Siirry pääsisältöön

Margaret Atwood: Orjattaresi

"Olen ollut näissä tilaisuuksissa vain kerran aiemmin, kaksi vuotta sitten. Naisten pelastajaisia ei pidetä kovinkaan usein. Niihin ei ole yhtä paljon tarvetta. Näinä aikoina me käyttäydymme niin hyvin.
En halua kertoa tätä tarinaa."

Margaret Atwood: Orjattaresi
Ensimmäinen painos Kirjayhtymä Oy (1986)
Korjattu suomenkielinen painos Tammi (2017)
Englanninkielinen alkuteos The Handmaid's Tale 1985
Suomentanut Matti Kannosto
Äänikirjan lukija Susa Saukko
Kesto 12 t 33 min.

Margaret Atwoodin Orjattaresi on klassikko, joka on viettänyt lukulistallani paljon aikaa. Kesällä katsoin Atwoodin romaanin pohjalta luodun televisiosarjan, joka Suomessakin kantaa nimeä The Handmaid’s Tale, ja häikäistyin. Samalla tosin mietin, rohkenenko kirjaan tarttuakaan, niin vaikuttavasti televisiosarja sukelsi ihon alle ja jäi mieleen. (Kuitenkin toisen kauden päätyttyä mietin, onko tarinaa enää syytä pitkittää kolmannelle kaudelle.) Parikin tuttavaa rohkaisi tarttumaan kirjaankin, joten viimein päädyin lataamaan teoksen Storytelin kautta kuunneltavaksi.

Perusidea Atwoodin romaanissa lienee monelle tuttu: Eletään tulevaisuudessa, kun Yhdysvalloissa on koettu vallankumous ja uusi valtio, Gilead, pitää kansalaisiaan tiukassa otteessa. Ilmansaasteet ovat vaikuttaneet moneen asiaan, esimerkiksi ihmisten hedelmällisyyteen. Hedelmällisiä naisia pakotetaan orjattariksi komentajien taloihin, joissa vaimot ovat läsnä, kun komentajat yrittävät saada orjattaret raskaaksi.
Ilma tuli jossain vaiheessa liian täyteen kemikaaleja ja säteilyä, vesi kuhisi myrkkymolekyylejä, niiden siivoutumiseen menee vuosia, ja sitä odotellessa ne hiipivät ihmisruumiseen, leiriytyvät rasvasoluihin. Kuka hyvänsä meistä voi olla läpisaastunut, likainen kuin öljyinen rantahiekka, varma kuolema vesilinnuille ja lapsille. Korppikotka saattaisi menehtyä meitä syötyään. Me ehkä loistamme pimeässä kuin vanhanaikainen kello.
Gileadissa kansalaisten välinen hierarkia on hyvin selvä. Komentajat pitävät kättään vallan kahvassa, heidän vaimonsa huolehtivat naiselliseen tapaan taloudesta apunaan martat, ja orjattarien tehtävänä on tuoda taloihin uutta elämää. Kaikki tähtää siihen, että orjatar alkaa odottaa vauvaa, joka tietenkin synnyttyään on komentajan ja tämän vaimon lapsi. Biologinen äiti on vain synnyttäjä. Naisten arvoerot näkyvät kaikille jo vaatetuksesta: orjatar pukeutuu punaiseen kaapuun, martta vihreään ja komentajan vaimo siniseen. Kaikkein alimpana asteikolla ovat säästövaimot, jotka pukeutuvat värillisiin rääsyihin.

Romaanin kertojana toimii orjatar, Frediläinen, jolla on menneisyys tavallisessa maailmassa, jossa naiset saivat vielä elää normaalia elämää, käydä töissä ja tienata omaa rahaa. Gileadissa kaikki on toisin, ja entinen elämä, johon kuuluu myös oma nimi patronyymin sijaan, on muisto vain. Frediläinen on menettänyt perheensä ja koko minuutensa. Merkitystä hänessä on tätä nykyä vain sillä, että hänellä on kohtu, jonka voi odottaa täyttävän tehtävänsä.

Naisena tietenkin luen tarinaa naisen näkökulmasta ja kauhistun siitä, miten naiset alistetaan miesten päätäntävallan alle. Mutta on Atwoodin teoksessa muutakin kauhistuttavaa, kuten se, miten valtaa käytetään ja miten uskonto valjastetaan apukeinoksi alistaa toisia. Ehkä eniten kauhistuttaa se, miten mahdolliselta Atwoodin luoma todellisuus tuntuu.

Orjattaresi on sekä sisällöltään että kerronnaltaan kiinnostava teos, joka on ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut. Se kertoo sekä nykyajasta että mahdollisesta tulevaisuudelta ajoittain suorastaan runollisen runsaasti, ajoittain etäisen lakonisesti. Tuntuu, että ammennettavaa tarinassa riittää useammallekin lukukerralle, ja kaikessa kammottavuudessaan tarina on erittäin kiehtova. Vuonna 1985 julkaistu dystopia on kestänyt hämmästyttävän hyvin aikaa ja tarjoaa ajatuksia herättävän lukukokemuksen. Ilahduttavaa, että The Handmaid's Tale -sarjan myötä romaani on herättänyt uutta kiinnostusta lukijoissa – minussakin.

Tuulevin lukublogissa on kiinnostava postaussarja Miksi The Handmaid's Tale ansaitsisi uuden suomennoksen.

Orjattaresi-romaanilla osallistun Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen. Helmet 2018 -haasteesta kuittaan kohdan 7: Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Kommentit

  1. Tämä on kyllä tämän vuoden paras kirja minkä luin. Aivan huikea teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On huikea. Ja hurja. Niin kuin myös tv-sarja. Mykistävää!

      Poista
  2. Hieno kirja. Luin tämän useita vuosia sitten ja nyt sitten otimme tämän lukupiirikirjaksemme. Kannatti lukea kirja toisenkin kerran. Paljon syntyi kirjasta keskustelua. Upea kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain arvailla, miten hyvä valinta Orjattaresi on lukupiiriin! Tarina herättää niin paljon ajatuksia, että keskusteltavaa varmasti riittää.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat