"Archy tiesi, että taloudellisessa mielessä hän ja Nat seurasivat uraa, joka kiertyi spiraalina yhä pienemmäksi. Nyt sitten tämä mies, jolla oli varaa - jopa näinä päivinä, kaatuvien levykauppaketjujen ja loputtomien, ilmaisten, takintaskuun mahtuvien latauskirjastojen aikana - avata tykki käytettyjen vinyylien myymälä, jossa oli viisi kertaa niin paljon tilaa kuin Brokelandissa ja kymmenen kertaa kattavampi valikoima, ja antaa sen ihan vain suuruuttaan ja hyvyyttään mennä konkurssiin, koska mediaimperiumi ja tavaramerkit tuottivat hänelle tasaisena ja ikuisena virtana rahaa ja koska jokainen gettokiinteistö, johon hän koski, muuttui kullaksi."
Telegraph Avenue on katu, jonka varrella sijaitsee Archy Stallingsin ja Nat Jaffen vinyylidivari. Samalle kadulle on tulossa kauppakeskus, johon suunnitellaan hulppeaa musiikkiosastoa, ja miehet pelkäävät uuden tulokkaan vievän heiltä asiakkaat. Eikä siinä vielä kaikki: Archyn ja Natin puolisoiden kotisynnytyksiin keskittynyt yritys on virkamiesten hampaissa ja maisemiin ilmaantuu vielä Archyn salattu lapsi, viisitoistavuotiaaksi kasvanut Titus. Eikä siinäkään vielä kaikki: Archyn vaimo Gwen on viimeisillään raskaana ja turhan moni tuntuu olevan kiinnostunut Archyn isästä Luther Stallingsista, joka on entinen elokuvatähti ja saisi poikansa puolesta pysyä muistojen perukoilla. Eikä oikeastaan siinäkään vielä kaikki, sillä sekaan mahtuu vielä Hammond-urkujen murjomaksi päätynyt mies, jolla on lemmikkinä papukaija, eräs entinen urheilutähti ja yksi karannut zeppeliini. Ja aika paljon vielä muutakin tarinaan mahtuu. Niin kuin Natin ja Avivan poika Julius, jolla on tyttömäinen lempinimi Julie ja joka ihastuu Titukseen.
On siis selvää, että Telegraph Avenue on yhdellä sanalla määriteltynä runsas. Henkilöitä riittää niin, että alkuun on vaikea päästä perille kunkin sijainnista Telegraph Avenuella ja sen lähistöllä. Mutta henkilöt ovat niin mainioita, että heihin tutustuu mielellään, vaikka joutuisi alkuun hieman vaivaakin näkemään. Ja niin humoristisen lempeästi kertoja heitä kuvaa, että lukemisesta muodostuu lopulta varsin mieluisa kokemus. Kurkistetaanpa vaikka Julien ja Tituksen toimiin:
Michael Chabonin tyyli on - no, runsasta. Se on myös iloittelevaa, kiehtovaa, villiä ja kiinnostavaa. Välillä pistettä kaipaa janoisen lailla, sillä kirjailija tuntuu nauttivan pitkistä, monipolvisista virkkeistä. Suomentaja Aleksi Milonoff on tehnyt hyvän työn kääntäessään kieli-iloittelun muotoon, joka uppoaa myös suomalaiseen lukijaan.
Kirjasta kirjoittavat myös Mikko ja Maija.
50 kategoriaa -listalta tämä kirja nappaa ykköspaikan eli kohdan A book with more than 500 pages.
Sain kirjan kustantajalta ja siitä kiitän.
 |
| Michael Chabon: Telegraph Avenue (Tammi 2014) Keltainen kirjasto 458. Alkuteos Telegraph Avenue 2012 Suomentanut Aleksi Milonoff 618 sivua |
On siis selvää, että Telegraph Avenue on yhdellä sanalla määriteltynä runsas. Henkilöitä riittää niin, että alkuun on vaikea päästä perille kunkin sijainnista Telegraph Avenuella ja sen lähistöllä. Mutta henkilöt ovat niin mainioita, että heihin tutustuu mielellään, vaikka joutuisi alkuun hieman vaivaakin näkemään. Ja niin humoristisen lempeästi kertoja heitä kuvaa, että lukemisesta muodostuu lopulta varsin mieluisa kokemus. Kurkistetaanpa vaikka Julien ja Tituksen toimiin:
Yksinäisyyden hienostuneilla aseilla varustautuneina ja kovasti pettyneinä jättivät he taakseen Kilpikonnan koulun kuin kuoleman polun. He olivat vain vähän enemmän kuin poikia, ja vaikka heidän rotunsa, luonteensa ja rakkauskäsityksensä poikkesivatkin toisistaan, yhdestä asiasta he olivat yksituumaisia: lapsuuden rippeet olivat painolasti, ja siitä piti päästä eroon.Kaiken runsauden keskellä tuli väkisin mieleen, olisiko jostain ollut syytä karsia. Luther Stallings ei henkilönä kuulu suosikkeihini ja huumeisiin sekaantuneen entisen elokuvatähden kuviot aseleikkeineen kävivät mielestäni jo turhan vauhdikkaiksi. Toisaalta Lutherilla on hänelläkin tarinassa paikkansa; ainakin hänen kauttaan voi yrittää ymmärtää Archya, joka elämänsä suurimman muutoksen kynnyksellä käyttäytyy kuin täysin suuntansa kadottanut alus valtamerellä. Jos ei henkilögalleria karsimista kestä, olisi jonkinlainen tiivistäminen voinut kuitenkin tehdä kirjalle hyvää. Monenlaisten muutosten tuulten keskellä romaanin ihmiset elävät, mutta vähempikin tuuli olisi riittänyt.
Michael Chabonin tyyli on - no, runsasta. Se on myös iloittelevaa, kiehtovaa, villiä ja kiinnostavaa. Välillä pistettä kaipaa janoisen lailla, sillä kirjailija tuntuu nauttivan pitkistä, monipolvisista virkkeistä. Suomentaja Aleksi Milonoff on tehnyt hyvän työn kääntäessään kieli-iloittelun muotoon, joka uppoaa myös suomalaiseen lukijaan.
Gwen kyllä hoitaisi homman himaan, mutta joutuisi valitettavasti tinkimään tyylistä. Tyyli edellytti metafyysistä tilaa, josta Gwen, tuo talo sateen turvottamalla vuorenrinteellä, oli kauan sitten luisunut pois.Monesti lukiessani ajattelin, että Telegraph Avenue on kovin amerikkalainen romaani. Edelleenkin, lukemisen päätyttyä, olen samaa mieltä.
Kirjasta kirjoittavat myös Mikko ja Maija.
50 kategoriaa -listalta tämä kirja nappaa ykköspaikan eli kohdan A book with more than 500 pages.
Sain kirjan kustantajalta ja siitä kiitän.
Hmm. Vaikuttaa vähän ... yllätys yllätys ... runsaalta. Chabonin Pittsburghin mysteerit olen joskus ammoisina aikoina lukenut ja siitä muistijälki on hyvä. Ehkä tässä on kirjailijalle käynyt Tarttit, kun on tuo sivumääräkin melkoinen.
VastaaPoistaMinä en ole Chabonin teoksia ennen tätä lukenut, mutta sen verran jäi kiinnostamaan, että muutakin voisin kirjailijalta lukea. Ehkäpä lisään Pittsburghin mysteerit lukulistalleni.
PoistaAi niin, Tartt muuten tuli tätä lukiessa mieleen. Titus ja Boris ovat jollain tapaa sukulaissieluja.
PoistaKuulostaa varsin tutustumisen arvoiselta teokselta! Täytyy tsekata kirja, kun se tulee vastaan jossain.
VastaaPoistaOlisikin kiva kuulla, mitä pidät.
PoistaMietin tämän lukemista, kun bongasin kirjan kustantajan sivuilta. Aihepiiri vaikutti hauskalta, musiikkia ja kaikkea, ja Keltainen kirjastokin! Mutta tuo runsaus kyllä pelottaa vähän. :)
VastaaPoistaJos aihepiiri yhtään kiinnostaa, innostan kokeilemaan. On tuossa tyyli-iloittelussa ja -irrottelussa jotain virkistävääkin. :)
PoistaTämä on tulossa minullakin lukuun lähiaikoina. Kirjoitit kirjasta niin hyvin ja houkuttelevasti, että tekisi mieli aloittaa heti! :)
VastaaPoistaToivottavasti pääset kirjan kimppuun pian. Mielelläni kuulisin ajatuksiasi tästä.
PoistaLuulen, että tuo vaatii musiikin tuntemusta ja kiinnostusta musiikkiin. Hukkasin tuohon aikaani, mutta Keltainen kirjasto pakotti. En tyrmää kirjailijaa eli voin lukea muuta, tosin ostamaan en lähtisi. Mutta kirjan kannet sopivat sisältöön.
VastaaPoistaAika järkälehän tuo on, aikaa lukiessa kuluu. Kansissa on tosiaan samaa runsautta kuin sisällössä, niissäkin ihmeteltävää riittää. Minua kirjailija jäi kyllä kiinnostamaan.
PoistaVähän jäljessä kirjoittelen tänne, mutta kun osui niin sopivasti. :) Olen monta kertaa katsellut kirjastossa tätä konditionaalissa "suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi" tituleerattua teosta. Ehkä juuri runsauden aavistuksen takia jättänyt vielä kuitenkin sivuun - ja siitä kirjoitat sinäkin. Ja Donna Tarttin Tikli vielä menossa. :D
VastaaPoistaKovin amerikkalainen romaani tämä on, mutta määritteestä "suuri" en olisi niin varma... Mutta uskallan veikata, että jos pitää Tiklistä, voi pitää tästäkin. Jotain sukulaisuutta teoksissa mielestäni on - muutenkin kuin kokonsa vuoksi. :)
Poista