Siirry pääsisältöön

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

"Sillä lailla useimmat meistä varmaan selviävät elämästä, puolittain tietoisina, puolittain epätietoisina, väistellen väläyksiä muistoista, jotka eivät voi olla totta. Mutta kun näen muiden kävelevän tyytyväisinä kaduilla, aivan kuin kauhu ei koskaan valtaisi heitä, tajuan, etten tiedä, millaista muilla on. Elämä on enimmäkseen arvuuttelua."

Elisabeth Strout:
Nimeni on Lucy Barton
Tammi (2018)
Alkuteos My Name Is Lucy Barton (2016)
Suomentanut Kristiina Rikman
164 sivua

Lucy Barton joutuu sairaalaan pitkäksi aikaa. Eräänä päivänä hänen äitinsä ilmaantuu sairaalahuoneeseen, istuu tuolilla sängyn jalkopäässä eikä päiväkausiin poistu tyttärensä luota. Äidin ja tyttären yhdessäolo johtaa menneiden muistelemiseen. Vaikka naiset puhuvat enemmän muista ihmisistä kuin itsestään, hahmottuu rivien välistä kuva Lucy Bartonin kurjasta lapsuudesta, perheestä, joka oli "kummajaisia – – jopa siinä pikkuisessa maalaiskaupungissa Illinoisin Amgashissa, missä kyllä riitti talonröttelöitä, joiden seinät kaipasivat maalia tai ikkunat ehjiä luukkuja, tai joiden puutarhoissa ei ollut mitään silmän iloksi".

Menneisyyden muistelemisen ja nykyhetken keskeltä hahmottuu hienovireisesti kuva äidin ja tyttären suhteesta, joka ei ole ongelmaton. Jotain hennon kaunista siinä kuitenkin on, sillä tytär ei osoita katkeruutta eikä vihaa.
Ihmiset eivät varmaan ymmärrä, miksei äitini koskaan saanut sanotuksi: minä rakastan sinua. Eivätkä he varmaan ymmärrä, miksei se haitannut minua.
Lucy Barton tekee sairaalassa ollessaan tutkimusmatkaa menneisyyteensä ja samalla – luonnollisesti – itseensä. Mistä hän on tullut, mihin hän on päätynyt? Miten eletty elämä vaikuttaa siihen, mitä hän on ja mitä hänelle vielä tapahtuu? Kaiken yllä leijuu ajatus asioiden vääjäämättömyydestä, elämästä joka kuluu ja toteutuu, ja samalla yhteen kietoutuvat eräänlainen universaalius ja silti ainutlaatuisuus.
Mutta tämä on minun tarinani. Tämä tässä. Ja minun nimeni on Lucy Barton.
Kiehtovasti kaiken ytimessä on äidin ja tyttären suhde, joka on moniulotteinen ja elävä. Lucy Barton on sekä äiti että tytär, ja kahdessa roolissa hän huomaa, että jotkin asiat eivät katoa vaikka muuttavatkin muotoaan.
Mutta luulen ymmärtäväni oikein hyvin sen tuskan, jonka me lapset kätkemme sisällemme, tuskan, joka kestää kokonaisen ihmisiän, kaipauksen, joka on niin suuri, ettei siitä pääse edes itkemällä eroon.

Kerronta on lakonista eikä sorru lähellekään ylidramatisointia. Silti tarinassa on vahvaa painokkuutta: rivien väliin on jätetty niin paljon, että Nimeni on Lucy Barton on eittämättä kokoaan suurempi kirja. Se on ajatuksia herättävä ja upea lukuelämys, jolla varmasti riittäisi annettavaa vielä uudellakin lukukerralla.

Keltaisen kirjaston romaanista ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Suketus, Katja, Mai ja Arja.

Helmet 2018: 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja.

Kommentit

  1. Olen samaa mieltä kanssasi, kirja on upea lukuelämys :)

    VastaaPoista
  2. Bartonin tapa kertoa on mainio. Hienotunteisesti herkkää ja hellää, yksinkertaisuudessaan ja hallitussa pienimuotoisuudessaan puhuttelevaa,
    aidonmakuista kerrontaa äidistä ja tyttärestä valoineen ja varjoineen, - kaikkinensa. Kristiina Rikmanilta jälleen laatusuomennos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitouden tunne, hienotunteisuus ja yksinkertaisuus vetoavat tässä suuresti - viimeksi mainittu vielä siinä mielessä, että tarinassa kuitenkin on monikerroksisuutta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...