Siirry pääsisältöön

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

"Hän ponkaisi pystyyn yhdellä loikalla ja hykerteli käsiään.
– Mihin lähdetään?
– Sinusta en tiedä, mutta minä aion lähteä Irlantiin.
Agnès Martin-Lugand:
Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
Bazar (2018)
Ranskankielinen alkuteos
Les gens heureux lisent et boivent du cafe 2015
Suomentanut Kirsi Tanner
218 sivua

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia – kirjan nimi erehdyttää minut odottamaan muuta kuin mitä lopulta saan. Odotan lempeää tunnelmaa ja leppoisaa kahvittelua ja puhetta kirjoista. Jotain filosofista, viisastakin.

Odotukseni eivät aivan täyty. Itse asiassa eivät oikeastaan lainkaan. Lukeminen ja kahvittelu jäävät vain viitteellisiksi toiminnoiksi, joten oikeastaan kirjan nimikin on vain viitteellinen. Etualalle nousevat tunnekuohut, savukkeet – niitä nimittäin kuluu! – ja romanttiseen kirjallisuuteen kuuluvat kliseet, kuten käheä-ääninen mies, kiukkua herättävä muukalainen, vastentahtoiset naapurukset...

Tarinan lähtökohta on se, että Diane on kokenut valtavan menetyksen. Alussa päähenkilön surua kuvataan varsin tunteisiin vetoavasti, mutta valitettavasti kirjan anti minulle jääkin sitten siihen. Diane tekee äkkipäätöksen muuttaa Irlantiin, pakoon muistojaan ja suruaan. Muuttoa seuraa varsinainen kliseemyllytys jylhine maisemineen ja tunnekuohuineen.

Tarina voisi sinänsä olla ihan kiinnostava ja kelpo, mutta vastentahtoisuuttani vahvistaa ilmaisutapa, joka tökkii silmiäni pahemman kerran. Kerronta on kovin päälausevaltaista, enkä pidä sellaisesta lainkaan.
"Huomioni kiinnittyi haukuntaan. Edward oli lähdössä ulos koiransa kanssa. Näin naapurini ensimmäistä kertaa pubissa sattuneen välikohtauksen jälkeen. Hänellä oli suuri laukku olallaan."
Minun makuuni Onnelliset (jne.) on sekä liian höttöinen ja romanttinen että ilmaisultaan kankea. Pariin otteeseen tarina onnistuu kuitenkin yllättämään, mikä sille eduksi laskettakoon. Yksi onnistunut valinta on esimerkiksi se, että Diane ei ole mitenkään ylenpalttisen kiva tai helposti sympatiaa puolelleen keräävä tyyppi. Pidän myös tarinan loppuratkaisusta, vaikka muuten tämä esikoisromaani jää epäilemättä tämän vuoden huonoimpien lukukokemusten joukkoon.

Mistä romaanin nimi muuten tulee? Siitä, että Diane on perustanut kahvilan nimeltä Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Eikä hän tarinan aikana montaakaan ajatusta luomukselleen suo.

Kiinnostava tieto muuten on se, että romaani on julkaistu alun perin omakustanteena mutta se päätyi lopulta ranskalaisen kustantajan listoille kirjablogistien huomion myötä. Taidan siis kirjablogistina olla paitsiossa tympeine mielipiteineni. Osoituksena siitä Martin-Lugandin teoksesta ovat minua enemmän pitäneet esimerkiksi Leena, Riitta, Susa ja Mai. Viihteellistä kesäluettavaa kaipaavalle tarina lieneekin omiaan.

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia ilmestyy 16.8. Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Kirjankansibingo: valokuva.


Kommentit

  1. No voi, noin surkeaksi koit. Onhan tämä kevyt ja höttöinen - loppu meni täysin överiksi.... Minä tosin olen lukenut tänä vuonna monta huonompaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitääkin lähteä blogiisi tutkimaan, mitä huonoja kirjoja olet lukenut. :) Onkohan joukossa joku, josta minä puolestani olen pitänyt?

      Poista
  2. Kun luin kirjaa, minulle tuli mieleen, että luen liian vähän romantiikasta ja rakkaudesta. Kuumalla ilmalla mikäs sen mukavampaa kuin kiihkeät tunteet ja rakastuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain varmaan joskus nuoruudessani yliannostuksen romantiikkaa ja rakkautta (siis kirjoissa 😊), ja nykyään olen niille vähän allerginen. Mutta onneksi moni on tästäkin kirjasta pitänyt, vaikka minä en innostunutkaan.

      Poista
  3. Aika lailla sama kokemus. Sain kyllä luettua tämän, eli jonkinlaista vetävyyttä on. Toistaiseksi taitaa kuitenkin olla huonoimpia tänä vuonna lukemiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain vetoa tarinassa tosiaan oli, mutta aika kehno kokemus loppujen lopuksi.

      Poista
  4. Ihmettelen, miksi tämä upposi minuun, rankkojen kirjojen lukijaan. Jotain tässä oli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen kun tietäisi, miksi joku uppoaa ja joku ei. Monihan tästä on pitänyt, paljonkin. Minuun ei nyt vain vedonnut.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…