Siirry pääsisältöön

Katja Kallio: Yön kantaja

"Amandan koko elämä taas oli luettavissa näistä papereista. Jokainen puute ja virhe ja harha-askel siitä lähtien kun hän oli syntynyt; hänen sisikuntansa väärät mitat ja kummalliset muodot ja väärät asennot. Hänestä oli olemassa virallinen, vangin puvussa otettu valokuvakin, vaikkei hän tiennytkään oliko se näiden paperien mukana."
Katja Kallio: Yön kantaja
(Otava 2017)
380 sivua
Kuumailmapallon korista, korkealta taivaalta, suunnattomasta vapaudesta ahtaaseen vankeuteen, pieneen selliin Seilin saarelle päätyy Amanda Aaltonen, 26-vuotias nainen, mukanaan vähäinen määrä tavaroita, joissa "ei ollut paljoa luetteloimista". Seilin houruinlaitokseen Amanda matkaa Åland-höyrylaivalla ja päätyy keskelle merta.
Sinistä taivasta on vaikka kuinka paljon, vielä paljon enemmän kuin vettä. Amanda sulkee silmänsä. Hän ei millään jaksa sitä kaikkea.
Takana ovat levottomat irtolaisvuodet Ranskassa, edessä vankeusvuodet suomalaisessa saaristossa. Amanda uskoo oleskelunsa olevan väliaikaista, totuus on toinen. Saaren omalaatuinen joukkio muodostaa pienen yhteisön, jonka osanen Amandakin on, halusi tai ei. Saarella on omat sääntönsä, ja hoitajat soveltavat omia sääntöjään, kukin taitojensa ja henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan. Potilaat oppivat pian, että teoista on seuraukset, ja hyvin käyttäytymällä voi saavuttaa joitain etuja.
Joskus Amanda yritti todistella hoitajille olevansa terve, ja vaati perusteita sille ettei häntä päästetty pois. Mutta mitä enemmän hän todisteli, sitä hullumpana häntä pidettiin ja sitä kierompaan häntä katsottiin. Häntä alettiin vahtia ja epäillä. Jos hän pysyi hiljaa terveydestä ja hoiti työnsä, hän sai juoda kahvinsa ja olla rauhassa ja pääsi kuljeskelemaan.
Kuten missä tahansa yhteisössä, myös Seilissä toisista ihmisistä tulee toisia tärkeämpiä. Samoin yhteisön normit säätelevät sitä, kuka kenenkin kanssa on. Laitoksen ulkopuolella asuvan Isakssonin ja Amandan ystävyys ei mahdu normien sisälle, ja sen mukaan on elettävä.

Yön kantaja on vahva kertomus naisesta, joka ei mahtunut aikansa normeihin ja joka päätyi keskelle merta, Seiliin. Romaanin sivuilla tuoksuu meri ja hehkuu sininen taivas. Amanda on elävä ja hengittävä hahmo, jonka puolelle lukijan sympatiat vähitellen kääntyvät. Alkuun tarinaan oli vaikea päästä kiinni, enkä edelleenkään ole vakuuttunut alkuosan - noin sadan sivun - tarpeellisuudesta. Mutta sitten, kun tarina saa siivet alleen, se vetää voimalla mukaansa.

Erityisesti lukukokemuksesta mieleen jää kieli. Katja Kallio kirjoittaa niin kauniisti, että hengästyttää, ja kirjan päätyttyä tuntuu, että tarinan voisi lukea samantien uudelleen upean kielen vuoksi. Mutta myös itse tarinan, joka on mieleenpainuvan koskettava. Yön kantaja on ehdottomasti yksi tämän vuoden kirjaelämyksistä.
Öisin hän tarrasi kiinni ikiomaan silkkinauhaansa kuin kaiteeseen ja sai pysyteltyä pystyssä. Hän sai jatkettua elämää putoamatta sen pohjalle.

Naisen kirjoittama kirja, joka kertoo todellisuudessa eläneestä suomalaisesta naisihmisestä, sopii tietenkin erinomaisesti Tuijan naistenviikkohaasteeseen. Eikä Helmet 2017 -haasteestakaan tarvitse sopivaa kohtaa pitkään etsiä: 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja.

Romaanista muualla: Kirsin kirjanurkka, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Havena, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua sekä Kirsin Book Club.
Adlibris*

Kommentit

  1. Juuri kirjoitan blogikirjoitusta tästä romaanista. Eipä voisi juuri sopivampaa kirjaa olla naistenviikolle. Mielestäni kirja parani loppua kohti, koska Isaksonin ja Amandan suhde oli niin vahvasti kuvattu. Itkukin tuli Amandan koko elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Amandan tarina todella onnistui liikuttamaan. Kaunis ja vahva kerronta vei mukanaan.

      Poista
  2. Tämä kirja on kyllä helmi! Ja sopii täydellisesti tähän viikkoon. Minutkin lumosi Kallion kieli, miten omaperäisiä kielikuvia ja kerronnan herkkyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naistenviikkoa juhlistamaan Yön kantaja tosiaan sopii erinomaisesti. Kallion kieli on niin kauniisti hiottua ettei voi kuin ihailla.

      Poista
  3. Yön kantaja teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Jäin miettimään tuota, mitä sanot kirjan ensimmäisestä sadasta sivusta. Ajattelin ensin samoin. Etenkin Pariisi tuntui pitkitetyltä. Vähitellen olen kääntynyt alun tarpeellisuuden taaksi: sen välittämä epämiellyttävä kuva Amandasta on pohja, josta moniuloitteinen henkilökuva rakentuu. Niin kävi minulle. Hieno naistenviikkoaloitus, Jonna!

    VastaaPoista
  4. Minusta Yön kantaja on Katja Kallion paras kirja. Seilissä olen vieraillut ja nähnyt ne Amandan loppuelämän maisemat. Ja kesäsaarikin on siellä lähellä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…