Siirry pääsisältöön

Lars Kepler: Hypnotisoija

"Tulta, ihan kuin tulta. Ne olivat hypnotisoidun pojan ensimmäiset sanat. Hengenvaarallisista vammoista huolimatta - hänellä oli satoja veitsenviiltoja kasvoissa, jaloissa, vartalossa, selässä, jalkapohjissa, niskassa ja takaraivossa - hänet oli vaivutettu syvään hypnoosiin siinä toivossa, että hänen katseensa kautta saataisiin nähdä mitä oli tapahtunut."
Lars Kepler: Hypnotisoija
(Tammi 2010)
Alkuteos Hypnotisören 2009.
Suomentanut Saara Villa
Äänikirjan lukija Toni Kamula,
kesto 18h 44min.
Hypnotisoija avaa suomalaistaustaisesta poliisista Joona Linnasta kertovan sarjan. Joona Linna jää kuitenkin enemmän taustahahmoksi, kun valokeilaan asettuu Erik Maria Bark, hypnotisoija, jonka Linna pyytää apuun raa'an rikoksen tutkinnassa.

Heti dekkarin alussa löytyy ruumiita. Urheilukentän pukuhuoneesta löytyy surmattuna mies. Miehen perhe on myös surmattu, vieläpä hyvin raa'asti. Perheen nuorimmainen ja äiti ovat kuolleita, teini-ikäinen poika Josef on vakavasti loukkaantunut. Perheen vanhin lapsi, tytär, asuu jo muualla ja on siten selvinnyt verilöylystä. Joona Linnalla on syytä epäillä, että tytär on vaarassa, ja hän pyytää Barkin selvittämään hypnoosin avulla, mitä sairaalassa makaava Josef tietää.

Hypnotisoinnin myötä saadaan selville jotain yllättävää. Samalla liikkeelle ryöpsähtää toinen tapahtumaketju, kun joku hermostuu siitä, että Erik Maria Bark ei pidä kymmenen vuoden takaista lupaustaan vaan harjoittaa jälleen hypnoosia. Alkaa piinaava kujanjuoksu, kun toisaalta selvitetään murhatyötä ja toisaalta etsitään Erikin kadonnutta poikaa Benjaminia, joka sairastaa verenvuototautia ja tarvitsee lääkkeensä.

Eikä siinä vielä kaikki. Erik harrastaa kipulääkkeiden napsimista eikä avioliittokaan elä enää parhainta kukoistuskauttaan. Kymmenen vuoden takaiset tapahtumat hyppäävät Erikin silmille monin eri tavoin, ja vähitellen lukijallekin selviää, mitkä tapahtumat ovat johtaneet lupaukseen hypnotisoinnin lopettamisesta.

Jos kesän lämpöön kaipaa viilentävää lukemista, on Hypnotisoija varteenotettava vaihtoehto. Meno on kylmäävää, suorastaan jäätävää, eikä joulukuinen Tukholma vähennä kylmyyden vaikutelmaa. Dekkari on hyvin raaka ja väkivaltainen, minun makuuni vähempikin olisi riittänyt. Samalla juonta kuljetetaan taitavasti koukuttaen niin, että tarinaa on mahdotonta jättää kesken. Hypnotisoijassa kuvataan käsittämätöntä pahuutta sillä tavoin vakuuttavasti, että lukija huokaa helpotuksesta, kun voi sulkea kauheudet kirjan kansien sisälle.

Jos Kepler-salanimen taakse kätkeytyvän kirjailijapariskunnan Alexander Ahndorilin ja Alexandra Coelho Ahndorilin teos pitäisi kiteyttää kolmeen sanaan, käyttäisin adjektiiveja ahdistava, koukuttava ja raaka. Toki kauheuksien keskellä on myös melko tavallista arkea ihmissuhteineen, jotta lukijan ei tarvitse alusta loppuun tauotta henkeään pidätellä. Paikoitellen hieman pitkitetyltä tuntuva tarina on vakuuttava avaus Joona Linna -sarjalle, joka on uusimman Kaniininmetsästäjän myötä kasvanut kuusiosaiseksi. Sen verran etäiseksi Joona Linna vielä jää, että ehkäpä tutustun häneen paremmin sarjan muiden osien myötä.


Muualla: Kirsin kirjanurkka, LukisinkohanDekkarihylly, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Booking it some more.
Adlibris*  myy kirjaa pokkariversiona.

Kommentit

  1. Nämä Lars Keplerin kirjat ovat kyllä hyviä ja aika hyytäviä. Joona Linna on ihana, vaikka yleensä vierastan tuollaisia "osaan kaiken ja olen kaikessa hyvä" -poliiseja/etsiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joona Linnan paremmuus suhteessa muihin on tuon ekan osan perusteella osattu rakentaa niin, että se ei ärsytä. Mielelläni tutustun häneen lisään, kunhan ensin vähän hengähdän. :)

      Poista
  2. Joona Linna on hyvä päähenkilö tässä dekkarisarjassa, josta olen lukenut jo viimeisimmän suomennoksen Kaniininmetsästäjän. Hypnotisoija poikkesi sarjan muista kirjoista, mutta hyvällä tavalla. Olen katsonut myös elokuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain huomasinkin, että Joona Linna on päätynyt elokuvaankin. Toisaalta kiinnostaisi nähdä, miten tarina on visualisoitu, toisaalta vähän hirvittää.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…