"Ihmiset Dublinin kannella yhtyivät Geraldin innostukseen, kun sumun seasta paljastui rauhaisa, päärynänmuotoinen lahti. Gerald kertoi sen olevan vulkaanista alkuperää oleva luonnollinen satama-allas. Lahden ympärillä kohosi vuoria, ja sitten näkyviin tuli myös muutamia taloja ja laivalaituri."
 |
| Sarah Lark: Valkoisen pilven maa (Bazar 2015) Saksankielinen alkuteos Im Land der weißen Wolke 2007 Suomentanut Sanna van Leeuwen 613 sivua (e-kirja) |
Perillä Uudessa-Seelannissa niin Gwyneira kuin Helen kohtaavat todellisuuden, joka ei täysin kuvitelmia - tietenkään - vastaa. Naiset kuitenkin etsivät keinonsa selviytyä uudessa ympäristössä, kaukana kotoa, eipä heillä vaihtoehtoja juuri olekaan, ja heidän ystävyytensä kestää vuosien ajan, vaikka paljon ympärillä tapahtuu ja esteitä ystävyyden tiellä on: Gwyneiran appiukko ja Helenin aviomies sattuvat olemaan toistensa verivihollisia, eikä elämä muotoaan etsivässä uudessa maassa ole helppoa muutoinkaan.
Paitsi että Valkoisen pilven maa on kertomus kahdesta brittinaisesta kaukana kotoaan, on se myös kertomus siirtomaa-ajan yhteiskunnasta, jossa alkuasukkaat kohtaavat valkoiset valloittajat. Maorien ja länsimaalaisten tavat eivät kohtaa ilman törmäyksiä, ja hieman liian alleviivaten Lark mielestäni tuo esille niin alkuasukkaiden ja maahanmuuttajien maailmojen törmäämisiä kuin myös erilaisten yhteiskuntaluokkien eroja. Kiehtova tuo 1800-luvun Uusi-Seelanti silti on, siitä ei mihinkään pääse, ja uskottavaa ajankuvaa kirjailija onnistuu luomaan.
Kovin uskottavina en sen sijaan pidä tarinan henkilöitä. Gwynin aviomies Lucas on nahjus, joka järkyttävien tapahtumien myötä ajautuu etsimään itseään - tai ennemminkin todistamaan jonkin olemattoman olemassaoloa - aika epäuskottavalla tavalla. Muutoinkin romaanin miesnäkökulmat jäävät mielestäni varsin ohuiksi, tosin eivät naishahmotkaan moitteitta selviydy. Helen on liiankin kunnollinen ja tunnollinen, kun taas Gwynin tapa antaa helpon oloisesti anteeksi aikuiselle, joka syyllistyy karmeaan tekoon, ja kantaa kaunaa lapselle, joka ei ole vastuussa mistään, on omituinen.
Kirjan alussa olin innoissani ja ajattelin, että käsissäni on viihdyttävä, historiallinen lukuromaani. Minun makuuni liian melodramaattiset ja osin ennalta arvattavat juonenkäänteet sekä mainitut henkilöhahmo-ongelmat kuitenkin tekivät lukukokemuksesta lopulta turhan lattean. Historiallinen kuva 1800-luvun Uudesta Seelannista on kuitenkin kiintoisa, ja jotain koukuttavaa teoksessa on. Historiallisten viihderomaanien ystäville Larkin romaani tarjonneekin hyviä lukuhetkiä.
Valkoisen pilven maa on avaukseni Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen.
Samanlaisia mietteitä minullakin oli: liian viihdepainotteinen makuuni ja turhan romantisoitu. Vakavampi versio puolestaan olisi voinut toimia todella hyvin.
VastaaPoistaHyviä aineksia tässä on, ne on vain palattu turhan hörhelöiseen pakettiin.
PoistaTämän lukemista olen miettinyt, mutta viihteellisyys ja melodraama saavat olon epäileväksi. Uusi-Seelanti ja siirtomaa-aika kuitenkin kiinnostavat, joten ehkäpä jossain vaiheessa sitten kuitenkin, ehkä...
VastaaPoistaJos sitten kuitenkin tämän luet, kuulen mielelläni mielipiteesi.
PoistaMinulla tämä odottaa hyllyssä! Saattaapa hyvinkin olla minun makuuni, historiallinen viihde on ihan oma juttu. <3
VastaaPoistaOlen varma, että tämä romaani viehättää monia, toivottavasti sinuakin, Krista. <3 Minä nyt en vain vakuuttunut.
PoistaLatteus on oiva ilmaisu:1850-luvun historiallinen Uusi-Seelanti olisi kiinnostanut laajemmaltikin ja teoksen painoarvo olisi noussut ja sille olisi ollut eduksi laajempi historiallinen fakta ajanolon-, kulttuurin- ja tapainkuvauksineen. Tämä kaikki toteutettuna ihmissuhdekiemuroiden, turhan draaman ja romanttisen hömpän kustannuksella...
VastaaPoistaUudessa-Seelannissa on miljöönä jotain todella kiehtovaa, ja sen olisikin suonut nousevan enemmän esille.
PoistaVoi tuota Takkutukkaa :) Oikein toivon välillä hömppäkirjaa kaiken maailman kuolemien ja sielujen leijumiskirjojen väliin. Rakkautta ja romantiikkaa ja ah Uusi-Seelanti, sinne haluan matkustaa ainakin kirjassa. Ainoa syy miksi en ole vielä kirjaa lukenut on se, että se on vaikea pitää kädessä kun lukee, koska se on niin mahdottoman paksu.
VastaaPoistaMai, kyllä hömppää tosiaan välillä tarvitaan kaiken synkkyyden keskelle. :) Tässä kohtaa hömppää vain oli minun makuuni liian hömppää, turhan suoriksi mutkat paikoin vedettiin.
PoistaLuin tämän muuten e-kirjana, joten kirjan paksuus ei haitannut lukukokemusta.
Voi hitsi Mai, heittäydyinkö nyt vallan proosalliseksi tylyttäessäni, jotenkin vaan koen tuon rakkauden ja romantiikan, nuo eittämättömät elämän suolat, luontevimmin livenä ja vain harvakseltaan innostun verbaalista kerronnasta. Siispä siedätyshoitoon joutaa tämä tyttö:)
VastaaPoistaRomantiikkaa ja rakkautta onkin vaikea kuvata niin, ettei kerronta lipsahda pateettiseksi. Auttaako siedätyshoitokaan? :)
Poista