Siirry pääsisältöön

Elina Hirvonen: Punainen myrsky

Taistelemme itse tekemillämme miekoilla, kivääreillä, kranaateilla. Nauramme, painimme, kutitamme. Meidän leikeissämme kukaan ei kuole. Edes mielikuvituksessa, edes leikisti, meidän kotonamme ei kukaan kuole.Vuosia myöhemmin opin sodasta paljon. Opin, miten Iran lähetti taistelijoiksi nuoria miehiä ja koulupoikia, joiden kaulaan ripustettiin muoviset paratiisin avaimet, ja miten Irakin sotilaat ampuivat näitä lapsia sinappikaasulla, joka kärvensi lasten ihon ja keuhkot. Ajattelen minua ja Bardia juoksemassa ympäri pihaa käsissämme kepeistä tehdyt miekat, maailmaa, jonka pihan kiertävät muurit meiltä silloin sulkivat.

Elina Hirvosen Punainen myrsky kattaa vuosikymmenten mittaisen matkan 1950-luvulta nykypäivään saakka. Kilometreissä matka on myös pitkä: Irakista siirrytään Saudi-Arabian kautta Suomeen, kuumuudesta viileään Pohjolaan. Henkisesti matka lienee vielä pidempi kuin ajassa tai kilometreissä mitattuna.

Romaanin päähenkilö on poika, joka kasvaa mieheksi. 1950-luvulta alkaa pojan kuulema tarina isästä ja äidistä. Poika syntyy rakastavaan perheeseen Irakiin, mutta elämää painavat salaisuudet. Koko ajan on oltava valmis piilottamaan isä salaiselta poliisilta, välillä isä katoaa palatakseen taas pian. Lastenkin on osattava varoa puheitaan.

Kun olot Irakissa käyvät liian tukaliksi, perhe lähtee. Täti kuljettaa mukanaan keskelle Saudi-Arabian punertavaa hiekkaa taikinaa, josta hän ensi töikseen tekee pakolaisleirillä leipää. Leirillä poika asettuu uudenlaiseen maailmaan, löytää kaltaisiaan lapsia, jotka myöskin kantavat salaisuuksia.
Kaikkien lasten isät ovat samanlaisia kuin minun isäni, jokaisen kotona on piileskelty ja pelätty mustia autoja, jokainen lapsi on oppinut varomaan sanojaan.
Leiri on poikkeustila, mutta siellä meidän perheemme on normaali.
Leiriltä perheen matka vie viimein Suomeen, missä ensimmäisenä silmiin pistää loputon vihreä. Mutta edessä ovat myös monenlaiset muutokset: uudenlainen kulttuuri, uusi kieli, uudet ihmiset. Jälleen poika joutuu kohtaamaan sen, mitä on olla erilainen ja mitä on joutua tasapainottelemaan erilaisten vaatimusten välillä.
Nyt tiedän, että juuria ei ole. Olen hukassa, enkä tiedä keneltä kysyä tietä. Isä ja äiti ovat vielä enemmän hukassa kuin minä, he joutuvat pinnistelemään ymmärtääkseen sanoja, reittejä, ihmisiä, heidän ympärillään on kaiken kätkevä sumu, jonka keskeltä välkkyy heikko valo, he eivät tiedä miten sen luokse löytää.
Poika ponnistelee, oppii kielen ja löytää paikkansa uudessa kotimaassaan. Vuonna 2015 hän matkustaa konfliktinratkaisujärjestön nimissä takaisin synnyinmaahansa kohdatakseen sen, mitä jäi taakse ja tehdäkseen matkan menneisyyteen. Kivutonta se ei ole, ei tietenkään. Ja samalla omassa elämässä tapahtuu taas muitakin suuria asioita.

Punainen myrsky on rakennettu kasvavan pojan ja sittemmin aikuisen miehen kerronnan varaan. Ratkaisu on mielestäni onnistunut, sillä se antaa tilaa äänelle, joka ei aina ymmärrä kaikkea näkemäänsä mutta aistii alati äidin rakkauden. Pojalle tärkeä hahmo on äiti, joka rakastaa aina. Äidin hieman kiiltokuvamainen kuvaus on näkökulmavalinnan ansiosta ymmärrettävä.

Kaiken kaikkiaan Punainen myrsky on tunteita herättävä kuvaus maailman lähihistoriasta, joka on ulottunut myös Suomeen. Se kertoo yhden fiktiivisen tarinan, vaikka taustalla onkin keskusteluja Hussein al-Taeen kanssa. Tuo yksi fiktiivinen tarina kertoo kollektiivista tarinaa siitä, mitä on elää pelon ja vihan keskellä, mitä on jättää kotimaansa ja asettua osaksi aivan uudenlaista maailmaa. Soisin romaanin päätyvän monen, monen lukijan käsiin, sillä se avaa koskettavasti ja upealla tavalla sitä, millaisia tarinoita pakolaiset voivat mukanaan kantaa. Eikä romaania sovi missään tapauksessa kutistaa vain pakolaisuuteen, sillä siinä on kysymys monista muistakin tärkeistä seikoista. Kuten vaikkapa perheestä, rakkaudesta ja oman paikan löytämisestä.

Kaiken lisäksi Elina Hirvonen on todella taitava tekijä. Hän kirjoittaa niin kauniisti ja sanallistaa henkilöidensä kokemuksia niin upeasti, että ajoittain tarinan äärelle on pakko pysähtyä. Samalla se vie eteenpäin vastustamattomasti.
'Maailma on ihmeellisen kaunis', äiti sanoo. 'Vaikka tapahtuisi mitä, tämä maailma on kaunis.'
Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Punaisesta myrskystä muualla: LukulaiffiiKirsin kirjanurkka, Leena Lumi, Kirjaluotsi ja Helmi Kekkonen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...