Siirry pääsisältöön

Katja Kettu: Rose on poissa

"Kirjoitan, jotta tulisit hakemaan minua, jotta huolisit. Sinua varten seison naama paljaana totuutta vasten. Sinulle tahdon selittää mitä tapahtui semminkin, kun tarinani on samalla isäni ja äitini tarina."

Katja Kettu: Rose on poissa
WSOY 2018
284 sivua
Äänikirjan lukija Eija Ahvo
Kesto 8 t 26 min.

Kuinka iloinen olenkaan siitä, että Katja Ketun romaani Rose on poissa on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Iloinen olen siksi, koska Kettu omaäänisenä ja erottuvana kirjailijana ansaitsee mielestäni ehdokkuuden ja erityisesti koska Rose on poissa on ehdottomasti tämän vuoden parhaita lukemiani romaaneja. Pitäisikö juuri tämä romaani julistaa voittajaksi, siihen en voi ottaa kantaa, koska olen kuudesta ehdokkaasta lukenut vain kolme. Olli Jalosen Taivaanpallo on jäänyt mieleeni vahvasti, Pauliina Rauhalan Synninkantajat jäi etäämmälle.

Rose on poissa -romaanin ajalliset kiinnekohdat ovat kahtaalla: 1970-luvulla Lempi on lapsi vasta, kun hänen äitinsä katoaa. 45 vuotta myöhemmin, vuonna 2018, on edelleen arvoitus, mihin Rose-äiti katosi. Lempin isä Ettu kärsii muistinmenetyksestä ja tehtailee aina vain katoamisilmoituksia vaimostaan. Hän ei tunnista tytärtään, joka saapuu lapsuutensa maisemiin ja haluaa vihdoin saada vastauksia vuosikymmeniä vaivanneeseen kysymykseen. Mihin Rose katosi?

Menneisyyteen katsominen tuo esille intiaanireservaatin, jossa suomalaisvanhempien poika Ettu ja intiaanityttö Rose kohtaavat. Vastoin monen toiveita Rose ja Ettu menevät naimisiin ja saavat tyttären, Lempin, joka on fintiaani. Lempin kohtaloksi tulee olla aina vähän vääränlainen: reservaatissa hän ei ole tarpeeksi intiaani, reservaatin ulkopuolella hän ei ole riittävän valkoinen. Lempi on toiseuden kuva samalla, kun hänen äitinsä kantaa mukanaan sorretun alkuperäiskansan taakkaa ja kun hänen isänsä on maahanmuuttajien jälkeläinen.
Monesti tunsin itseni pohjattoman yksinäiseksi, kun en ollut amerikkalainen, en finski, enkä punanahka, en oikein mitään, puolivälissä kaikessa jos sitäkään. En edes kunnon uskovainen tahi rukoilija. Vuosikymmenten varrella olin oppinut kavahtamaan sääliviä silmäyksiä, vihjauksia punajuopoista ja sosiaalipummeista, olemaan kuuntelematta kaskuja aulisperseisistä pocahontaksista ja hampaattomista hiawathoista, jotka keittelivät sulkapäähineissään metamfetamiinia, suomalaisista umpimielikoista – –.
Rose on poissa on runsas tarina siitä, millaisia kohtaloita mahtuu ihmisjoukkoon, joka on valtaväestön sivussa. Runsauden haaste toki on se, että jotkut versot jäävät irrallisiksi, mutta vahva ja vaikuttava tarina romaaniin kuitenkin muotoutuu. Elämä ja ihmiset eivät läheskään aina ole kauniita mutta kaikessa karussa rosoisuudessa on jotain äärimmäisen upeaa. Rakkaus, viha, pelko ja ikävä kietoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, joka vetoaa vahvasti tunteisiin, eikä kirjaa kykene ilman mielenliikutusta käsistä päästämään.

Katja Kettu on mielessäni persoonallinen sanataituri, ja tämä romaani vahvistaa mielikuvaani entisestään. Kuinka sopivaa, että Kettu kuvaa intiaanien mystistä luontoyhteyttä ja uskoa salaperäisiin voimiin, kun hän itse tuntuu ottaneen haltuunsa jonkinlaisen sanojen taikavoiman. Rose on poissa on kieleltään villin vapaa ja kuohuva, täysin erityislaatuinen ja tarinaltaan vahvasti mieleen painuva romaani, joka pysyy ajatuksissa pitkään. Suoraan ja selvästi sanottuna: rakastuin tähän romaaniin. Äänikirjanakin tarina toimii mainiosti, mutta jossain vaiheessa aion perehtyä romaaniin myös painettuna versiona.

Katja Ketun upeasta, elämänmakuisesta ja ravistelevasta romaanista muualla: Kirjasta kirjaan, KirjasähkökäyräHabaneran havaintojaLumiomena – Kirjoja ja haaveilua, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi ja Kulttuuri kukoistaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat