Siirry pääsisältöön

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."


Laura Manninen:
Kaikki anteeksi
(WSOY 2018)
322 sivua
Äänikirjan lukija Sanna Majuri,
kesto 9 tuntia.

Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän tilaa sekä pariskunnan että koko uusperheen arjessa. Alkuun Mikko on vain alakuloinen, ei pääse ylös sängystä. Lopulta hän hallitsee mielialoillaan kaikkia lähellään olevia, pitää avovaimonsa hereillä keskellä yötä solvatakseen ja uhatakseen tätä ja vaipuu aina lopulta nyyhkyttämään kurjuuttaan.

Kaikki anteeksi jätti jälkeensä ristiriitaisen olon. Minua vaivasi romaanissa pari asiaa. En saanut kunnollista otetta sen kummemmin Laurasta kuin Mikostakaan. Laura suhtautuu käsittämättömällä kärsivällisyydellä ja pelottavalla tyyneydellä kohtaamiinsa kauheuksiin ja Mikko taas: no, huolissani olisin, jos olisin ryhtynyt hänestä kaiken keskellä pitämään. Mikon lapset, jotka asuvat vuoroviikoin isänsä ja Lauran luona, jäävät hekin etäälle. Näkökulma on pääosin Lauran, ja siten hänen kokemuksensa korostuu, kuten kaiketi pitääkin. Yritykset päästä Mikon pään sisälle jäävät vähäisiksi eivätkä anna kovin paljon. Kaiken yläpuolelle kohoaa väkivalta, jota vyörytetään päälle liian massiivisella otteella - olen aiemminkin todennut, että väkivaltakuvaukset eivät ole minun juttuni.

Silti tarinalle on paikkansa. On tärkeää, että kauheuksia, jotka yleensä jäävät piiloon, nostetaan näkyville. On tärkeää, että annetaan ääni uhreille, jotka eivät pahimmassa tapauksessa ehdi koskaan saada kokemuksiaan kuuluviin. Siitä kertovat viittaukset todellisen elämän perhesurmiin. Romaanissa nostetaan esille muutenkin yhteiskunnallisia epäkohtia, kun mieleltään sairasta ei saada avun piiriin tai kun väkivallantekijä saa puhuttua viranomaisiakin pyörryksiin.

Kaikki anteeksi kuvaa myös sitä, miten diagnosointi tuntuu nykypäivänä menevän kaiken edelle. Laura etsii kuumeisesti miehelleen diagnoosia, ikään kuin se toisi avun. Mikko taas sysää vastuun tekemisistään sairaudelleen eikä ymmärrä, että vastuu on kannettava, vaikka kuinka olisi sairas. Kenen lopulta on vastuu, on keskeinen kysymys, jota jäin pohtimaan.

Surullista on se, että tällaisia tarinoita maailmaan mahtuu yhä edelleen. Lauran ja Mikon tarina on yksi parisuhdehelvetin kuva, ja edelleen heitä löytyy: lauroja, jotka uskovat parempaan huomiseen, ja mikkoja, jotka satuttavat läheisiään, niitä viattomimpiakin. Erityisen surullista on se, että tarina perustuu tositapahtumiin.

Laura Manninen kirjoittaa sujuvasti ja pääosin pidin siitä, kuinka hän kielellä luo uutta ja kuvakielen avulla tekee tapahtumista eläviä. Ehkäpä paikoin kuvallisuutta olisi hieman voinut karsia mutta silti ihailen tapaa, jolla kirjailija kuvaa vaikeaa aihetta.

Myös ainakin Tuija, Arja ja Susa ovat kirjasta kirjoittaneet.

Helmet 2018 -haasteessa Kaikki anteeksi asettuu kohtaan 33. Selviytymistarina.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok