Effien katse singahteli kuin sudenkorento hänen kävellessään, kun hän yritti saada tuntumaa uuteen maisemaan. Uskomatonta kyllä, se oli monella tapaa karumpi kuin hänen kotisaarensa – merilintuja oli vähemmän eikä jyrkänteitä ollut lainkaan – mutta hän ei voinut kiistää, etteivätkö puut olisi olleet ihmeellisiä, niiden latvukset kuin monisormisia käsiä vihreiden jättiläisten maasta, puut jotka kätkivät sisäänsä kokonaisia muita valtakuntia; oravat, näädät ja muut eläimet joita hän oli nähnyt vain kirjoissa, loikkivat ja kipittivät puiden oksilla ja katosivat salaisiin pesiinsä ennen kuin hän ehti lähelle. Hirtalla ei ollut sellaisia arvoituksia, vaan se oli juuri sellainen kuin miltä näytti: graniittikallioiden ikuisesti muuttumaton saari. Hirta kesti, se piti pintansa, se säilyi; se ei taipuisi, mutta toisaalta se ei suojelisikaan. Kyläläisten oli kasattava työläästi kivimuureja suojaksi ja opeteltava kiipeilemään päätähuimaavilla jyrkänteillä, joilla odotti elanto, jos he olivat riittävän pelottomia ottamaan riskin.
Kun sain kuunneltua loppuun Kate Mortonin Takaisin kotiin -romaanin, tuntui siltä, että haluaisin edelleen pysytellä vetävien ja otteessaan pitävien lukuromaanien parissa. Karen Swanin Kesytön saari valikoitui kuunteluuni ennen kaikkea kiehtovalta vaikuttavan miljöön vuoksi: saarimaisema Skotlantiin yhdistettynä tuntui ennakkoon sopivasti innostavalta.
Romaanin miljöötä ei tosiaan sovi moittia: 1930-lukulainen St. Kildan saaristoon kuuluva Hirtan saari on romanttisen villi jos toki myös haastava asuinpaikka. Todellisuudessa – ja myös romaanissa – saarelaiset evakuoitiin omasta toiveestaan Skotlannin mantereelle 1930-luvulla, koska he kokivat olosuhteet turhan vaikeiksi.
Kesytön saari sijoittuu juuri tähän historialliseen taitekohtaan. Saarelaiset odottavat evakuointipäätöstä, toiset toiveikkaina ja toiset vakuuttuneina siitä, että mantereelta ei tälläkään kertaa vastakaikua tule. Yksi saaren asukkaista on Effie, joka uskoo saavansa jatkaa elämäänsä entiseen tapaan kiipeillen kallioilla ja hankkien ruokaa. Effien yllätykseksi saari kuitenkin päätetään tyhjentää vakituisista asukkaista, ja niinpä hänen on isänsä kanssa siirryttävä mantereelle opettelemaan elämistä uudessa ympäristössä.
Ennen evakuointia saarelle kuitenkin saapuu kiinnostava uusi tuttavuus, lordi Sholto, joka saa Effien pään pyörälle toisin kuin kukaan aiemmin. Mutta onko nuorten suhteen mahdollista edetä yhtään pidemmälle? Onhan Effie kuitenkin vain villi saarelaistyttö, kun taas lordi on – niin – lordi.
Mantereelle muutettuaan Effie törmää lordiinsa uudelleen. Olosuhteet vain eivät ole kovin suotuisat, sillä ympäröivä yhteisö ei suhtaudu kovin lämpimästi epäsuhtaiseen ystävyyteen. Lisäksi Effien on tehtävä ennen pitkää tiliä menneisyytensä kanssa.
Juuri kiehtovan miljöönsä vuoksi Kesytön saari kannatti kuunnella. Kuten etukäteen uskalsin arvata, löysin itseni kertomuksen kuunneltuani googlailemasta matkoja Skotlantiin. Ehkäpä joskus kohtaan saaret myös todellisuudessa, en vain kirjassa.
Effie on henkilönä kiinnostava villikko, joka on kokenut kovia ja joutunut olosuhteiden pakosta ottamaan vastuuta turhankin paljon. Saarella hän on saanut elää vapaammin, mutta mantereella edessä olevat normit näyttäytyvät hänen silmissään eriskummallisina, jopa naurettavina. Kirjan nimen voi ajatella tavallaan tarkoittavan paitsi konkreettista saarta, myös Effietä, joka kokee usein erillisyyttä suhteessa ympärillään oleviin.
Muista henkilöistä sen sijaan ei hirveän paljon irti saa, ja esimerkiksi Sholto jää aika ohueksi. Lisäksi henkilöissä ja juonenkulussa on kliseitä, jotka saivat paikoin huokailuttamaan. Oi, miksi sankarittaren täytyy olla hoikka ja näyttää siltä kuin ei olisi syönyt suurin piirtein ikinä? (Tiedän, että romanttisessa viihteessä sankarittaren tulee olla kaunis ja lihaton, miehen komea ja lihaksikas, mutta silti soisin kuvaston muuttuvan.)
Toisaalta Kesytön saari tarjoaa kliseineen kaikkineen hyvää viihdettä kesäpäivien ratoksi. Se avaa uuden sarjan ja tarjoaa lopussa sellaisen koukun, että seuraava osa kyllä nousee lukulistalleni mutinoistani huolimatta. Äänikirjanakin romaani toimii mainiosti, sillä juonta on helppo seurata ja Eija Ahvon eloisaa luentaa miellyttävä kuunnella.
Tämä kiinnostaa, kun olen useammankin lukenut kehuvan :) Tosin onpa kyllä mälsää, jos vielä 2020-luvun kirjassa käytetään noinkin kuluneita kliseitä esim. ulkonäön suhteen... Kuvasto voisi tosiaan jo uudistua!
VastaaPoistaTuo ulkonäköasia on sellainen, että se näköjään pistää nyt silmään yhdessä sun toisessa yhteydessä. Mutta muuten rohkenen tätä suositella, kiinnostava on. ☺️
PoistaSkotlanti puhuttelee minuakin, ja toinen aika. Kuulostaa siltä, että tämä on tuttua ja turvallista hieman koristellussa paketissa. Sopiva kevennys siis!
VastaaPoista/KBC
Sopiva kevennys tämä tosiaan on, ja Effien hahmo on kiinnostava lisä tuttuun ja turvalliseen – toki myös kiehtova miljöö, vaikka se sitten saaresta mantereeseen vaihtuukin.
PoistaTämä odottelee minulla kirjapinossa vuoroaan. Historiallinen Skotlanti kiinnostaa, muusta en ole vielä ihan niin varma. Mutta nyt kun kerroit, että äänikirjan lukee Eija Ahvo, alkoi äänikirja poltella: Ahvo on upea lukija!
VastaaPoistaAhvo on tosiaan upea lukija, sopivasti eloisa! Pitäisi ihan tutkiskella, mitä kaikkea hänen lukemanaan löytyy.
Poista