Mietin sitä, miten vuosikaudet olin omasta mielestäni aivan liian nuori äidiksi ja kaikilla tavoilla muutenkin sekaisin. Miten olisin muka voinut hoitaa lasta? Oli aikoja, jolloin en halunnut vaarantaa työrauhaani, ja oli toisia, jolloin taas pelkäsin, että minusta tulisi sellainen rupsahtanut kotiäiti, joka työntäisi kitiseviä lastenvaunuja eikä käyttäisi enää ripsiväriä. Kuka mieskään sellaisesta välittäisi? Ajattelin myös, etten haluaisi siirtää eteenpäin suvussani kulkevaa rikkinäisyyttä, puhumattomuutta ja kovuutta. Vain harvoin jos koskaan kyseenalaistin näitä mietteitäni, saatikka että olisin ymmärtänyt ajan rattaiden pyörivän piittaamatta siitä, mitä minä päässäni haudoin. Elin kuplassani, kunnes huomasin, että aika oli ajanut ohitseni ja saattoi olla jo liian myöhäistä.
Saara Turunen tarkastelee romaanissaan Hyeenan päivät lapsettomuutta, lapsen saamisen ristiriitaisuutta ja lapsettomuushoitoja mutta myös taiteilijuutta, ajankulun armottomuutta, elämänvalintoja ja suhteita läheisiin. Jotenkin kummallisesti kiinnityn romaanin maailmaan, vaikka olen jo kauan sitten jättänyt taakseni vauvatoiveet ja vauvaelämän. Jotenkin tuntuu, että Saara Turunen voisi kirjoittaa vaikka rautanauloista, lukisin ja pitäisin silti. Tosin kaikki sisältö ei oikein jaksa vetää puoleensa, mutta pääosin pidin kertomuksesta kyllä.
Romaanin kertoja – jonka alati ajattelen olevan yhtä kuin kirjailija, vaikkei kai pitäisi – havahtuu haluamaan oman lapsen. Samalla hän havahtuu siihen, että aikaa ei enää ole kovin paljon, vaikka hän kuvitteli vain vähän aikaa aiemmin, että aikaa on aina vain, että vielä ehtii tehdä ratkaisuja suuntaan tai toiseen.
Havahtumisesta seuraa lapsettomuuden pelkoa ja hakeutuminen lapsettomuushoitoihin. Kun hoidot miehen kotimaassa Espanjassa eivät tuota tulosta, on harkittavana siirtyminen Suomeen, jossa palvelu on kovin kalseaa ja ankeaa. Harkintaa ei erityisesti helpota pandemia, joka asettaa omia rajoituksiaan ja vaatii sekin tekemään ratkaisuja. Hankala äitisuhde asettaa omat paineensa, ja miehen innokkaalle suvulle kertomista täytyy jarrutella, ettei suku intoudu liikaa. Lisäksi taustalla häilyy vielä naarashyeena, joka välillä asettuu etualalle, vaatii huomion itseensä.
Turusen luoma kertojaääni on lumoava. Kerronta on suoraa ja hyvin toteavaa, ilmavaa ja painavaa. Se tuntuu rohkealta ja peittelemättömältä kaikkine hieman nolostuttavine yksityiskohtineenkin. Hyeenan päivät saa ihailemaan yksityiskohdista runsasta ja kauniisti hallittua maailmaa, joka on taitavasti luotu.
Muualla: Tuijata ja Mustelmiinan mietteitä.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli).
Saara Turusen kirjat ovat vielä kokematta. Rakkaudenhirviö löytyy yhdestä vanhasta kirjahaasteesta, joten ehkä aloitan siitä.
VastaaPoistaOdotan kovasti tämän kirjan lukemista. Järjettömiä asioita herätti minussa aikoinaan tosi ristiriitaisia tuntemuksia, elämys on tunnetasolla vahvasti mielessä edelleen.
VastaaPoistaMinäkään en ole tainnut lukea yhtään Turusen teosta. Huomasin just Karjalaisesta, että tämän kirjan tulisi ehdottomasti voittaa Finlandia-palkinto. Tuo kirjan aihe ei oikein kyllä tunnu minun aiheeltani, mutta kirjoitat tästä niin kiinnostavasti, että taidan ottaa tämän lukulistalle.
VastaaPoista