Siirry pääsisältöön

Tekstit

Maria Jotuni: Huojuva talo

Päivän tunnelma oli joskus niin sekava, että tuntui kuin asuisi hullujenhuoneessa, jossa hetkeksikään ei saanut unohtaa, missä oli ja mitä teki. Eteenpäin auttoi vain se, että päätti lujasti, ettei mikään uhkaus eikä järjettömyys saanut järkyttää niin, ettei tuota, missä oli, olisi muistanut. Maria Jotuni: Huojuva talo Seven-pokkarit 2007, julkaistu ensimmäisen kerran 1963 (Otava) 577 sivua Taikakirjaimet emännöi tällä kertaa Kirjabloggaajien klassikkohaastetta, joka on edennyt jo 10. kierrokselle (koontipostaus täällä ). Minä valitsin luettavakseni Maria Jotunin postuumisti julkaistun romaanin Huojuva talo , joka on pitkään roikkunut luettavien teoksien listallani. Jollain tapaa kirjaan tarttuminen on pelottanut, sillä olen tiennyt, että tarina on raastava ja että keskeisenä teemana on perheväkivalta. © Niina/Yöpöydän kirjat Raastava ja rankka tarina tässä onkin kyseessä. Isäänsä ihaileva ja kylmähkön äidin kasvattama Lea päätyy naimisiin Eero Markun kanssa. Haaveet ...

Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset

Jutussa oli tosiaan jotakin mystistä, vaikka näytti todennäköiseltä, että nuori herra Ahlman ja neiti Walkendorf olivat yksissä tuumin päättäneet päivänsä. Ehkä yksityiskohtia pitäisi silti tutkia lähemmin. Mutta sallisiko Martti sen, jos tapaus oli poliisin mielestä selvä? Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset Otava 2019 319 sivua Äänikirjan lukija Aku Laitinen Kesto 8 t 51 min Harrastajaetsivä Karl Axel Björk on täällä taas. Kirkkopuiston rakastavaiset  on 1920-luvulle sijoittuvan Björk-sarjan kuudes osa: aiemmin ovat ilmestyneet Yön sydän on jäätä (2014), Käärmeitten kesä (2015), Kuka kuolleista palaa (2016), Koston kukat (2017) ja Tiergartenin teurastaja (2018). Nyt Björk on palannut Berliinistä koti-Suomeen ja yrittää unohtaa Saksan karmeat tapahtumat. Gustav-setä odottaa, että Karl Axel asettuu Axel-Electro-Aktiebolagin palvelukseen entistä tiiviimmin – sedällä tosin saattaa olla vielä muitakin intressejä, sillä perheen Lisbet-tytär on sulhasta v...

Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 + 7 levottoman ajan kirjeitä

Minä asetan tietyt rajat sille mitä voin ja saan kirjoittaa. Minkälaiset, se on oma asiani, mutta teen sen koska uskon maailmassa olevan asioita joita en ymmärrä, tai en kykene kuvaamaan, enkä halua loukata asianomaisia ihmisiä kirjoittamalla pinnallisesti ja huonosti sellaisesta, mikä ansaitsisi paremman ja syvemmän kuvauksen. Silti asennoidun niin, että meidän kirjailijoiden täytyy saada yrittää . (Kjell Westö) Juha Itkonen ja Kjell Westö: 7+7 – levottoman ajan kirjeitä Otava 2019 Kjell Westön kirjeet ruotsista suomentanut Laura Beck 333 sivua Olin syksyllä eräässä tilaisuudessa kuuntelemassa Juha Itkosta. Samassa tilaisuudessa kuulin tästä kirjekokoelmasta, joka syntyi kustantamon aloitteesta ja jossa kirjailijat Juha Itkonen ja Kjell Westö kirjoittavat toisilleen kirjeitä parin vuoden ajan. Oli selvää, että hankin kirjan itselleni luettavaksi. Onneksi hankin. 7+7 – levottoman ajan kirjeitä  on ihastuttava teos, jonka soisi päätyvän monen lukijan käsiin. Vinkki: ään...

Liv Constantine: Toinen rouva Parrish

Amber pohti, millaista olisi ollut kasvaa tällaisessa ympäristössä, missä jo lapsesta saakka totutettiin nauttimaan kaikista elämän hyvistä puolista. Kun jo syntymästä saakka sai oikeanlaisia ystäviä ja pääsi parhaisiin kouluihin ja ulkopuoliset suljettiin muurien toiselle puolelle. Yhtäkkiä suru ja kateus valtasivat hänen mielensä. Liv Constantine: Toinen rouva Parrish HarperCollins 2020 Alkuperäisteos The Other Mrs Parrish Suomentanut Maija van de Pavert 300 sivua (jättipokkari) Äänikirjan lukija Tuulimaria Bützow kesto 14 t 29 min Toinen rouva Parrish  on tarina pakkomielteistä. Sellaisia tuntuu olevan useammalla kuin yhdellä, ja pakkomielteistä ja päämäärätietoisuudesta syntyy keitos, joka on osin vetävää mutta osin myös vaivaannuttavaa luettavaa. Trillerin keskiössä on kolmikko Daphne ja Jackson Parrish sekä Amber Patterson. Ensin mainitut ovat aviopari, joka elää ulkopuolisten silmin täydellistä elämää: rahaa on enemmän kuin omiksi tarpeiksi, kahden tyttären ka...

Aino Vähäpesola: Onnenkissa

Södergranin ensimmäinen runokokoelma Dikter (Runoja) julkaistiin vuonna 1916. Hän oli silloin samanikäinen kuin minä nyt, 24-vuotias. Hän kirjoitti runot ruotsiksi, joka ehkä oli hänen perimmäinen kotikielensä, jos mietitään verenperintönä kulkevaa kansallisuutta, mutta asia ei ollut niin selkeä. Södergranin kielitaito oli laaja, ja hän oli käynyt koulunsa saksaksi. Siksi ei ole mahdollista määritellä, mikä lopulta oli hänen "tunnekielensä". Voi olla, että ei ollut ainoastaan yhtä sellaista. Aino Vähäpesola: Onnenkissa Kosmos 2019 192 sivua Äänikirjan lukija Karoliina Niskanen Kesto 5 t 13 min On olemassa kirjoja, joiden äärellä miettii, että voi kunpa osaisin kirjoittaa näin. Aino Vähäpesolan Onnenkissa  on sellainen kirja. Se kuvaa sinänsä arkista elämää, joka tarjoaa samaistumispintaa. Kuvauksessa on kuitenkin sellaista kiehtovaa ulottuvuutta, jollaisen toivoisi itse kykenevänsä tavoittamaan kirjoittamalla. Romaanissa arki nousee toiselle tasolle ja linkittyy to...

Anna-Kaisa Linna-aho: Paperijoutsen

Laulu kertoi kirjeestä. Rakkaus tuli kirjeen muodossa. Se tuli kirjeessä Annalle, se tuli Elviirallekin ja Andrews Sistersin tytöille. Rakkaus kulki laivoilla ja lentokoneilla, junilla ja postiautoilla, se kulki kirjekuorissa Afrikan kuumilta rannikoilta Uuteen-Seelantiin ja Australiaan, Neuvostoliitosta Saksaan, Mikronesian saarilta amerikkalaisille tytöille, joilla oli kuvissa korkeat kampaukset ja leveät hymyt. Sellaista rakkaus oli vuonna 1943, kun maailma oli sekaisin ja nuoret miehet viety pois. Joku kirjoitti, toinen odotti. Anna-Kaisa Linna-aho: Paperijoutsen Otava 2019 316 sivua Äänikirjan lukija Usva Kärnä kesto 8 t 20 min Anna-Kaisa Linna-ahon esikoisromaani Paperijoutsen  sijoittuu 1940-luvulle, sota-aikaan. Romaani sijoittuu maaseudulle, ja erityisesti keskiössä on Korpivuoren talo, seudun suurtila, jota hallinnoi matriarkka Gunhild. Gunhildin valvovan katseen alle Helsingistä muuttaa Lydia, joka on kaukaista sukua rouvalle ja tulee asuttamaan äidilleen jääny...

Harriet Tyce: Veriappelsiini

Robert kaataa lasiini lisää viiniä. Juon sen. Keskustelu polveilee ympärilläni, Robert huutaa Sankarille ja Patrickille ja sitten taas minulle, huonot vitsit viuhuvat ilmassa ja nauru raikaa. Lisää viiniä. Vielä lasillinen. Lisää asianajajia liittyy seuraan, tupakka-aski kiertää pöydässä. Poltamme ulkona, vielä toisenkin, ei ei, anna kun minä ostan lisää, etten pummi koko ajan sinulta, kaivetaan rahaa taskusta ja ahtaudutaan yläkerran baaritiskin ääreen ostamaan aski ja Marlboro Lightseja ei ole, vain Cameleita, mutta mitä väliä sillä nyt on, joo otetaan hei vähän lisää viiniä, ja taas lasillinen ja toinen ja sitten vielä yksi, sitten jonkinlaisia tahmaisia ja tummia shotteja, ja huone ja puheensorina ja vitsit kieppuvat ympärilläni aina vain hurjempaa vauhtia. Harriet Tyce: Veriappelsiini Otava 2020 Alkuteos Blood orange Suomentanut Oona Nyström Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi kesto 10 t 55 min Kun Veriappelsiini  alkaa, alkaa myös loputtomalta tuntuva kapakkakierros...