Siirry pääsisältöön

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

"Vanhoillislestadiolaisuuteen liittyy monenlaisia myönteisiä tunteita: uskoa, toivoa, rakkautta, luottamusta, turvaa, iloa, rauhaa. Liike on hengellinen koti, äidin syli. Seurakuntayhteisöä kuvataankin usein nimellä Saara-äiti. Valitettavasti se ruokkii myös kielteisiä tunteita: syyllisyyttä, pelkoa, epävarmuutta, ahdistusta."
Aila Ruoho & Vuokko Ilola:
Usko, toivo ja raskaus
- vanhoillislestadiolaista perhe-elämää
(Atena 2014)
399 sivua
Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan tietokirja Usko, toivo ja raskaus - vanhoillislestadiolaista perhe-elämää kuvaa nimensä mukaisesti monin tavoin perhe-elämää uskonyhteisössä. Suuri yleisö tuntee vanhoillislestadiolaisuuden erityisesti ehkäisykiellosta ja suurperheistä, ja kirjakin nivoutuu noihin seikkoihin moninaisesti.
Epäonnistumiset lastenkasvatuksessakin saa uskoa anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä, eikä niitä tarvitse sen jälkeen enää muistella; ne on upotettu armon pohjattomaan mereen. Tärkeintä on ottaa kaikki lapset vastaan.
Kirjaa rakentuu elämänkaaren mukaisesti: lapsuudesta suurperheessä siirrytään lestadiolaisnuoren seurustelun kautta avioliittoon, jota puolestaan luonnollisesti seuraa lasten odotus ja synnytykset, jotka muodostavat yhdessä elämän "ruuhkavuosikymmenet". Arjen kuvausten lisäksi teoksessa pohditaan uupumusta, jonka yksi kiistämätön syy lienee uskonyhteisö tiukkoine sääntöineen, sekä uskoa itsessään.
Hengellisellä yhteisöllä, joka ohjeistaa hylkäämään oman järjen käytön, on vähintäänkin osavastuunsa niiden ongelmien synnyssä, jotka ovat suoraa seurausta yksilöön kohdistuvista kohtuuttomista vaatimuksista.
Erityisesti naisen asema on vanhoillislestadiolaisten keskuudessa varsin murheellinen. Avioliiton auvoisaan satamaan purjehdittuaan nainen saa usein siirtää omat unelmansa ja tarpeensa ylähyllylle odottamaan aikaa parempaa, ja elämästä tulee jatkuva raskauksien, synnytysten ja vauva-aikojen kierre:
Yhteisön ydinopetus on, että naisen tulee huolehtia miehen tarpeiden tyydyttämisestä, Naisen tarpeista ei puhuta. Naisen ruumista hallitsee sekä hänen miehensä että yhteisö, jolle naisen on alistuttava tuottamaan uusia jäseniä.
Vaikka näkökulma vanhoillislestadiolaisuuteen on varsin kriittinen, tuodaan esille myös seikkoja, jotka tuovat ihmisille iloa ja turvaa. Esimerkiksi käsitys avioliiton sitovuudesta tuo monen elämään vakautta ja turvaa, ja tyypillisesti vanhoillislestadiolaiset nähdään ahkerina ja hyvinä työntekijöinä. Toki yhteisö myös tuo tukea ja turvaa, vaikkakin esimerkiksi uupumukseen saatetaan suhtautua ymmärtämättömästi ja tiukassa yhteisössä saattaa muutoinkin olla vaikeuksia ymmärtää erilaisia tapoja elää.
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä yhteisö tarkkailee ja valvoo monia muitakin jäsentensä asioita kuin vain naisten vatsakumpareen pulleutta.
Yhteisön kuvauksessa on väistämättä kysymys yleistämisistä, eikä niitä voida Ruohon ja Ilolan teoksessakaan välttää. Varmasti vanhoillislestadiolaisia perheitä ja ihmisiä on monenlaisia, mutta Usko, toivo ja raskaus -kirjassa etualalle asettuvat enemmän tai vähemmän kielteiset näkemykset ja kokemukset yhteisöstä. En kuitenkaan voinut lukiessani olla miettimättä, onko kielteisten kokemusten ja uskonnon välillä aina selvä syy-seuraussuhde. Toki pitää myös muistaa, että tarinoista välittyy myönteisyyttäkin, jonka taustavoimana on yhteinen usko. Lisäksi kriittisyys on varmasti tarpeen: ehkä keskustelun myötä olisi mahdollista lieventää eräitä säännöksiä, jotka eittämättä johtavat uupumukseen ja kokonaisten perheiden pahoinvointiin tai ainakin lisäävät riskiä väsyä kohtuuttomasti.

Autenttiset kokemukset ovat teoksessa vahvasti läsnä, sillä olennainen osa kokonaisuutta ovat haastattelut, joita varten Ruoho ja Ilola ovat laatineet kysymyslistan. Haastattelut on tehty sähköpostitse. Otanta on lopulta kohtuullisen pieni, 30 haastateltavaa, enkä saanut selville, miten haastateltavat valikoituivat. Joka tapauksessa moniäänisyys on kokonaisuudelle hyväksi, sillä sen myötä välittyy erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan äänet vaikuttavat maltillisilta, ymmärtäväisiltä mutta myös kriittisiltä.

Tästä tietoteoksesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Katja, Amma, Maria, AnnaTuija, Maija ja Marjatta.

Helmet 2017: 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

Kommentit

  1. Minulla jäi kerran kesken tämän kirjan lukeminen, kun en ollut niin raskaan aiheen tuulella. Mutta pitäisi joskus yrittää uudestaan. Varmasti on onnellisiakin lestadiolaisia, mutta on hyvä, että näistä ongelmista kirjoitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hyvä, että ikävistä asioista ei vaieta, vaikka aihe onkin raskas ja vaikea. Toivottavasti tämä teos on herätellyt heitä, joiden kuuluisi yhteisön säännöksiä miettiä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok