Hyvin kirjoittamista ei voi opettaa. Tee näin ja näin, niin hyvä tulee. Ei onnistu. Mutta voi opettaa, millaisia ominaisuuksia hyvällä tekstillä on. Tai opastaa esikuvien luo. Näyttää esimerkkejä toimivasta kohtauksesta, loistavasta dialogista alateksteineen, herkästi kuvatusta hetkestä, nerokkaasta kertojaratkaisusta. Keskustella romaanin rakenteesta, henkilöistä, kielestä, kerronnasta. Voi vinkata, mitä kannattaa välttää. Tärkeintä tietenkin on se, mitä opiskelija itse alkaa ajatella oppiessaan.
Anneli Kanto on tullut tunnetuksi viimeistään Rottien pyhimys -romaanistaan, mutta hän on kirjailijan työnsä lisäksi toiminut myös kirjoittamisen opettajana. Kirjoittamassa-teokseen hän on koonnut kosolti hyviä vinkkejä kirjoittamisesta.
Teos lähtee liikkeelle kysymyksestä miksi kirjoitamme ja jatkaa idean syntymisestä itse kirjoittamiseen, lähestyy prosessimaisesti tekstin tuottamista taustatyön tekemisestä eri versioihin ja julkaisemiseen. Teos on hyvin jäsennelty ja loogisesti etenevä – todellinen käsikirja, jota voisi kuljettaa mukana samaan aikaan, kun oma teksti etenee.
Anneli Kanto romuttaa edetessään muutamia kirjoittamisen myyttejä: kyllä, kirjoittamista voi kuin voikin opettaa; ei, kirjoittamisen ei tarvitse olla yksinäistä. Samalla hän muistuttaa kirjoittamisen yhteisöjen merkityksestä mutta myös siitä, että mikä tahansa palaute ei ole hyödyllistä. Hän vaalii ajatusta siitä, että kirjoittamisessa toden totta on jotain mystistä, ja muistuttaa, että kirjoittaminen on kovaa työtä, usein epätoivoistakin puurtamista.
Anneli Kannolla on pitkän kokemuksensa turvin kannuksia sanoa kirjoittamisesta paljonkin, ja hänen viestinsä vakuuttaa. Erinomaisten vinkkien ohella pidän suuresti tekstin tyylistä: Kanto puhuu näkemyksistään ja kokemuksistaan humoristisesti, mukavan lähestyttävällä tavalla.
Kirsi Pehkonen on haastatellut Käsikirjoituksesta kirjaksi -teokseensa useita kirjailijoita, jotka kertovat omista kirjoittamisen prosesseistaan. Mukana on esimerkiksi edellä mainittu Anneli Kanto, ja hänen lisäkseen kuullaan muiden muassa Tapani Baggen, Tatu Kokon ja Sirpa Kähkösen ajatuksia.
Haastateltujen kirjailijoiden työtavoissa on siinä määrin mukavasti vaihtelua, että eri näkemyksiä on pääosin miellyttävää lukea. Kun toinen tekee huolellista ennakkosuunnittelua, toinen antaa virran viedä; kun toinen editoi moneen kertaan, pyrkii toinen kirjoittamaan kerralla mahdollisimman valmista. Teoksesta saa hyvin vinkkejä siihen, minkälaisia työskentelytapoja itse voisi testata. Tarjolla on varsin kiinnostavia yksityiskohtia, kuten se, että Mikko Rimminen tietää viimeisen lauseen ennen kuin aloittaa romaanin kirjoittamisen:
– Sitä kohti lähden kirjoittamaan. Minun kirjojeni maamerkit eivät ole mitenkään juonellisia, voi olla joitain kilometritolppatyylisiä lauseita mielessä. Nytkin on mielessä romaanin viimeinen lause ja keskikohtaan olennainen lause, ne ovat oikeastaan ainoita maamerkkejä.
Kirsi Pehkosen teos on kaikkiaan kiinnostava kurkistus kirjailijoiden työskentelytapoihin. Joissakin kohdin toistoa oli hieman liikaa, paikoin olisin kaivannut vielä syvempää kurkistusmahdollisuutta. Mukavan monipuolisia haastatteluja teos kuitenkin tarjoilee. Jos siis kiinnostaa tietää vaikkapa, mihin aikaan vuorokaudesta Antti Heikkinen kirjoittaa tai miksi Niina Hakalahti vertaa kirjoittamista kanalan aitauksen rakentamiseen, tartu tähän!
Lukemistani kirjoittamisoppaista tuorein on Tuomas Kasevan, Reetta Rädyn ja Olli Seurin toimittama Feature! Kirjoittamisen mestarikurssi. Palkitut journalistit ovat koonneet useiden kirjoittajien avulla vaikuttavan ja monesta suunnasta featurejuttutyyppiä tarkastelevan kokonaisuuden. Liikkeelle lähdetään tietenkin siitä, mitä feature, ”arkinen osa journalismia”, oikeastaan on.
Featurea löytää sekä aikakauslehdistä että uutissivustoilta. Jos olet tänäänkin seilannut netissä ja klikkaillut auki juttuja, olet todennäköisesti törmännyt featureen. Kulttuurisivujen henkilöjuttu näyttelijästä, ilmiöjuttu seksiseuran hakemisesta Jodelissa, tarina asuntosijoittajana rikastuneista, aikakauslehden reportaasi kuivuudesta Intiassa, paikallislehden haastattelu 80-vuotiaasta maratoonarista.
Kirjan äärellä tulee olleeksi pahoillaan ainoastaan siitä, että tätä kaikkea yksien kansien väliin koottua tietoa ei ole ollut saatavilla suurin piirtein aina – tai vähintäänkin siitä saakka, kun featuren kultakautta elettiin. Reetta Rädyn mukaan kultakausi oli 1990-luvun lopulla. Silloin minäkin toimin jonkin aikaa toimittajana eri paikallislehdissä. En ollut työssäni kovin hyvä, ja tämän kirjan kaltainen teos olisi varmasti avannut jonkinlaisen taivasnäkymän.
Feature! avaa lukijalle juttutyypin saloja monin tavoin. Perusteista siirrytään muotoon, ääneen ja tyyliin sekä tekstin editoimiseen ja erilaisiin sovellutuksiin. Ohessa tullaan kiinnittäneeksi huomiota myös esimerkiksi journalismin muuttumiseen. Keskiössä on kuitenkin alusta loppuun feature, joka yhdistää tarinaa ja kontekstia, syventää aiheen käsittelyä, menee lähelle.
Uskon teoksella olevan paljon annettavaa erilaisille kirjoittajille. Ei tarvitse olla lehtijuttujen tekijä voidakseen ammentaa kirjasta vinkkejä, sillä ne sopivat monenlaiseen kirjoittamiseen. Feature! on monipuolinen, kiinnostava, selkeä ja toimiva teos, jonka haluan hankkia omaan hyllyyni.
Onpas mielenkiintoista! Vaikka en edes kirjoita muuta kuin blogijuttuja, alkoi hassusti kutkutella nuo kaksi ensimmäistä.
VastaaPoistaNo juuri tämä! Uskon, että kirjoilla on annettavaa, vaikkei kirjoittaisikaan juuri nyt esimerkiksi romaania. Vinkit sopivat monenlaiseen kirjoittamiseen, ja onhan se myös kiinnostavaa päästä lukemaan, miten kirjailijat työskentelevät.
Poista