Siirry pääsisältöön

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

"Siitä tässä on kyse, olen opetellut ja kirjoittanut Vihkoon. Maailmalla on alku, keskikohta ja loppu, niin kuin peipolla ja pajulinnulla, metsälauhalla ja mustikalla, laululla ja psalmilla, Jumalan rakkaudella ja kärsivällisyydellä. Niin yksinkertaista se on, Jumalan luoma järjestys. Eikä minulla ole hätää. Kunhan jaksan pysyä uskovaisena."

Pauliina Rauhala:
Synninkantajat
(Gummerus 2018)
368 sivua

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (2013) herätti ilmestyttyään kovasti keskustelua ja sai näkyvyyttä. Minuunkin nuoren lestadiolaisparin rakkaustarina vetosi, ja suurin odotuksin tartuin Synninkantajiin.

Lestodiolaisuudesta kertoo myös tämä Rauhalan toinen romaani. Nyt siirrytään 1970-luvulle, aikaan, jolloin ilmapiiri uskovaisten keskuudessa kiristyy. On osattava elää oikein, uskonyhteisön edellyttämällä tavalla. Hoitokokouksissa varmistetaan, että sääntöjä noudtatetaan - ja jos ei noudateta, pyydetään syntejä anteeksi. Pöytäkirjoihin kirjataan, että yksi teki parannuksen E-liikkeessä asioimisesta, toinen hempeästä hengestä ja kolmas itsensä kuivaamisesta. Parannuksen tehneet siunataan, "parannukseen taipumattomat" tuomitaan Jumalan valtakunnan ulkopuolelle.

Yhteisössä elävät Taisto, Aliisa, Auroora ja Aaron. Taisto tekee Jumalan töitä, etsii viisautta ja elämänymmärrystä mutta kiristää verkkoa uskovaisten ympärillä. Aliisa kyseenalaistaa uuden suunnan ja peräänkuuluttaa maanläheistä ja sallivampaa uskoa.
Voidaan tai ei, mutta uskon vuoksi ei pidä kääntää selkää tai kovettaa sydäntä, Aliisa totesi ja nojasi seinään. Rakkauden etsimisestä nousee toivo, sen uhkaamisesta pelko ja kadottamisesta suru.
Auroora, Aliisan tytär, rakastaa, vaikkei saisi. Hän haluaa ylittää rajoja ja etsii omaa tietään.

Ja sitten on pieni Aaron, joka uskoo ja luottaa, ahdistuu kun koulussa opetetaan vääriä asioita. Myöhemmin Aaron ymmärtää enemmän mutta hänen lapsenuskossaan on jotain hyvin hellyttävää.

Pauliina Rauhala kirjoittaa hyvin kauniisti. Erityisesti miljöön kuvaus on ajoittain niin viehättävää, että tuntuu kuin olisi läsnä siellä, missä "valo osuu harmaiden päivien jälkeen koivunrunkoon, lehtiverso puhkeaa esiin silmun suojasta, suuri aalto pesee rantakallion puhtaaksi".

Kuitenkin jokin pitää minut tarinasta etäällä. Paikoin kielen kuvallisuuden runsaus nostaa verhon väliin ja tuntuu, että en saa tarinasta otetta. Useaan otteeseen tuntuu, että katselen tapahtumia kaukaa. Ehkä on niin kuin Annika toteaa: Synninkantajat "vaatisi, se ansaitsisi useammankin lukukerran tullakseen kunnolla kuulluksi".

Silti ihailen sitä, kuinka moniulotteisia ja uskottavia henkilöt ovat ja kuinka rauhallisesti ja osoittelematta Rauhala kuvaa niitä ikäviä tekoja, joihin uskon nimissä päädytään. Se, että asiat eivät ole musta-valkoisia, tulee tuotua esille kauniisti, saarnaamatta.

Lumiomenan Katja piti romaanista paljon. Heidissä romaani herätti melko samankaltaisia ajatuksia kuin minussa.

Kiitos kustantajalle kirjasta.

Helmet 2018: 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on