Siirry pääsisältöön

Juha Hurme: Niemi

"Suomalaisten ja saamelaisten geenistöt ovat muodostuneet 11 000 vuoden maahanmuuttovirran tuloksina. Suomalaiset eivät saapuneet Niemelle valmiina kansana, ei sinne päinkään! Semmoista ei ole kuin "valmis kansa". Suomalaisuus kuten kaikki muutkin -laisuude ja -läisyydet ympäri maapallon ovat tietenkin yhä liiketilassa, ihmiset kulkevat ja sekoittavat geenejään. Se on ihanaa ja terveellistä! Mixing The Colours, kuten Iggy Pop laulaa."

Juha Hurme: Niemi
Teos (2017)
448 sivua

Juha Hurmeen Niemi tuli luettua jo aikoja sitten, mutta blogiin en saanut hetimiten kirjoitettua mitään. Jäin hauduttelemaan, jotta pääsisin selvyyteen siitä, millaisia tuntoja Finlandia-palkinnon voittanut teos minussa oikein lopulta herättää. Ihan kuukausitolkulla ei ollut tarkoitus haudutella, mutta väliäkös tuolla, kun tuntemukset ovat joka tapauksessa tässä matkan varrella hyvinkin selkiytyneet.

Sanottakoon se heti alkuun: Niemi ei ole minun kirjani. Ei ollenkaan. Tunnistan kyllä romaanin ansioita ja pidin tyylistä, paljonkin. Ilakoiva ja omaperäinen tyyli ei kuitenkaan jaksanut kannatella koko luku-urakan ajan, ja jos Niemi ei olisi ollut lukupiirikirja, en varmaankaan olisi sen kanssa loppuun saakka kärvistellyt.

Minun makuuni Niemi on liian repaleinen, täynnä välähdyksenomaisia huomioita Suomesta, suomalaisuudesta, kulttuurista ja niin edelleen. Joitakin mainioita välähdyksiä kirjasta löytyy mutta enemmän löysin itsestäni väsymistä ja puutumista, mikä on kyllä harmi. Kirjassa on paljon tärkeää asiaa esimerkiksi kulttuureiden sekoittumisesta, ja siten kuitenkin toivon, että Niemi päätyisi monen lukijan käsiin.

Finlandia-raati osui oikeaan monen mielestä, esimerkiksi Riitta on sitä mieltä. Katja pitää Hurmeen romaania erinomaisena ja Arjan mielestä Niemi on timantti kirjaksi. Olen siis nihkeydessäni vähemmistössä, mutta sielläkin on joskus hyvä olla.

Helmet 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja.

Kommentit

  1. Jep, itse kukin joutuu välillä vähemmistöön :) Monia Hurmeen epätarkkuudet häiritsivät, minä annoin hänen hulvattoman vuodatuksensa viedä. Toki jossain vaiheessa intomielisyys puudutti minuakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näyttääkin nyt menneen lukukokemukset ristiin. :) Olisin niin halunnut heittäytyä hulvattoman vuodatuksen matkaan, mutta en osannut. Ehkä joku toinen hetki olisi toiminut paremmin.

      Poista
  2. Viisaasti Hurme ei käytä kirjassaan sanaa "rotu" vaan "colour". Television ohjelmassa "Kesäterassi" Hurme esitteli käsityksiään värien sekoittamisesta (Mixing of colours) ja antoi ymmärtää, että historiasta löytyy "totuus". Hurme kuitenkin käyttää historiaa valikoidusti ja "unohtaa" monia asioita. Hän unohtaa esim. tutkijoiden löytämän tiedon, jonka mukaan ihmislaji on joskus kauan sitten koostunut joukosta, jonka pääluku on ollut alle tuhat yksilöä. Se on saattanut jopa olla edellytys ihmisen myöhemmälle voittokululle. Miten tämä tieto sopii yhteen eri väristen kansojen sekoittamisen ihanuuden kanssa? Ja ovatko sekoittumisen tuloksena syntyneet yksilöt geneettisesti arvokkaampia kuin muut? Hurme: "Se on ihanaa ja terveellistä". Luonnontieteistä tai historiasta ei löydy tukea ajatukselle sekoittaa "värit" vaan koko homma haiskahtaa idealistiselta rodunjalostukselta.

    Itse kirjoitin romaanissani "Autio maa" samasta asiasta:
    "Pelottavalta tuntuu, että kansojen ja rotujen sekoittaminen näyttää olevan joidenkin suosima uusi rotuoppi. Kuulin Helsingissä joissakin ravintolakeskusteluissa väitteitä, joiden mukaan rotuja sekoittamalla syntyisi ”kauniita lapsia”, siis geneettisesti arvokkaampia ihmisiä. Ihailevaan sävyyn minulle jopa näytettiin valokuvia sellaisista. Erityisen lupaavana pidettiin mustan ja valkoisen rodun sekoittamista. En hyväksynyt minkäänlaista rodunjalostusta. Natsit eivät aikoinaan salailleet omaansa mutta meillä Suomessa uusi rotuoppi verhoiltiin tekopyhästi piiloon kansainvälistymisen ja monikulttuurisuuden mustaan kaapuun.

    Toisen maailmansodan jälkeisen uuden ideologian piti olla natsismin täydellinen vastakohta. Muodoltaan siitä kuitenkin tuli samanlainen, yhtä ylimielinen ja taipumaton, mutta sisällöltään toki tyystin vastakkainen. Kun fasistit ennen vaativat pudasrotuisuutta, nykyajan idealistit suosivat rotujen sekoittamista. Rodunjalostusta suosiva ihminen tuskin kiirehtii asiastaan muille kertomaan, tai ainakaan kutsumaan asiaansa rotuopiksi. Ehkä hän ei kykene tunnustamaan asiaa edes itselleen. Sitä paitsi rotujen sekoittamista monet eivät edes osaa pitää rotuoppina, ennemminkin päinvastoin."

    Yksinkertaistaen: Ovatko Hurmeen mainitseman sekoittumisen seurauksena syntyvät yksilöt geneettisesti arvokkaampia kuin muut? Niin ainakin voisi päätellä hänen huudahduksestaan: "Se on ihanaa ja terveellistä!".

    Jukka M Korhonen

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on