Niin lastenkamarin seinät kohoavat. Niistä rakentuu aurinkokirkko, muuri suojaksi Vienon ympärille, jotta hän voisi nähdä, ihastella, miten valo on kaunis, miten se kulkee ja väikkyy, häilyy, nuolee lattioille kullankeltaisia läikkiä. Ja kirkon sydämeen aukeaa musta huone, mustan huoneen ilma on mustaa samettia, pehmeää ja hyvää. Huone ottaa Vienon vastaan ja peittelee uneen, jota kukaan ei näe. Se on vain Vienolle tarkoitettu.
Minua viehättää se, miten esineet ja asiat voivat kantaa historiaa mukanaan. Ajatus siitä, miten erilaisissa esineissä voi olla jälkiä eri ihmisistä ja eri ajoista, on kiehtova. Elina Annolan Luopuneet-romaania lukiessani tulin usein ajatelleeksi ajan kulkua ja ihmisten jättämiä tiivistymiä paikkoihin, ja muistoja, tietenkin.
Romaani kulkee kahdessa ajassa. 1950-luvulla elää Vieno perheineen talossa, joka on täynnä muistoja lapsuudesta ja ajasta, kun Vieno muutti kaupunkiin Pohjanmaalta ja etsi paikkaansa uudessa ympäristössä. 2010-luvulla pientä perhettä perustaa Anniina, joka etsii uutta kotia puolisonsa ja tämän lapsen kanssa.
Sillä monta kertaa, kun komeron seinustat jo notkuvat liinavaatteita ja kangaspakkoja, Vieno istuu pimeässä nurkassa kuin talon sylissä. Ja vielä vuosikymmeniä myöhemmin, kun ylimmille hyllyille kätketään salaisuus, hän istuu komeron lattialla ja hengittää. On yhtä talon kanssa.
Romaaniin kehkeytyy kertomus, jossa on monenlaisia elementtejä mutta joka pysyy hienosti koossa. Jännitettä rakennetaan pienin vihjein ja siten, että molempien naisten – Anniinan ja Vienon – kohtalot kiinnostavat. Ajalliset erot tulevat esille monin tavoin, myös kielen keinoin, ja kumpikin aika tuntuu kietovan sisäänsä.
Olen aiemminkin ihaillut sitä, miten kauniisti Elina Annola kirjoittaa. Niin tälläkin kertaa. Jotenkin viehättävän surumielisesti kirjailija sanoittaa kahden eri ajassa elävän henkilön unelmia ja myös unelmista luopumista. Luopuneet on ihastuttava romaani, jossa suru ja toivo asettuvat luontevasti rinnakkain.
Kevätauringon säteet lasiruudussa, holvikaaressa pienessä kirjastohuoneessa, jossa ennen oli ollut komero.
Muualla: Tähän on tultu.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin.
Olen tykännyt aiemmistakin Annolan kirjoista ja tämä kuulostaa erityisen lupaavalta!
VastaaPoistaMerkkasin juuri talteen uutuus äänikirjoja ja olivat niin kevyitä että oikein Ihmettelin onko tarjonta nyt pelkkää feelgoodia. Pitääkin käydä laittamassa tähän sydän saman tien!
Tämä kiinnostaa, kovastikin, ja kirjoituksesi kasvatti kiinnostusta. Olen itse elänyt maalla talossa, jossa sukupolvien ketju ja tarinat elävät erilaisissa esineissä. Ei siitä ole kovin kauankaan, kun hoksasin, että näin ei tosiaan ole kaikilla.
VastaaPoista