Siirry pääsisältöön

Katja Kallio: Yön kantaja

"Amandan koko elämä taas oli luettavissa näistä papereista. Jokainen puute ja virhe ja harha-askel siitä lähtien kun hän oli syntynyt; hänen sisikuntansa väärät mitat ja kummalliset muodot ja väärät asennot. Hänestä oli olemassa virallinen, vangin puvussa otettu valokuvakin, vaikkei hän tiennytkään oliko se näiden paperien mukana."
Katja Kallio: Yön kantaja
(Otava 2017)
380 sivua
Kuumailmapallon korista, korkealta taivaalta, suunnattomasta vapaudesta ahtaaseen vankeuteen, pieneen selliin Seilin saarelle päätyy Amanda Aaltonen, 26-vuotias nainen, mukanaan vähäinen määrä tavaroita, joissa "ei ollut paljoa luetteloimista". Seilin houruinlaitokseen Amanda matkaa Åland-höyrylaivalla ja päätyy keskelle merta.
Sinistä taivasta on vaikka kuinka paljon, vielä paljon enemmän kuin vettä. Amanda sulkee silmänsä. Hän ei millään jaksa sitä kaikkea.
Takana ovat levottomat irtolaisvuodet Ranskassa, edessä vankeusvuodet suomalaisessa saaristossa. Amanda uskoo oleskelunsa olevan väliaikaista, totuus on toinen. Saaren omalaatuinen joukkio muodostaa pienen yhteisön, jonka osanen Amandakin on, halusi tai ei. Saarella on omat sääntönsä, ja hoitajat soveltavat omia sääntöjään, kukin taitojensa ja henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan. Potilaat oppivat pian, että teoista on seuraukset, ja hyvin käyttäytymällä voi saavuttaa joitain etuja.
Joskus Amanda yritti todistella hoitajille olevansa terve, ja vaati perusteita sille ettei häntä päästetty pois. Mutta mitä enemmän hän todisteli, sitä hullumpana häntä pidettiin ja sitä kierompaan häntä katsottiin. Häntä alettiin vahtia ja epäillä. Jos hän pysyi hiljaa terveydestä ja hoiti työnsä, hän sai juoda kahvinsa ja olla rauhassa ja pääsi kuljeskelemaan.
Kuten missä tahansa yhteisössä, myös Seilissä toisista ihmisistä tulee toisia tärkeämpiä. Samoin yhteisön normit säätelevät sitä, kuka kenenkin kanssa on. Laitoksen ulkopuolella asuvan Isakssonin ja Amandan ystävyys ei mahdu normien sisälle, ja sen mukaan on elettävä.

Yön kantaja on vahva kertomus naisesta, joka ei mahtunut aikansa normeihin ja joka päätyi keskelle merta, Seiliin. Romaanin sivuilla tuoksuu meri ja hehkuu sininen taivas. Amanda on elävä ja hengittävä hahmo, jonka puolelle lukijan sympatiat vähitellen kääntyvät. Alkuun tarinaan oli vaikea päästä kiinni, enkä edelleenkään ole vakuuttunut alkuosan - noin sadan sivun - tarpeellisuudesta. Mutta sitten, kun tarina saa siivet alleen, se vetää voimalla mukaansa.

Erityisesti lukukokemuksesta mieleen jää kieli. Katja Kallio kirjoittaa niin kauniisti, että hengästyttää, ja kirjan päätyttyä tuntuu, että tarinan voisi lukea samantien uudelleen upean kielen vuoksi. Mutta myös itse tarinan, joka on mieleenpainuvan koskettava. Yön kantaja on ehdottomasti yksi tämän vuoden kirjaelämyksistä.
Öisin hän tarrasi kiinni ikiomaan silkkinauhaansa kuin kaiteeseen ja sai pysyteltyä pystyssä. Hän sai jatkettua elämää putoamatta sen pohjalle.

Naisen kirjoittama kirja, joka kertoo todellisuudessa eläneestä suomalaisesta naisihmisestä, sopii tietenkin erinomaisesti Tuijan naistenviikkohaasteeseen. Eikä Helmet 2017 -haasteestakaan tarvitse sopivaa kohtaa pitkään etsiä: 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja.

Romaanista muualla: Kirsin kirjanurkka, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Havena, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua sekä Kirsin Book Club.
Adlibris*

Kommentit

  1. Juuri kirjoitan blogikirjoitusta tästä romaanista. Eipä voisi juuri sopivampaa kirjaa olla naistenviikolle. Mielestäni kirja parani loppua kohti, koska Isaksonin ja Amandan suhde oli niin vahvasti kuvattu. Itkukin tuli Amandan koko elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Amandan tarina todella onnistui liikuttamaan. Kaunis ja vahva kerronta vei mukanaan.

      Poista
  2. Tämä kirja on kyllä helmi! Ja sopii täydellisesti tähän viikkoon. Minutkin lumosi Kallion kieli, miten omaperäisiä kielikuvia ja kerronnan herkkyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naistenviikkoa juhlistamaan Yön kantaja tosiaan sopii erinomaisesti. Kallion kieli on niin kauniisti hiottua ettei voi kuin ihailla.

      Poista
  3. Yön kantaja teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Jäin miettimään tuota, mitä sanot kirjan ensimmäisestä sadasta sivusta. Ajattelin ensin samoin. Etenkin Pariisi tuntui pitkitetyltä. Vähitellen olen kääntynyt alun tarpeellisuuden taaksi: sen välittämä epämiellyttävä kuva Amandasta on pohja, josta moniuloitteinen henkilökuva rakentuu. Niin kävi minulle. Hieno naistenviikkoaloitus, Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin jälkeenpäin, että olisi pitänyt lukea alku vielä uudemman kerran, ehkä se olisi sitten loksahtanut paremmin kohdalleen. Henkilökuva tosiaan on moniulotteinen.
      Kiitos, Tuija!

      Poista
  4. Minusta Yön kantaja on Katja Kallion paras kirja. Seilissä olen vieraillut ja nähnyt ne Amandan loppuelämän maisemat. Ja kesäsaarikin on siellä lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallio tuntuu parantavan kirja kirjalta. Säkenöivät hetket oli minusta sekin upea, kuten myös tämä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy