Hän ajatteli näyttämöllä viettämiään vuosia, joina hän oli hakenut voimaa kuvittelemalla kävelevänsä käsikkäin isänsä kanssa pitkin hiekkatietä keskellä hankien peittämiä, lumisten metsien reunustamia peltoja, ja miten ilo oli pursunnut hänestä – kuinka hän oli käyttänyt tuota mielikuvaa saadakseen kyyneleet kihoamaan silmiinsä, niin ihana se oli ja niin menetetty. Ja nyt hän mietti oliko sitä koskaan tapahtunutkaan, oliko tie ikinä ollut kapea ja pölyinen, oliko isä ikinä pitänyt häntä kädestä ja sanonut, että perhe oli hänelle tärkeintä maailmassa.
 |
Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista
Tammi 2019
Alkuteos Anything is Possible 2017
Suomentanut Kristiina Rikman
261 sivua
|
Elizabeth Stroutin novellikokoelma Kaikki on mahdollista avaa ikkunoita amerikkalaiseen Amgashin pikkukaupunkiin linkittyvien ihmisten elämäntarinoihin. Amgash on fiktiivinen paikkakunta Illinoisissa, ja sen asukkaille köyhyys ja kurjuus on tavanomaisempaa kuin rikkaus ja hyväosaisuus. Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa ja monen salaisuudet ovat tiedossa mutta tärkeää on yrittää säästyä julkiselta häpeältä – sen tietävät jo lapsetkin.
Kurjuudessa on kuitenkin valonpilkahduksia ja toivoa. Moni Amgashissa kasvanut ponnistaa omille jaloilleen ja suuntaa kohti lupauksia täynnä olevaa suurempaa maailmaa. Amgashia tuntuu leimaavan jonkinlainen alakuloisuus, ja jos haluaa parempaa elämää, on viisaampaa suunnata muualle. Ja kun kerran on päässyt pois, on hyvä pysyä poissa. "Älä palaa tänne", neuvoo isoäiti Annieta, joka löytää oman tiensä Amgashista pois.
Pohdin, onko Amgashista parempaan elämään ponnistaneiden henkilöhahmojen tarkoitus kuvastaa suurta amerikkalaista unelmaa, joka lupaa, että kenellä tahansa on taustastaan huolimatta mahdollisuus rikkauksiin. Kirjan nimi Kaikki on mahdollista voisi viitata tähän. Toisaalta ei kadehdittavan hyvin mene heilläkään, joilla maallista mammonaa riittää – nimen merkityksessä lienee kuitenkin jotain vielä syvempää viestiä, jonka kukin lukija tulkitkoon itse.
Kaikki on mahdollista on upea novellikokoelma. Jokainen novelli on oma, pieni, rikas maailmansa, jossa yksityiskohtia riittää. Hetkessä kirjaa en ainakaan minä kyennyt lukemaan, sillä novellit ovat kovin kylläisiä ja vaativat asettumaan maltilla äärelleen. Ihastelen sitä tarkkuutta, millä kukin novelli on rakennettu omaksi maailmakseen.
Stroutin kokoelma on upeudessaan myös traaginen. Siinä on synkkiä sävyjä ja murheellisia kohtaloita, jotka painuvat mieleen. Alakuloisuuden keskellä ihastelen sitä herkkyyttä, millä henkilöhahmoja kuvataan. Ihastelen myös sitä, miten henkilöistä rakennetaan kokonaisia ihmisiä, joiden menneisyys on aina mukana, päätyivätpä he mihin tahansa.
Kokoelman novellit kytkeytyvät toisiinsa, ja kokoelma itsessään on itsenäinen jatko-osa Nimeni on Lucy Barton -teokselle, joka ilmestyi vuonna 2018. Molemmat kokoelmat ovat sellaisia, että niiden äärelle kannattaisi hakeutua toistamiseenkin.
Elizabeth Stroutin novellikokoelman ovat lukeneet myös esimerkiksi Riitta, Mai, Paula, Leena, Katja, Pirjoliisa ja Mikko.
Helmet 2020 -haasteessa Kaikki on mahdollista asettuu kohtaan 8: Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi.
Stroutin teokset ovat uskomattoman hienoja. Viimeksi luin Olivia Kitteridgen ja olen kyllä ihastunut Stroutin kuvailemiin ihmisiin ja tapahtumiin. Ihmissuhteet nousevat näistä kirjoista hyvin esille, oli ne sitten hienoja tai traagisia. Olivesta nousi myös huumoria esille, mikä mielestäni puuttui näistä myöhemmistä kirjoista.
VastaaPoistaOlive Kitteridge odottelee hyllyssäni lukemistaan. Odotukset ovat kyllä korkealla! Kiva kuulla, että sieltä nousee myös huumoria, sillä kyllähän Kaikki on mahdollista on varsin melankolinen.
Poista