"Jotta ikäisestäni naisesta saa hyvän päähenkilön, hänen tulee erota, pettää tai tulla petetyksi, menettä lapsi tai ratkaista murhia. En minäkään jaksaisi sarjaa, jonka keskushahmo vain ajattelee ja lukee, pesee pyykkiä ja täyttää tiskikonetta."
Toisen elämän alaotsikko on Muistiinpanoja, joka kuvaa kirjaa minun mielestäni hyvin. Kokonaisuus on fragmentaarinen, välähdyksistä koostuva, vaikka jonkinlainen koronologia merkintöjä yhteen sitookin.
Muistiinpanoista oli kysymys myös Keskivaikeassa vuodessa, joka ilmestyi 2016 ja josta pidin paljon. Väkisinkin tulin lukeneeksi Toista elämää Keskivaikean vuoden jatkona, ikään kuin jonkinlaisena sisarena. Enkä usko suuresti vääryyttä tehneeni, sillä kirjoissa on kyllä paljon samaa. Henkilökohtainen ote, sujuva eteneminen ja tapa havainnoida elämää ovat läsnä tässäkin teoksessa.
Nyt ei kuitenkaan puhuta masennuksesta. Sen sijaan keskiössä ovat pohdinnat siitä, millaista on huomata vuosien vieriminen ja se, ettei enää olekaan nuori. On jonkinlainen tilinteon hetki: mistä on tultu, mihin ehkä ollaan menossa, mitä on tapahtunut ja tapahtuu?
Mielenkiintoisesti Vanhatalo jakaa elämän kahteen vaiheeseen. Kun "ensimmäinen elämä on hankkimista, kartuttamista, lisääntymistä, kohti pyrkimistä, eteenpäin menemistä, arvonsa todistamista", alkaa toinen elämä, "kun vastaukset on lukittu". Takana on runsaasti tehtyjä valintoja, joiden kanssa on elettävä.
Esille nousee myös se, miten muiden elämä näyttää kiinnostavammalta kuin oma, tavallinen elämä. Kirjailija kokee, että oma elämä ei ole riittävän kiinnostavaa, varsinkaan tarinaksi asti, kun monen muun elämä näyttää sivusta katsottuna paremmalta, jännittävämmältä ja kiinnostavammalta. Niinhän yleensä aina: oma elo on arkista, muut matkustavat maailman ympäri ja rientävät juhlasta juhlaan.
Oman osansa Vanhatalon pohdinnoissa saavat myös niin parisuhde, vanhemmuus, koti, työ kuin naiseuskin. Paljon ajattelemisen arvoisia huomioita, joiden äärelle on hyvä pysähtyä. Elämästähän kaikessa on kysymys.
Joka tapauksessa Toinen elämä on onnistunut ajatusten herättelijä. Vanhatalo kirjoittaa viehättävästi ja ujuttaa pohdintoihinsa lempeää huumoria. Samalla hän tulee osoittaneeksi, että tavallisuuskin on kiinnostavaa.
Avaan Toisella elämällä osaltani Naistenviikkohaasteen, jota emännöi Tuija, joka on myös kirjoittanut Toisesta elämästä täällä. Lisäksi kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Mai, Sirri ja Laura.
Helmet 2018: 11. Kirjassa käy hyvin.
 |
| Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä S & S (2018) 206 sivua |
Toisen elämän alaotsikko on Muistiinpanoja, joka kuvaa kirjaa minun mielestäni hyvin. Kokonaisuus on fragmentaarinen, välähdyksistä koostuva, vaikka jonkinlainen koronologia merkintöjä yhteen sitookin.
Muistiinpanoista oli kysymys myös Keskivaikeassa vuodessa, joka ilmestyi 2016 ja josta pidin paljon. Väkisinkin tulin lukeneeksi Toista elämää Keskivaikean vuoden jatkona, ikään kuin jonkinlaisena sisarena. Enkä usko suuresti vääryyttä tehneeni, sillä kirjoissa on kyllä paljon samaa. Henkilökohtainen ote, sujuva eteneminen ja tapa havainnoida elämää ovat läsnä tässäkin teoksessa.
Nyt ei kuitenkaan puhuta masennuksesta. Sen sijaan keskiössä ovat pohdinnat siitä, millaista on huomata vuosien vieriminen ja se, ettei enää olekaan nuori. On jonkinlainen tilinteon hetki: mistä on tultu, mihin ehkä ollaan menossa, mitä on tapahtunut ja tapahtuu?
"Paheksun nuorta itseäni sydämeni kyllyydestä.Vanhatalon kanssa suurin piirtein saman ikäiselle pohdinnat vanhenemisesta tarjoavat runsaasti tarttumapintaa. Kukapa ei olisi pohtinut samoja asioita; ikääntymistä, lasten kasvamista, elämänkulkua. Tosin aivan yhtä jäsenneltyyn pohdintaan en koe kykeneväni.
Kuinka ahnaasti hän halusi mitä halusi ja veisasi viis seurauksista.
Hän oli nuori muttei niin nuori, hänen olisi pitänyt ymmärtää paremmin."
Mielenkiintoisesti Vanhatalo jakaa elämän kahteen vaiheeseen. Kun "ensimmäinen elämä on hankkimista, kartuttamista, lisääntymistä, kohti pyrkimistä, eteenpäin menemistä, arvonsa todistamista", alkaa toinen elämä, "kun vastaukset on lukittu". Takana on runsaasti tehtyjä valintoja, joiden kanssa on elettävä.
Esille nousee myös se, miten muiden elämä näyttää kiinnostavammalta kuin oma, tavallinen elämä. Kirjailija kokee, että oma elämä ei ole riittävän kiinnostavaa, varsinkaan tarinaksi asti, kun monen muun elämä näyttää sivusta katsottuna paremmalta, jännittävämmältä ja kiinnostavammalta. Niinhän yleensä aina: oma elo on arkista, muut matkustavat maailman ympäri ja rientävät juhlasta juhlaan.
Oman osansa Vanhatalon pohdinnoissa saavat myös niin parisuhde, vanhemmuus, koti, työ kuin naiseuskin. Paljon ajattelemisen arvoisia huomioita, joiden äärelle on hyvä pysähtyä. Elämästähän kaikessa on kysymys.
"Minusta näkee minut, lapset jotka olen synnyttänyt, elämän jota olen elänyt, tunteet joissa olen viettänyt aikaa."Samoin kuin Keskivaikean vuoden kohdalla, tämänkin kirjan äärellä huolestuin välillä, että koen itseni tirkistelijäksi. Ihan kaikkea en ehkä olisi halunnut tietää mutta lopulta kuitenkin totesin, että Toinen elämä onnistuu säilyttämään riittävän etäisyyden. Se tarjoaa myös paljon samaistumisen mahdollisuuksia, vaikka kaikkea en aivan omaksi koekaan. Miksi pitäisikään?
Joka tapauksessa Toinen elämä on onnistunut ajatusten herättelijä. Vanhatalo kirjoittaa viehättävästi ja ujuttaa pohdintoihinsa lempeää huumoria. Samalla hän tulee osoittaneeksi, että tavallisuuskin on kiinnostavaa.
Avaan Toisella elämällä osaltani Naistenviikkohaasteen, jota emännöi Tuija, joka on myös kirjoittanut Toisesta elämästä täällä. Lisäksi kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Mai, Sirri ja Laura.
Helmet 2018: 11. Kirjassa käy hyvin.
Keskivaikean kohdalla en kokenut tirkistelynhalun tunnetta vaan myötäelämisen tunnetta, halun kannustaa ja tukea. Tämä kirja sai sitten tuntemaan sitä tirkistelynhalun tunnettakin, kun yhdessä elettiin arkielämää ja yritettiin selvitä neljänkympin kriisistä.
VastaaPoistaMinä taas en tirkistelynhalua oikein koe vaan ennemmin haluan säilyttää jonkinlaisen etäisyyden, kun kuitenkin on todellisesta elämästä kysymys. Onneksi tässä etäisyyttä myös pidetään eikä avata "kaikkea".
Poista