Siirry pääsisältöön

Jill Santopolo: Valo jonka kadotimme

"Päivä päättyi, kului viikko, kuukausi, mutta olit ajatuksissani useammin kuin olit kertaakaan Violetin syntymän jälkeen ollut. Etsin jatkuvasti valokuviasi lehdistä. Pohdin, pystyisitkö tulemaan New Yorkiin lähiaikoina, ja jos pystyisit, ottaisitko minuun yhteyttä."

Jill Santopolo:
Valo jonka kadotimme
(Otava 2017)
Alkuteos The light we lost 2017
Suomentaja Inka Parpola
Äänikirjan lukija Anni Kajos
Äänikirjan kesto 9 tuntia

Jill Santopolon Valo jonka kadotimme valikoitui kuunneltavakseni Storytelin valikoimista aika sattumalta. Kirjan nimi kuulosti kiehtovalta eikä kirjan kuvauskaan ollut hassumpi. Niinpä päädyin perehtymään siihen, miten nuoret Lucy ja Gabe kohtaavat syyskuun 11:nnen päivän terrori-iskun jälkikaaoksessa ja rakastuvat.

Lucyn ja Gaben kohtaaminen on kuin tähtiin kirjoitettu ja rakkautta ensi silmäyksellä. Rakastumisen huuma kestää ja kestää, kunnes Gabe alkaa haluta elämältään sellaisia asioita, joihin Lucy ei mahdu mukaan. Gabe matkaa maailman kriisipesäkkeisiin ja Lucy jää kotimaisemiin tekemään töitä lastenohjelmien parissa.

Siinähän ei olisikaan mitään, että pari tapaa, rakastuu, eroaa ja jatkaa omaa elämäänsä. Viimeksi mainittu ei kuitenkaan varsinaisesti toteudu vaan vaikka Lucy hankkii uuden kumppanin ja perustaa perheen, pyörii Gabe hänen mielessään — ja mies tietenkin ottaa aina aika ajoin yhteyttä pitääkseen liekkiä yllä. Jotenkin kuvio ei minun mieleeni ole, ja pidän liian siirappisena koko touhua. Olen Tuijan kanssa samaa mieltä, että Lucy roikkuu lähes pakkomielteisesti nuoruudenrakkaudessaan, vaikka elämällä on paljon muutakin hyvää tarjottavana. Niinpä Lucy ei saa minua puolelleen, ja kun muutenkin kokonaisuus on enemmän pateettinen kuin tunteisiin vetoava, ei Valo jonka kadotimme saa minua liittymään ihailijakuntaansa.

Kirsin Book Clubin Eija puolestaan antaa rakkausromaanisarjassa teokselle arvosanan 5/5. Olenkin vakuuttunut, että Lucyn ja Gaben tarina ihastuttaa monia, vaikken minä romaanille lämmennytkään.

Helmet 2018: 40 Kirjassa on lemmikkieläin.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on