"Toivon myös, ettei teille kenellekään ole jäänyt epäselväksi tämän matkan tarkoitus. Meidän on tarkoitus lopettaa Olympoksella riehuva sota."
Kun JP Koskisen luoman avaruusaluksen kyytiin hyppää, on luvassa seikkailu. Seikkailu on nimeltään Luciferin oppipojat ja pääpiru on Gabriel Bonhomme XIV. "Kyborpologi, kyborgiteknologian professori, arkeologi, rajavyöhykkeen pioneeri ynnä muuta ynnä muuta. Luettelon perusteella kyseessä oli yli-ihminen, todennäköisesti joku turhantärkeä paska." Mies, joka tunnetaan maan päällä Jumalan tappajana, on kiertänyt avaruudessa lähes koko ikänsä ja pyhittänyt kuta kuinkin kaiken elämästään Maan ilmakehän ulkopuolelle.
Bonhomme saa joukkioineen tehtäväkseen matkata Olympos-planeetalle, missä riehuu sota. Avaruusaluksen kuusihenkisen miehistön tukena on joukko kyborgeja, ja tarkoitus on, että retkikunta lopettaa sodan. Aivan ongelmitta projekti ei pääse alkua pidemmälle, ja pian puntaroidaankin jo luottamusta ja miehistön keskinäisiä suhteita. Samalla Bonhomme palaa ajatuksissaan menneisyyteensä ja perheeseensä, joka on tullut uhrattua avaruuslennoille melkein kuin huomaamatta.
Luciferin oppipojat on vauhdikas avaruusseikkailu. Silti se on muutakin, oikeastaan aika paljon. Teoksessa on nimeä myöten runsaasti intertekstuaalisia viittauksia, ja kiehtovasti tarina usuttaa pohtimaan vaikkapa historiankirjoitusta ja sitä, miten asiat saadaan näyttämään halutunlaisilta. Jossakin tosin on rajat sillekin, paljonko totuutta voi omiin tarpeisiin taivuttaa. Totuus ja valta ovat säikeisessä suhteessa toisiinsa: Kuka käskee, kuka tottelee, kuka kapinoi? Kuka tietää? Entä kenellä on oikeus päättää kyborgien elämästä? Yksi suuri kysymys liittyy ihmiskunnan aamunkoittoon: kenellä on oikeus hallita tietoa historian hämäristä?
Täysin oma lukunsa on tieteistarinan päähenkilö, Gabriel Bonhomme. Ylivertaisuudestaan varsin tietoinen mies ei ole mitenkään miellyttävä tyyppi. Hän on epäluuloinen, jopa vainoharhainenkin, epäluotettava ja julmakin - yhdenlainen avaruusajan antisankari. Sellaisenaan toki paljon kiinnostavampi kuin ylevä, puhtoinen ja altruistinen kiiltokuvasankari.
Muualla: Kirjakko ruispellossa, Lukupino, Kirjavinkit, Normandiani ja Lukutoukan kulttuuriblogi.
Helmet 2016 -listalla kuittaantuu kohta 35: Kirjassa ollaan avaruudessa.
 |
| JP Koskinen: Luciferin oppipojat (WSOY 2016) 293 sivua |
Bonhomme saa joukkioineen tehtäväkseen matkata Olympos-planeetalle, missä riehuu sota. Avaruusaluksen kuusihenkisen miehistön tukena on joukko kyborgeja, ja tarkoitus on, että retkikunta lopettaa sodan. Aivan ongelmitta projekti ei pääse alkua pidemmälle, ja pian puntaroidaankin jo luottamusta ja miehistön keskinäisiä suhteita. Samalla Bonhomme palaa ajatuksissaan menneisyyteensä ja perheeseensä, joka on tullut uhrattua avaruuslennoille melkein kuin huomaamatta.
Luciferin oppipojat on vauhdikas avaruusseikkailu. Silti se on muutakin, oikeastaan aika paljon. Teoksessa on nimeä myöten runsaasti intertekstuaalisia viittauksia, ja kiehtovasti tarina usuttaa pohtimaan vaikkapa historiankirjoitusta ja sitä, miten asiat saadaan näyttämään halutunlaisilta. Jossakin tosin on rajat sillekin, paljonko totuutta voi omiin tarpeisiin taivuttaa. Totuus ja valta ovat säikeisessä suhteessa toisiinsa: Kuka käskee, kuka tottelee, kuka kapinoi? Kuka tietää? Entä kenellä on oikeus päättää kyborgien elämästä? Yksi suuri kysymys liittyy ihmiskunnan aamunkoittoon: kenellä on oikeus hallita tietoa historian hämäristä?
Täysin oma lukunsa on tieteistarinan päähenkilö, Gabriel Bonhomme. Ylivertaisuudestaan varsin tietoinen mies ei ole mitenkään miellyttävä tyyppi. Hän on epäluuloinen, jopa vainoharhainenkin, epäluotettava ja julmakin - yhdenlainen avaruusajan antisankari. Sellaisenaan toki paljon kiinnostavampi kuin ylevä, puhtoinen ja altruistinen kiiltokuvasankari.
Sinähän olet tallonut kaikki jalkoihisi, ystävät ja vihamiehet.Luciferin oppipojat on vauhdikas ja sujuvasti kirjoitettu tulevaisuustarina. Tosin loppupuolella kiiltäväpintainen avaruusalus taitaa kolhiintua meteoridiin, sillä lukukokemus ei aivan sukkulamaiseksi muodostu. Seikkailun ystäville rohkenen tätä avaruusmatkaa kuitenkin suositella.
Muualla: Kirjakko ruispellossa, Lukupino, Kirjavinkit, Normandiani ja Lukutoukan kulttuuriblogi.
Helmet 2016 -listalla kuittaantuu kohta 35: Kirjassa ollaan avaruudessa.
Tämä oli hieno kirja! Oli seikkailua ja vauhtia mutta sitten mentiin myös syvälle. Parasta Koskista mitä olen lukenut <3
VastaaPoistaTämä jäi mukavasti kutkuttamaan mieltä, vaikken ihan täysin vakuuttunutkaan. :)
PoistaLuin tämän juuri, mutta hassua etten osaa sanoa juurikaan mitään. Luin kirjan loppuun Helmet-haasteen takia, mikä tietysti on ihan hyvä juttu, että oma kirjamaku menee välillä kauemmas omilta mukavuusalueilta.
VastaaPoistaMinusta tuntui heti lukemisen jälkeen myös vaikealta sanoa kirjasta oikein mitään. Jonkin aikaa piti haudutella.
Poistavitu äpärät...
VastaaPoista