Äänikirjoissa naisia eri elämäntilanteissa

Ulkona oli ollut vielä valoisaa, kun Gilly oli noussut Helenan autosta ja huomannut, että Fairacresin edustalla olevissa kylteissä oli kuraroiskeita. Hän oli päättänyt puhdistaa kyltit heti ja samalla siistiä vähän puutarhaakin. Ensivaikutelmat olivat hurjan tärkeitä. Helena irvaili hänen mieltymykselleen Four in a Bed -sarjaan, jossa kriittiset majatalon omistajat yöpyivät toistensa majoituksissa, tarkastivat sängyt vuodevaatteita ja patjoja myöten ja nousivat tuolin avulla etsimään pölyhiukkasia kattokruunuista, mutta pikkutarkkuus oli oikeasti tärkeää. Sitä paitsi Gilly halusi setviä ajatuksiaan, ja ajattelu kävi aina helpommin, kun sai samalla puuhastella.

Katie Fforden Kevättä mielessä (Bazar 2023, suom. Siiri Hornsby, lukija Meri Nenonen, kansi Satu Kontinen) kertoo äidistä ja tyttärestä. Gilly pitää majataloa kodissaan, jonka on saanut työllä ja tuskalla pidettyä itsellään avioeron jälkeen. Uusi tuttavuus Leo saa Gillyn kuitenkin pohtimaan, joko olisi aika luopua rakkaaksi muodostuneesta talosta. Gillyn tytär Helena taas kutoo työkseen ja valmistautuu käsityömessuille, mutta päätä sekoittaa uusi vuokraisäntä, joka on katkaisemassa vuokrasopimuksen. Jago on kuitenkin varsin avulias ja valmis auttamaan Helenaa tämän koti- ja työtilapulmissa.

Kevättä mielessä on kepeä ja täyttää vallan mainiosti romanttisen viihteen kriteerit, sillä sekä äiti että tytär kohtaavat miehet, jotka saavat sukat pyörimään jaloissa. Minun kirjani se ei kuitenkaan lopulta ollut. Dialogi tuntui turhan kankealta ja henkilöhahmot liian latteilta – tietenkin on ihanaa, että fiktiossa voi olla täydellisiä ihmisiä (erityisesti miehiä) mutta liika on liikaa. Jossain määrin häiritsi sellainenkin pieni yksityiskohta, että sekä äiti että tytär vaikuttivat selvästi ikäistään vanhemmilta.

Taksikuski nostaa kaksi matkalaukkua ja kaksi pahvilaatikkoa oven eteen, ja siinä Jenny Hill nyt seisoo, kahden elämän välissä, odottaa avainta ja uutta elämää ja muistaa, miten hänellä oli joskus kauan sitten farkkutakin rintataskussa muovinen Tictac-rasia, joka rapisi siellä lupausta avautuvista huulista. Silloin hän oli vielä Jenni ja hänen unelmansa olivat suudelmankokoisia, silloin hän luotti parisuhdekuvitelmissaan enemmän rakastamiinsa Grimmin satuihin kuin Uma Aaltoseen ja odotti, että joku edes hitusen satuprinssimäinen katsoisi häntä ja näkisi hänet oikein, hakisi hitaille ja joskus, jossain riisuisi hänen äidiltä joululahjaksi saamansa tuhkimoyöpaidan eikä huomaisi hänen vatsansa pehmeyttä, pitäisi häntä kädestä ja silittäisi hänen kasvojaan, sitä hän odotti ja toivoi. Voi pikkuinen Jenni-parka, ei siinä maailmassa poikiakaan pääsääntöisesti miksikään silittelijöiksi opetettu, heille oli ihan toisenlaiset säännöt.

Minna Rytisalon romaanissa Jenny Hill (WSOY 2023, lukija Krista Putkonen-Örn, kansi Ville Laihonen) nimihenkilö on Mäen Jenni, joka elämänmuutoksen ja – kai näin voi sanoa – jonkinlaisen heräämisen myötä muuttuu Jenny Hilliksi, naiseksi joka paitsi löytää itsensä myös kyseenalaistaa sen, mitä hän on aiemmin ollut. Hauska lisä romaanissa on se, että Jenny ei suinkaan ole ainoa kyseenalaistaja, vaan hänen rinnalleen asettuvat lukuisat tutut satuhahmot, jotka kitkerästi kritisoivat kapeita roolejaan perinteisissä saduissa. Lisäksi eräänlaiseksi peiliksi asettuu Brigitte Macron, Ranskan seurattu (ja kohuttukin) ykkösnainen.

Jenny Hill on runsas ja sujuvasti etenevä romaani, joka tarjoaa paljon tunnistettavaa. Innostunkin naisen elämän kuvauksen ohella monista yksityiskohdista, jotka vievät romaanin nykyhetkestä Jennin teinivuosiin (ja omiini!) sekä takaisin.

”Mutta vakavasti puhuen: miksi kirjoja? Siksi, että kirjoilla on ainutlaatuinen kyky auttaa meitä näkemään asioita toisten silmin. Kirjasto on kirjoista tehty silta kulttuurien välillä.”

Janet Skeslien Charlesin Kirjasto Pariisin sydämessä (Bazar 2022, suom. Katariina Kallio, lukija Anniina Piiparinen, kansi Atria Books) asettuu kahdelle aikatasolle ja eri maanosiin. 1930- ja 40-lukujen taitetta sekä 1980-luvun alkua yhdistää sama henkilö: Odile Souchet. Hän on kokenut Pariisissa toisen maailmansodan pelkoja ja ollut mukana vastarintaliikkeessä. Vuosikymmeniä myöhemmin hän tutustuu Yhdysvalloissa teini-ikäiseen Lilyyn, joka on yksinäinen ja kokee suuren menetyksen.

Kirjasto Pariisin sydämessä on kiinnostava romaani, joka avaa menneisyyden saloja vähitellen onnistuen pitämään yllä lukijan mielenkiinnon. Odilen hahmo on sopivan moniulotteinen ja inhimillinen, ja erityisesti nautin siitä, miten kertomus ilmentää rakkautta kirjallisuuteen ja sanoihin osoittaen samalla, minkälainen voima kirjallisuudella voi olla.

Muistot olivat kiinnittyneet tuohon maisemaan, ne nousivat tien jokaisen mutkan takaa ja tulvivat aaltoina järveltä päin. Ellen muisti heinätyöt kumpuilevilla pelloilla, hyytävät talviyöt ilmavalvonta­tornissa ja Lydian talon kakluunin lämmön. Miten voi torpan harmaasta seinästä tai kevätkoivun punerruksesta kohota niin selkeitä muistoja?

Anna-Kaisa Linna-Ahon toinen romaani Myrskylasi (Otava 2023, lukija Maria Jyrkäs) vie myöskin sotatunnelmiin. Jatkosota on päättynyt, ja rintamalta palaa koteihin monenlaisten kokemusten haavoittamia ihmisiä. Yksi heistä on Ellen, joka kantaa mukanaan suurta salaisuutta. Hän ei kuitenkaan ole ainoa.

Myrskylasi on kaunis ja surumielisen haikea romaani sodan jäljistä ja siitä, miten vaikeaa voi olla asettua ahtaisiin raameihin. Tapahtumien, tunnelmien ja maisemien kuvaus on korvia hivelevän viehättävää, ja romaanin henkilöt jäävät kiehtovina mieleen. Myrskylasi tarkastelee ihmisiä sodan varjossa kiehtovasta näkökulmasta, ymmärtävällä katseella.