Kun hän astuu ulos, lumeen, astuu alati laskeutuvan lumiverhon alle, hän ajatttelee lähtevänsä tästä talosta viimeistä kertaa vaimona. Hän tietää palaavansa tänään viimeistä kertaa siten, että tietäisi miehen tulevan pian perässä. Hän odottaisi, ja odottaessaan hän valmistaisi heille illallista, aivan kuten lukuisina muinakin päivinä näiden yhteisten vuosien aikana.
On tammikuun viimeinen päivä vuonna 1955. Koska lunta on satanut tiheään jo vuorokauden, maanantaiaamu on hiljainen ja hämärä, kuin sadussa.
Karoliina Timosen romaani Laina kertoo fiktiivisen tarinan Kalle Päätalon ensimmäisestä vaimosta. Liitto päättyi eroon vuonna 1955, ja eropäätöstä edelsivät kiihkeän rakkauden lisäksi muun muassa raivoisat riidat, oman kodin rakentaminen Tampereelle ja asuminen myös Kallen kotiseudulla Taivalkoskella – Lainan vastustuksesta huolimatta.
Laina on yhdenpäivänromaani, joka avaa koskettavasti päähenkilönsä elämäntarinaa. Kun Laina tekee työtään ja elää aamusta iltaan päivää, joka on hänen elämänsä merkittävä vedenjakaja, tehdään samalla retkiä menneisyyteen, niin Lainan lapsuuteen ja nuoruuteen. Samalla Lainasta muotoutuu monimuotoinen kuva – hän on nainen, joka on muutakin kuin kuuluisan kirjailijan sivuun jäänyt ja sivuun jätetty vaimo. Hän on lihaa ja verta, hänellä on omia haaveita ja toiveita, ja ennen kaikkea hänellä on suuri rakkaus Kallea kohtaan.
Olen ihaillut Karoliina Timosen kykyä rakentaa tunnelmaa, ja samaa ihailen myös tässä romaanissa. Tunnelma on ensi riveiltä lähtien intensiivinen ja mukanaan vievä: vaikka alkuun ihmettelin, miten yhden päivän kattava romaani voi kantaa alusta loppuun saakka, se totisesti kantoi.
Pidin suuresti romaanin kerronnasta. Kertoja tietää enemmän kuin Laina, jonka ajatukset keskittyvät ratkaisevaan ja merkitykselliseen päivään. Laina on kuin käpertynyt itseensä, hän uskoo tietävänsä, mitä tapahtuu. Mutta kertoja osaa nähdä tulevaan, tietää mitä tuleman pitää. Lukiessa ei voi olla ajattelematta, että kunpa Laina tietäisi, että elämää on myös eron jälkeen, että kaikki käy lopulta aivan hyvin.
Muutoinkin kerronta on taitavaa hyvin ajalliseen miljööseen sopivaa kieltä myöten. Toistoa on sopivasti, vihjeitä Lainan elämän suurista tekijöistä annetaan riittävästi mutta ei tarpeettomasti osoitellen. Vaikka en ole kovin paljon Kalle Päätalon tuotantoon tutustunut, toisin kuin Karoliina Timonen, tulee romaanin äärellä tunne, että sitä on kirjoitettu hyvällä tavalla päätalolaisessa hengessä ja antamalla tilaa naiselle, josta on syntynyt kenties kovin yksipuolinen ja epäoikeudenmukainenkin kuva.
Muualla: Tuijata ja Kirjasähkökäyrä.
Helmet 2024: 27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta.
Hieno teos. En ole lukenut Päätalon kirjoja, joissa on ensimmäinen vaimo ts. Laina. Elokuvassa hän on ollut, mutta ei niistä saanut mitään ikävää kuvaa. Ilmeisesti he kuitenkin pysyivät ystävinä eron jälkeenkin.
VastaaPoistaTämä kiinnostaa suuresti, mutta toisaalta olen pähkäillyt, pitääkö Päätalon tuotanto ja hänen Laina-kuvauksensa tuntea, että saa romaanista tarpeeksi irti. Ilmeisesti ei! Siinä tapauksessa tähän voisi tarttua.
VastaaPoistaOlen miettinyt samaa kuin Amma, tai että ainakin kirjasta saisi enemmän irti jos tuntisi Päätalon tuotannon sisältöä, eikä tietäisi vain että tiiliskiviä riittää. Sen elokuvan olen nähnyt, ja se onkin ainoa piipahdus mikä mulla on kummankaan elämään. Mutta uskon kyllä, ettei enempää ole välttämätöntä tietääkään. Ajankohdaltaan Laina kyllä kiinnostaa.
VastaaPoista