Siirry pääsisältöön

Katja Kettu: Rose on poissa

"Kirjoitan, jotta tulisit hakemaan minua, jotta huolisit. Sinua varten seison naama paljaana totuutta vasten. Sinulle tahdon selittää mitä tapahtui semminkin, kun tarinani on samalla isäni ja äitini tarina."

Katja Kettu: Rose on poissa
WSOY 2018
284 sivua
Äänikirjan lukija Eija Ahvo
Kesto 8 t 26 min.

Kuinka iloinen olenkaan siitä, että Katja Ketun romaani Rose on poissa on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Iloinen olen siksi, koska Kettu omaäänisenä ja erottuvana kirjailijana ansaitsee mielestäni ehdokkuuden ja erityisesti koska Rose on poissa on ehdottomasti tämän vuoden parhaita lukemiani romaaneja. Pitäisikö juuri tämä romaani julistaa voittajaksi, siihen en voi ottaa kantaa, koska olen kuudesta ehdokkaasta lukenut vain kolme. Olli Jalosen Taivaanpallo on jäänyt mieleeni vahvasti, Pauliina Rauhalan Synninkantajat jäi etäämmälle.

Rose on poissa -romaanin ajalliset kiinnekohdat ovat kahtaalla: 1970-luvulla Lempi on lapsi vasta, kun hänen äitinsä katoaa. 45 vuotta myöhemmin, vuonna 2018, on edelleen arvoitus, mihin Rose-äiti katosi. Lempin isä Ettu kärsii muistinmenetyksestä ja tehtailee aina vain katoamisilmoituksia vaimostaan. Hän ei tunnista tytärtään, joka saapuu lapsuutensa maisemiin ja haluaa vihdoin saada vastauksia vuosikymmeniä vaivanneeseen kysymykseen. Mihin Rose katosi?

Menneisyyteen katsominen tuo esille intiaanireservaatin, jossa suomalaisvanhempien poika Ettu ja intiaanityttö Rose kohtaavat. Vastoin monen toiveita Rose ja Ettu menevät naimisiin ja saavat tyttären, Lempin, joka on fintiaani. Lempin kohtaloksi tulee olla aina vähän vääränlainen: reservaatissa hän ei ole tarpeeksi intiaani, reservaatin ulkopuolella hän ei ole riittävän valkoinen. Lempi on toiseuden kuva samalla, kun hänen äitinsä kantaa mukanaan sorretun alkuperäiskansan taakkaa ja kun hänen isänsä on maahanmuuttajien jälkeläinen.
Monesti tunsin itseni pohjattoman yksinäiseksi, kun en ollut amerikkalainen, en finski, enkä punanahka, en oikein mitään, puolivälissä kaikessa jos sitäkään. En edes kunnon uskovainen tahi rukoilija. Vuosikymmenten varrella olin oppinut kavahtamaan sääliviä silmäyksiä, vihjauksia punajuopoista ja sosiaalipummeista, olemaan kuuntelematta kaskuja aulisperseisistä pocahontaksista ja hampaattomista hiawathoista, jotka keittelivät sulkapäähineissään metamfetamiinia, suomalaisista umpimielikoista – –.
Rose on poissa on runsas tarina siitä, millaisia kohtaloita mahtuu ihmisjoukkoon, joka on valtaväestön sivussa. Runsauden haaste toki on se, että jotkut versot jäävät irrallisiksi, mutta vahva ja vaikuttava tarina romaaniin kuitenkin muotoutuu. Elämä ja ihmiset eivät läheskään aina ole kauniita mutta kaikessa karussa rosoisuudessa on jotain äärimmäisen upeaa. Rakkaus, viha, pelko ja ikävä kietoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, joka vetoaa vahvasti tunteisiin, eikä kirjaa kykene ilman mielenliikutusta käsistä päästämään.

Katja Kettu on mielessäni persoonallinen sanataituri, ja tämä romaani vahvistaa mielikuvaani entisestään. Kuinka sopivaa, että Kettu kuvaa intiaanien mystistä luontoyhteyttä ja uskoa salaperäisiin voimiin, kun hän itse tuntuu ottaneen haltuunsa jonkinlaisen sanojen taikavoiman. Rose on poissa on kieleltään villin vapaa ja kuohuva, täysin erityislaatuinen ja tarinaltaan vahvasti mieleen painuva romaani, joka pysyy ajatuksissa pitkään. Suoraan ja selvästi sanottuna: rakastuin tähän romaaniin. Äänikirjanakin tarina toimii mainiosti, mutta jossain vaiheessa aion perehtyä romaaniin myös painettuna versiona.

Katja Ketun upeasta, elämänmakuisesta ja ravistelevasta romaanista muualla: Kirjasta kirjaan, KirjasähkökäyräHabaneran havaintojaLumiomena – Kirjoja ja haaveilua, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi ja Kulttuuri kukoistaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on