Siirry pääsisältöön

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa

"Ihmiset Dublinin kannella yhtyivät Geraldin innostukseen, kun sumun seasta paljastui rauhaisa, päärynänmuotoinen lahti. Gerald kertoi sen olevan vulkaanista alkuperää oleva luonnollinen satama-allas. Lahden ympärillä kohosi vuoria, ja sitten näkyviin tuli myös muutamia taloja ja laivalaituri."
Sarah Lark: Valkoisen pilven maa
(Bazar 2015)
Saksankielinen alkuteos
Im Land der weißen Wolke 2007
Suomentanut Sanna van Leeuwen
613 sivua (e-kirja)
Valkoisen pilven maa vie lukijan 1800-luvun Uuteen-Seelantiin, jota britit asuttavat innolla. Pitkälle ja vaivalloiselle matkalle uuteen maahan lähtevät myös brittinaiset Gwyneira ja Helen, joita kumpaakin odottaa avioliitto miehen kanssa, jota he eivät ole tavanneet koskaan. Gwynin saattajana on tuleva appiukko Gerald, mutta alempaa yhteiskuntaluokkaa edustava Helen matkustaa ilman saattajaa ja kaitsee kolmen kuukauden laivamatkan aikana kuutta orpotyttöä, joille pitäisi olla luvassa parempi tulevaisuus maapallon toisella puolen. Parempaa tulevaisuutta etsii toki myös Helen, joka on lupautunut kirjeenvaihdon perusteella vaimoksi Haroldille.

Perillä Uudessa-Seelannissa niin Gwyneira kuin Helen kohtaavat todellisuuden, joka ei täysin kuvitelmia - tietenkään - vastaa. Naiset kuitenkin etsivät keinonsa selviytyä uudessa ympäristössä, kaukana kotoa, eipä heillä vaihtoehtoja juuri olekaan, ja heidän ystävyytensä kestää vuosien ajan, vaikka paljon ympärillä tapahtuu ja esteitä ystävyyden tiellä on: Gwyneiran appiukko ja Helenin aviomies sattuvat olemaan toistensa verivihollisia, eikä elämä muotoaan etsivässä uudessa maassa ole helppoa muutoinkaan.

Paitsi että Valkoisen pilven maa on kertomus kahdesta brittinaisesta kaukana kotoaan, on se myös kertomus siirtomaa-ajan yhteiskunnasta, jossa alkuasukkaat kohtaavat valkoiset valloittajat. Maorien ja länsimaalaisten tavat eivät kohtaa ilman törmäyksiä, ja hieman liian alleviivaten Lark mielestäni tuo esille niin alkuasukkaiden ja maahanmuuttajien maailmojen törmäämisiä kuin myös erilaisten yhteiskuntaluokkien eroja. Kiehtova tuo 1800-luvun Uusi-Seelanti silti on, siitä ei mihinkään pääse, ja uskottavaa ajankuvaa kirjailija onnistuu luomaan.

Kovin uskottavina en sen sijaan pidä tarinan henkilöitä. Gwynin aviomies Lucas on nahjus, joka järkyttävien tapahtumien myötä ajautuu etsimään itseään - tai ennemminkin todistamaan jonkin olemattoman olemassaoloa - aika epäuskottavalla tavalla. Muutoinkin romaanin miesnäkökulmat jäävät mielestäni varsin ohuiksi, tosin eivät naishahmotkaan moitteitta selviydy. Helen on liiankin kunnollinen ja tunnollinen, kun taas Gwynin tapa antaa helpon oloisesti anteeksi aikuiselle, joka syyllistyy karmeaan tekoon, ja kantaa kaunaa lapselle, joka ei ole vastuussa mistään, on omituinen. 

Kirjan alussa olin innoissani ja ajattelin, että käsissäni on viihdyttävä, historiallinen lukuromaani. Minun makuuni liian melodramaattiset ja osin ennalta arvattavat juonenkäänteet sekä mainitut henkilöhahmo-ongelmat kuitenkin tekivät lukukokemuksesta lopulta turhan lattean. Historiallinen kuva 1800-luvun Uudesta Seelannista on kuitenkin kiintoisa, ja jotain koukuttavaa teoksessa on. Historiallisten viihderomaanien ystäville Larkin romaani tarjonneekin hyviä lukuhetkiä.

Valkoisen pilven maa on avaukseni Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen.

Kommentit

  1. Samanlaisia mietteitä minullakin oli: liian viihdepainotteinen makuuni ja turhan romantisoitu. Vakavampi versio puolestaan olisi voinut toimia todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä aineksia tässä on, ne on vain palattu turhan hörhelöiseen pakettiin.

      Poista
  2. Tämän lukemista olen miettinyt, mutta viihteellisyys ja melodraama saavat olon epäileväksi. Uusi-Seelanti ja siirtomaa-aika kuitenkin kiinnostavat, joten ehkäpä jossain vaiheessa sitten kuitenkin, ehkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sitten kuitenkin tämän luet, kuulen mielelläni mielipiteesi.

      Poista
  3. Minulla tämä odottaa hyllyssä! Saattaapa hyvinkin olla minun makuuni, historiallinen viihde on ihan oma juttu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varma, että tämä romaani viehättää monia, toivottavasti sinuakin, Krista. <3 Minä nyt en vain vakuuttunut.

      Poista
  4. Latteus on oiva ilmaisu:1850-luvun historiallinen Uusi-Seelanti olisi kiinnostanut laajemmaltikin ja teoksen painoarvo olisi noussut ja sille olisi ollut eduksi laajempi historiallinen fakta ajanolon-, kulttuurin- ja tapainkuvauksineen. Tämä kaikki toteutettuna ihmissuhdekiemuroiden, turhan draaman ja romanttisen hömpän kustannuksella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudessa-Seelannissa on miljöönä jotain todella kiehtovaa, ja sen olisikin suonut nousevan enemmän esille.

      Poista
  5. Voi tuota Takkutukkaa :) Oikein toivon välillä hömppäkirjaa kaiken maailman kuolemien ja sielujen leijumiskirjojen väliin. Rakkautta ja romantiikkaa ja ah Uusi-Seelanti, sinne haluan matkustaa ainakin kirjassa. Ainoa syy miksi en ole vielä kirjaa lukenut on se, että se on vaikea pitää kädessä kun lukee, koska se on niin mahdottoman paksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kyllä hömppää tosiaan välillä tarvitaan kaiken synkkyyden keskelle. :) Tässä kohtaa hömppää vain oli minun makuuni liian hömppää, turhan suoriksi mutkat paikoin vedettiin.
      Luin tämän muuten e-kirjana, joten kirjan paksuus ei haitannut lukukokemusta.

      Poista
  6. Voi hitsi Mai, heittäydyinkö nyt vallan proosalliseksi tylyttäessäni, jotenkin vaan koen tuon rakkauden ja romantiikan, nuo eittämättömät elämän suolat, luontevimmin livenä ja vain harvakseltaan innostun verbaalista kerronnasta. Siispä siedätyshoitoon joutaa tämä tyttö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romantiikkaa ja rakkautta onkin vaikea kuvata niin, ettei kerronta lipsahda pateettiseksi. Auttaako siedätyshoitokaan? :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...