"Mielessä pyörii mahdollisuus, että koko masennukseni on suurta huijausta. Liioittelinko vastaanotolla? Dramatisoinko tilaani? Se mitä kerroin on kyllä periaatteessa totta, mutta ääneen lausuttuna selostus kuulosti hälyttävältä. En varmaankaan puhunut riittävästi hyvistä päivistä. Niitäkin on, vaikka ne jatkuvat harvoin hyvinä iltaan asti."
Pauliina Vanhatalon teos Keskivaikea vuosi kertoo masennuksesta omakohtaisesti, todellisuuteen ja oikeisiin kokemuksiin nojaten. Kirja kattaa kirjailijan elämää vuodenkierron verran.
Kaikki alkaa kevättalvella, kun tavallinen talviväsymys ei väistykään vaan arjesta on tullut ankeaa. Lähes päivittäin itkettää, "onnen ja tyytyväisyyden kokemukset ovat muuttuneet teoreettisiksi", arkiset toimet ovat tavattoman raskaita, pinna katkeilee turhan usein. Eikä olo muutu paremmaksi, vaikka kevät koittaa.
Psykiatri määrittelee Vanhatalon tilan keskivaikeaksi masennukseksi, ja alkaa tie kohti parannuskeinojen etsimistä. Auttaisiko lääkitys, liikunta, meditointi? Mitä ylipäätään on olla masentunut?
Ihailen ja kiitän kirjailijan rohkeutta: Keskivaikea vuosi on tärkeä kirja.
Masennusmuistiinpanoista muualla: Reader, why did I marry him?, Sinisen linnan kirjasto, Kirjojen kamari, Kirjasähkökäyrä, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjavinkit ja Kirjapolkuni.
 |
| Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi (S&S 2016) 236 sivua |
Kaikki alkaa kevättalvella, kun tavallinen talviväsymys ei väistykään vaan arjesta on tullut ankeaa. Lähes päivittäin itkettää, "onnen ja tyytyväisyyden kokemukset ovat muuttuneet teoreettisiksi", arkiset toimet ovat tavattoman raskaita, pinna katkeilee turhan usein. Eikä olo muutu paremmaksi, vaikka kevät koittaa.
Psykiatri määrittelee Vanhatalon tilan keskivaikeaksi masennukseksi, ja alkaa tie kohti parannuskeinojen etsimistä. Auttaisiko lääkitys, liikunta, meditointi? Mitä ylipäätään on olla masentunut?
Mistä tietää, mikä on sairautta ja mikä elämää?Ehkä onkin niin, että mielenterveyden raja on häilyvä. On kuitenkin myös niin, että jatkuva alavireisyys ei ole olotila, johon pitää tyytyä. Siitä Vanhatalokin pyrkii pääsemään pois, ja omaan prosessiinsa hän avaa lukijalle ovet. Vaikka lukiessani välillä mietin, tulenko nolosti tirkistelleeksi yksityiseen elämään, olen samalla kiitollinen siitä rehellisestä avautumisesta, jonka äärelle koen pääseväni. Eikä yksityisten asioiden avaaminen ilmeisesti kirjailijankaan mielestä ole yksiselitteistä:
Ja kuinka ihmeessä voisin julkaista tämän tekstin ja antaa keskustelupalstojen ihmisten ja tuttavien kommentoida sitä, sellaisten ihmisten joille äitiys on ollut helppoa ja luonnollista, kun hädin tuskin siedän omaa katsettani?Vanhatalo kuvaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan kauniisti mietteitään ilmaisten ja itsensä alttiiksi asettaen. Hän ei säästele itseään mutta antaa samalla lukijalleen kovin paljon osoittaessaan, että tavalliseen elämään kuuluu monenlaisia tunteita ja tekoja. Erityisesti introversio ja siihen kytkeytyvä oman tilan tarve tulevat esille kiinnostavalla tavalla. Kiiltokuvajulkisuuden keskellä tuntuu tärkeältä ja tarpeelliselta, että joku kertoo olemisestaan ja elämisestään rehellisesti, varjoja kaihtamatta. Ja vaikka tarinassa on varjoja, on siinä myös valoa.
Ihailen ja kiitän kirjailijan rohkeutta: Keskivaikea vuosi on tärkeä kirja.
Masennusmuistiinpanoista muualla: Reader, why did I marry him?, Sinisen linnan kirjasto, Kirjojen kamari, Kirjasähkökäyrä, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjavinkit ja Kirjapolkuni.
Tällä kirjalla on aikamoinen sanoma ja vastuu siitä miten mielenterveyspotilas voi ja miten häntä pitäisi kohdella. Masentunut piiloutuu herkästi neljän seinän sisälle ja yrittää olla kohtaamatta muita ihmisiä. Mutta hän tarvitsee apua.
VastaaPoistaTietenkin on niin, että masentuneitakin on monenlaisia eivätkä kaikki koe asioita samalla tavalla. Mutta varmasti kaikki apua tarvitsevat.
PoistaTämä on ehdottomasti tärkeä kirja! Se, mistä erityisesti pidin Keskivaikeassa vuodessa on se toivo mikä koko kirjan ajan on mukana: vaikka aihe on raskas, kirja ei ole. Se valo on siellä jossain koko ajan. Ihana kirja, ihana kirjailija! <3 Ja ihana bloggaus!
VastaaPoistaHienosti kirjassa tosiaan on toivoa, vaikka aihe raskas onkin. Vanhatalon tuotanto on minulle muutoin vierasta, pitäisi tutustua. Kiitos, Krista! <3
PoistaTämä kirja kiinnostaa minua, samoin Vanhatalo kirjoittajana. Ehkä luen ensin Pitkän valotusajan, sitten tämän.
VastaaPoistaPitkä valotusaika on minun lukulistallani, ehdottomasti.
PoistaItse olen lukenut ensin pari Vanhatalon varhaista kirjaa, jotka eivät olleet erityisen mieleenjääviä, vaikka taitavasti kirjoitettuja kyllä. Pitkään valotusaikaan, sen henkilökuviin, ihastuin sen sijaan kovasti. Jännä ajatella, että sitä on kirjoitettu samaan aikaan kuin tätä.
VastaaPoistaPitkää valotusaikaa on niin moni kehunut, että se pitää lukea. Kiinnostava yksityiskohta tuo, että sitä ja Keskivaikeaa vuotta on kirjoitettu samaan aikaan.
Poista