"Kynä pyöräyttää punaisen kehän mustien kirjainten ympärille. Ikkunasta hymyilevät vuorten uurteiset peikonkasvot, tutut arvet ja känsät. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky. Sanon sanat ääneen."
Terhi Törmälehto tarttuu esikoiskirjassaan uskonnollisuuteen: tarinan aiheena on helluntailaisuus. Vaikka vuoret järkkyisivät kulkee kahdessa aikatasossa ja kahdessa paikassa: luvut kertovat vuorotellen 1990-luvun Kainuusta ja nykyajan Kolumbiasta. Päähenkilö on Elsa, jota tarkastellaan menneisyydessä kolmannessa persoonassa, nykyajassa minäkertojan silmin.
Nuori Elsa asuu vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa Kainuussa, eikä uskonnollisuus ole kotona vierasta. Mummu ja ukki ja koko körttikansa kävivät seuroissa, jotkut kävivät messussa, jopa äiti joskus missä lie vigilioissa. Silti ensimmäiseen helluntaiseurakuntaan pitää lähteä salaa, selityksiä keksien, eikä nuoren lukiolaisen liittymistä uuteen ympäristöön katsota hyvällä. Varsinkin äidin, joka on kovin kaukana uskonnollisesta ajattelusta, on vaikea Elsan valintoja ymmärtää.
Nuoruuden aika on monin tavoin itsen etsimistä, ja siitä on kysymys Elsankin kohdalla. On kiintoisaa, miten uskonnolliseen yhteisöön liittyminen rinnastuu "tavanomaisempiin" asioihin, joita moni nuori kokeilee: äiti suorastaan ilahtuu, kun kohtaa Elsan Alkossa, ja toivoo tytön päätyvän niiden tavanomaisempien asioiden pariin. Totuus viinakauppavierailun takana on kuitenkin toinen:
Nykyajan Kolumbiassa elää aikuinen Elsa, joka on ajautunut uuteen kotimaahan helluntaiseurakunnan myötä ja herättää vaalealla ihollaan ja "sinisillä" silmillään huomiota. Elsan tehtävänä on pelastaa Manuel, joka on päässyt pois sissien vankeudesta fyysisesti mutta ei henkisesti. Seurakunnassa Elsalle kaavaillaan suurempaakin tehtävää uskon lähettiläänä, mutta epäilykset kalvavat naista kovin voimallisesti. Manuel, hänen taitonsa puhua kielillä ja sittemmin katoamisensa ajavat Elsan entistä suurempaan kriisiin.
Terhi Törmälehto kirjoittaa hyvin kauniisti. Hän luo kielestä omanlaistaan, kun syliin nostetaan tiitterämmin ja musiikki mylyää. Vaikka vuoret järkkyisivät on melankolinen kuvaus uskosta ja epäilyksestä mutta ei pelkästään niistä vaan myös esimerkiksi ystävyydestä, rakkaudesta ja ihmisen asemasta osana erilaisia yhteisöjä. Sekä helluntailaisuus että Kolumbia piirtyvät esiin vahvoina, asiantuntevasti, ja vaikka alkuun meni aikaa, ennen kuin pääsin tarinaan sisälle, muodostui lukukokemuksesta lopulta oikein hyvä.
Kirjasta muualla: Kirja hyllyssä, Kirja vieköön!, Hyllytontun höpinöitä, Kirjahakuinen persoonallisuushäiriö, Kirjaluotsi, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Lukutoukan kulttuuriblogi.
Helmet 2017: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis. Timo Nummisen luoma kansikuva on viehättävä!
 |
| Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät (Otava 2017) 288 sivua |
Nuori Elsa asuu vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa Kainuussa, eikä uskonnollisuus ole kotona vierasta. Mummu ja ukki ja koko körttikansa kävivät seuroissa, jotkut kävivät messussa, jopa äiti joskus missä lie vigilioissa. Silti ensimmäiseen helluntaiseurakuntaan pitää lähteä salaa, selityksiä keksien, eikä nuoren lukiolaisen liittymistä uuteen ympäristöön katsota hyvällä. Varsinkin äidin, joka on kovin kaukana uskonnollisesta ajattelusta, on vaikea Elsan valintoja ymmärtää.
Nuoruuden aika on monin tavoin itsen etsimistä, ja siitä on kysymys Elsankin kohdalla. On kiintoisaa, miten uskonnolliseen yhteisöön liittyminen rinnastuu "tavanomaisempiin" asioihin, joita moni nuori kokeilee: äiti suorastaan ilahtuu, kun kohtaa Elsan Alkossa, ja toivoo tytön päätyvän niiden tavanomaisempien asioiden pariin. Totuus viinakauppavierailun takana on kuitenkin toinen:
- Nyt on kuulkaa niin, että me rukoillaan Kainuun Alkot Herran huoneiksi.Kiihkeä asettuminen osaksi uskonyhteisöä on kuvattu uskottavasti ja paikoin myös koomisesti. Nuorta Elsaa tarkastellaan lempeästi, ymmärtäen: helluntailaisuudesta kasvava nuori löytää samanhenkisiä ihmisiä ja merkityksiä elämälle, jos kohta myös sieluntuskaa, joka seuraa siitä, kun muut eivät ymmärrä, mitä pelastumisen eteen pitäisi tehdä. Epäilys kulkee nuoren naisen mukana alusta alkaen, ja tuskaa tuottaa sekin, kun kielilläpuhumisen lahjaa ei vain kuulu, vaikka kuinka rukoilee. Sitten, kun lahja saapuu, on sen hallinta välillä vaikeaa.
Nykyajan Kolumbiassa elää aikuinen Elsa, joka on ajautunut uuteen kotimaahan helluntaiseurakunnan myötä ja herättää vaalealla ihollaan ja "sinisillä" silmillään huomiota. Elsan tehtävänä on pelastaa Manuel, joka on päässyt pois sissien vankeudesta fyysisesti mutta ei henkisesti. Seurakunnassa Elsalle kaavaillaan suurempaakin tehtävää uskon lähettiläänä, mutta epäilykset kalvavat naista kovin voimallisesti. Manuel, hänen taitonsa puhua kielillä ja sittemmin katoamisensa ajavat Elsan entistä suurempaan kriisiin.
Tuosta miehestä minä pidän. Äkkiä tajuan, että tuon miehen Jumalasta en enää tiedä.
Ja vaikka mitään en niin tahtoisi kuin tietää missä Manuel on ja tuleeko Manuel vielä minun luokseni, joskus väsyn paitsi kysymyksiini, myös vastauksiin. Siihen että kaikella on tarkoitus ja jossain vastaus kaikkeen. Ettei sade voi olla vain sadetta. Ikävä pelkkää ikävää.Uskonnollisiin kysymyksiin kietoutuu myös kysymys siitä, millaisia ihmiset ovat. Elsa joutuu ystävättärensä avustuksella kyseenalaistamaan omia näkemyksiään siitä, kuka on hyvä ja kuka paha, mitä ihmisistä näkee ja mitä he todellisuudessa ovat, kuka uskoo samaan jumalaan.
Terhi Törmälehto kirjoittaa hyvin kauniisti. Hän luo kielestä omanlaistaan, kun syliin nostetaan tiitterämmin ja musiikki mylyää. Vaikka vuoret järkkyisivät on melankolinen kuvaus uskosta ja epäilyksestä mutta ei pelkästään niistä vaan myös esimerkiksi ystävyydestä, rakkaudesta ja ihmisen asemasta osana erilaisia yhteisöjä. Sekä helluntailaisuus että Kolumbia piirtyvät esiin vahvoina, asiantuntevasti, ja vaikka alkuun meni aikaa, ennen kuin pääsin tarinaan sisälle, muodostui lukukokemuksesta lopulta oikein hyvä.
Kirjasta muualla: Kirja hyllyssä, Kirja vieköön!, Hyllytontun höpinöitä, Kirjahakuinen persoonallisuushäiriö, Kirjaluotsi, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Lukutoukan kulttuuriblogi.
Helmet 2017: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis. Timo Nummisen luoma kansikuva on viehättävä!
Huomaan lukukokemuksessasi samaa alkuepäröintiä kuin itselläni, mutta vähitellen kirja vei uskonkilvoitusta seuraamaan. Varmaa tekstiä on Törmälehdolla, niin myös sinulla: erittelet romaanin ytimet hienosti.
VastaaPoistaKiitos, Tuija. Vakuuttava esikoinen tässä (jälleen) on tarjolla.
PoistaTämä olisi tosi hyvä siihen Helmetin uskontokohtaan, sillä muuten se varmasti tuottaisi mulle vaikeuksia. :) /Tiia
VastaaPoistaOn kyllä osuva siihen kohtaan. Aika vähän loppujen lopuksi tulee eteen kirjallisuutta, jossa käsitellään uskontoa. Minulle niitä on nyt jostain syytä kertynyt useampi.
Poista