Siirry pääsisältöön

Robert Galbraith: Pahan polku

"Hän ei ollut saanut kaikkea naisen verta pestyksi pois. Vasemman käden keskisormessa oli kynnen alla sulkumerkin näköinen tumma viiru. Hän ryhtyi rapsuttamaan sitä pois, vaikka sitä oli toisaalta mukava katsella muistona edellispäivän nautinnosta. Hetken tuloksetta raaputettuaan hän työnsi verisen kynnen suuhun ja alkoi imeä."
Robert Galbraith:
Pahan polku
(Otava 2015)
Alkuteos Career of evil
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Äänikirjan lukija Eero Saarinen
Kesto 18h 7min.
Pahan polku on jatkoa Cormoran Striken tutkimuksista kertovalle sarjalle. Edellinen osa, Silkkiäistoukka, oli minun ensikosketukseni Striken karuun maailmaan. Aloitusosa Käen kutsu sen sijaan on edelleen lukematta. Sitä en kuitenkaan koe ongelmaksi: Striken ja hänen työtoverinsa Robinin edesottamuksiin on ollut helppo hypätä mukaan ilman aloitusosaakin.

Pahan polussa Robin Ellacott nousee keskeiseen rooliin. Tarinan liikkeellepaneva voima on kauhistuttava postipaketti, joka on osoitettu juuri Robinille, ja juuri Robinia vaanii ikävä seuralainen, jolla on tietenkin pahat mielessä. Robin on kuitenkin vain koston välikappale, sillä varsinainen kohde on Cormoran Strike, mikä käykin ilmi varsin pian. Cormoranista kertoo jotain se, että mahdollisia kostajia on olemassa useampia.

Postipaketin myötä Cormoran ja Robin päätyvät selvittämään useampaa rikosta, joiden takana on yksi ja sama hahmo. Uhrit ovat naisia ja murhaajan näkökulma tuo tarinaan piinaa: lontoolaisissa varjoissa vaanivaa kaistapäätä kuvataan niin elävästi, että iltahämärässä tehdyllä lenkillä tuli otettua pari sivuloikkaa, kun äänikirjassa sattui olemaan pelottava kohta.

Paitsi että tarinassa kuvataan kauhistuttavan rikossarjan selvittelyä, ovat esillä myös ihmissuhteet. Robinin ja Cormoranin välinen jännite on käsinkosketeltava, eikä kummankaan omilla tahoillaan vaalimat(?) ihmissuhteet ole ongelmattomia. Yksi suuri kysymys koko tarinan ajan on se, meneekö Robin naimisiin vai ei. Dekkari päättyy aika mainiosti tämän kysymyksen suhteen!

Jonkin verran dekkarissa häiritsee tietynlainen ennalta arvattavuus ja roolijaon perinteisyys. Robin näyttäytyy paikoin typeränä hupakkona, joka toimii vastoin parempaa tietämystään ja jonka yläpuolelle Strike suurena ja vahvana asettuu, vaikka Robin odottaa pääsevänsä etsivätoimistossa tasavertaiseen asemaan. Eikä ole vaikea arvata, että hankaluuksia seuraa, kun
Robin kiristi vyötään ja harppoi eteenpäin otsa rypyssä. Hän tunsi nyt olevansa täysin oikeutettu jatkamaan erään johtolangan selvittämistä yksin, Striken tietämättä. 
Kovin uskottavana ei voi pitää esimerkiksi sitä, miten jänteensä katkaissut ja leikkauksesta hiljattain kotiutunut paiskoo vastustajaansa pitkin olohuonetta ja saa samalla mitalla takaisin.

Silti kokonaisuus taipuu ehdottomasti myönteisen puolelle. Henkilökuvaus on vakuuttavaa ja vakuuttavasti tarinassa kuvataan myös henkilöitä, jotka haluavat ehdoin tahdoin eroon raajastaan. Tarina on jännittävä - vaikka paikoin selviäisi suoraviivaisemmallakin juonenkululla - ja Cormoranin ja Robinin seuraan liityn mielelläni uudelleenkin.

Äänikirjaa lukiessa tulee miettineeksi sitä, millainen merkitys lukijalla ja luennalla on kokemukseen. Eero Saarinen on kertakaikkisen taitava työssään, ja varmasti hänenkin ansiotaan on se, että Pahan polku oli kuuntelukokemus, jonka pariin palasi mielellään aina uudelleen.

Myös Kirsi koki Pahan polun äänikirjana. Ilahduttavaa oli kuulla Hyllytonttu Tiinalta, että Striken seikkailuista puuhataan tv-sarjaa. Lisäksi dekkarista ovat kirjoittaneet ainakin MarikaOksa, MariMikko, Reta Anna Maria ja Amma.

Tämän yhden dekkarin verran osallistun Tuijan teemaviikkoon.

Kommentit

  1. Pistän vinkin korvan taa! Sarjamurhat eivät ole suosikkilistan kärkipäässä, mutta usein viehätyn jännityksestä, jossa psykologinen ote ja päähenkilöiden persoonat syventyvät. Siis lisään kirjan lukulistalle, tainparas on aloittaa sarjan alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käen kutsusta kannattaa varmaan aloittaa! Minun kohdallani kynnys siihen tarttumiseen on kohonnut, kun tuntuu hassulta palata ikään kuin ajassa taaksepäin.

      Poista
  2. Minäkin kuuntelen juuri tätä Galbraithin sarjaa äänikirjaversioina. Olen tosin lukenut kaikki kolme osaa, mutta nyt innostuin kokeilemaan äänikirjoja (nämä kestävät useamman "luennan" oikein hyvin) ja olen kanssasi samaa mieltä, Eero Saarinen lukee näitä loistavasti. Hänellä on niin miellyttävä ääni, jossa on silti sopivasti vivahteita ettei teksti kuulosta tylsältä. Käen kutsun sain jo loppuun, ja nyt on Silkkiäistoukka puolivälissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, nyt tuli jo ihan Eero Saarisen ääntä ikävä. Pitääköhän ottaa Käen kutsu kuunteluun, vaikka tuossa aiemmin jo ennätin sanoa, että kynnys siihen tarttumiseen on korkea?
      Mutta hei, nythän sinä voisit arvioida kuuntelukokemusta varmasti hyvin, kun olet Strike-dekkareita sekä lukenut että kuunnellut. Mielelläni kuulisin ajatuksiasi aiheesta.

      Poista
    2. Minä tykkäsin Käen kutsusta, vaikkei se ollut ihan niin huippu kuin Pahan polku. Mitään olennaista se ei taida tuoda Strike & Robin -suhteeseen, mutta onhan se ehkä hauska tietää miten heidän taipaleensa käynnistyi (aika vauhdikkaasti!). Kannattaa kokeilla, siinä olisi taas monta tuntia Saarisen ääntä luvassa :). Olen miettinytkin, että voisin kirjoittaa jutun näistä ääniversioista, jahka saan Silkkiäistoukan ensin kuunneltua loppuun.

      Poista
    3. Täytyypä seurailla, jos Käen kutsu tulisi hyvään hintaan tarjolle Elisa Kirjassa. :)
      Kirjoita ihmeessä juttu ääniversioista, lukisin sen mielelläni!

      Poista
  3. Hauskaa, itsekin bloggasin juuri tästä samasta kirjasta, jonka kesällä sain luettua. Itse pidän todella paljon tästä Cormoran Strike-sarjasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, täytyykin rynnätä lukemaan postauksesi! :)

      Poista
  4. Oi,taaspa tuli eteen sellainen dekkaristi, josta en tiennyt yhtään mitään. Pistän nimen korvan taa, tämä kuulosti siksi kiintoisalta tapaukselta. Hyviä äänikirjoja etsiskelenkin, sillä tavalla kun voi mukavasti 'multitaskata' juttuja.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, klikkasin itselleni sarjan kaksi ensimmäistä osaa e-kirjoina. Tuo Käen kutsu olikin jokseenkin tuttu juttu.. Tällaista ihanaa, tyylikästä dekkarisarjaa olenkin kaipaillut. Kiitos, Jonna! <3

      Poista
    2. Oi, toivottavasti pidät! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…