Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Lopotti

"Homoseksuaalien tuoksu on minulle tuttu isäni villapaidoista. Mitä osaisin sinulle sanoa? Ei minua hämmästyttänyt se, mitä kerroit. Kyllä minä olen tajunnut, mutta en aio paljastaa sinulle, sillä kuitenkin kysyisit, mistä sen tiesin. Kaikesta, ja ei mistään erityisesti. Siitä kun poika pääsee tuohon ikään tuomatta yhtäkään kunnon tyttöystävää näytille. Sitä Siniä ei lasketa. Sinä uskallat olla kiinnostunut taidenäyttelyistä ja teatterista, vaikka keräät asiakkaillesi osakevoittoja teille tuntemattomien ihmisten työstä."
Tommi Kinnunen: Lopotti
(WSOY 2016)
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
Kesto 11 h 12 min.
Tommi Kinnusen Lopotti oli jo jonkin aikaa kulkenut kuulokkeiden kautta mukanani hölkkälenkeillä, kun tuli tieto romaanin Finlandia-ehdokkuudesta. Raati perusteli ehdokkuutta näin:

Lopotti jatkaa Neljäntienristeyksessä esitellyn Löytövaaran suvun tarinaa. Keskiöön nousevat huumorintajuinen ja sinnikäs sokea Helena, joka rakentaa elämäänsä Helsingissä, ja Tuomas joka opiskelee ja etsii onneaan Turun homopiireistä. Kinnunen kirjoittaa henkilönsä lujasti osaksi perhettä, sukuhistoriaa ja ympäristöään. Romaani piirtää verevän kuvan elämästä, jossa ”ihmisen täytyy päättää, alkaako maailmaa pelkäämään vaiko ei.”
Tommi Kinnunen on tekstissään viisaasti ja lämpimästi läsnä, mutta ilmava teksti jättää tilaa myös lukijalle. 
Siinäpä tiivistetysti se, mistä romaanissa on kysymys. Koska Neljäntienristeys on minulta edelleen lukematta, en tietenkään osaa Lopottia sukutarinaan yhdistää. Se ei kuitenkaan tuntunut olevan ongelma, sillä kyllä tarina avautui ilman Kinnusen ylistetyn esikoisromaanin tuntemistakin.

Niin, keskiössä tosiaan ovat Helena ja Tuomas, sukulaiset, jotka molemmat ovat tavallaan erityisiä. Helena on sokea ja hänen kauttaan avautuu kuva aistivammaisuuden historiasta ja hoidosta. Kaunistahan se ei ole, ja siksikin ansaitsee tulla kerrotuksi myös kaunokirjallisuuden kautta.

Homoseksuaalisuuden historiaa puolestaan kuvataan Tuomaksen kautta, kuten myös hänen isoisänsä kautta. Vaikka maailma on muuttunut siitä, kun oma suuntaus oli ehdottomasti pidettävä salassa, ei normista poikkeava seksuaalinen suuntautuneisuus edelleenkään ole helppo asia.

Ei ole helppoa Helenallakaan. Jossain vaiheessa jo mietin, onko tarkoituksenmukaista, että juuri nuo hieman rikkinäiset kohtaavat vastoinkäymisiä ja vääränlaisia ihmisiä, itse asiassa erityisesti viimeksi mainittuja. Mutta toisaalta, elämäähän se, vaikka Tuomaksen kohtaama murhe onkin turhan ennalta arvattava. Ja toisaalta, Helena tekee ratkaisuja, joiden seurauksia hän ei osaa ennakoida.

Viisaus ja lämmin läsnäolo tekstistä kyllä välittyvät, kuten Finlandia-raatikin toteaa. Tarina tarjoaa kaikessa melankolisuudessaan oivalluksia ja pohdittavaa.
Joka kerta kotiin tullessa huomaa hylkäävänsä jotain itsestään ja omaksuvansa sellaista, mitä on ollut muttei ole enää. Täällä minä en ole viisissäkymmenissä vaan joku, jolle tarjoillaan kahta vaihtoehtoa: totella tai nurista. Toinen on lapsen rooli, toinen teini-ikäisen, ja valitsen ensimmäisen, koska se on tänään helpompi kulkea ja koska molemmat tiet kuitenkin johtavat samaan pihaan. Aikuisuus ei ala tietystä iästä vaan vasta sitten kun ei enää ole ketään, jonka edessä olla lapsi.
Itse asiassa juuri perheyhteys, se sykähdyttää romaanissa eniten. Suvun yhteys ja esimerkiksi suhtautuminen Tuomaksen paljastamaan salaisuuteen liikuttavat. Niinpä Lopotti on minulle myös suuresti tarina juurista ja yhteyksistä toisiin:
On kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Lähteneet kaipaavat aina takaisin sinne mistä repäisivät itsensä irti.
Ehkä kokemus olisi tällä kertaa ollut parempi, jos olisin nauttinut Lopotin äänikirjan sijaan painettuna laitoksena. Alussa oli hieman vaikea päästä kiinni siihen, kuka milloinkin on äänessä ja missä ajassa liikutaan. Lisäksi paikoin luenta tuntui kovin hidassoutuiselta.

Kuitenkin Lopotti on kauniisti kirjoitettu kertomus elämänkohtaloista, jotka eivät ole suurta onnea ja auvoa, mutta kenenpä olisi. Minun makuuni erilaisuuden kuvaaminen on hieman liian alleviivaavaa, mutta kyllä Kinnunen onnistui loppujen lopuksi hyvän elämyksen tarinallaan tarjoamaan.

Lopotista ovat kirjoittaneet myös ainakin ArjaKirsi, Elina, KaisaOmppu, Kirsi-MariaLeena, Hannu ja Jokke.

Kommentit

  1. Oi, minä en voisi kuunnella äänikirjaa kuin pakon edessä: Luoja varjele minua sokeutumiselta! Haluan itse luoda kirjani äänet, kuten myös kuvitella henkilöt.

    Lopotti on hyvin vahva teos, mutta niin on Neljäntienristeyskin. Odotan trilogiaa, sillä kirja jäi vaiheeseen, johon haluan jatkon.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän äänikirja on toisen välittämä, ei voi mitään.
      Neljäntienristeykseltä odotan paljon, kunhan siihen joskus tartun. Aion kyllä.

      Poista
  2. Olen kuunnellut matkoilla äänikirjoja, matkat sujuvat joutuisasti.
    Neljäntienristeys oli minulle The Kirja ja Lopotti tuli hyvänä jatkokirjana, kolmatta odottelen, toivottavasti se ei nyt viivy sen vuoksi, että Kinnunen alkoi vetämään ensi vuoden kirjamessuja Turkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljäntienristeys odottelee hyllyssäni ja kiinnostaa tämän myötä entistä enemmän. Miten vaan joku aina ajaa ohi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on