kiitos tästä kirjasta, Antti Rönkä ja Petri Tamminen.
epäilit ettei meillä ole kieltä tälle uudelle todellisuudelle. On minulla. Olen silloin tällöin onnellinen.
Kirjasta muualla: Kirjanmerkkinä lentolippu, Leena Lumi, Kulttuuri kukoistaa, Marjatan kirjat ja mietteet, Kirjaluotsi ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Helmet 2020 -lukuhaaste: 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.