Hän tiesi, ettei Vaudeline tulisi Lontooseen – Vaudeline ei ollut palannut Lontooseen sen jälkeen, kun oli lähtenyt sieltä äkillisesti edellisenä vuonna – joten Lenna oli päättänyt lähteä Pariisiin. Hän halusi päättäväisesti selvittää Evien kuoleman, tavalla tai toisella. Vaikka se sitten tarkoittaisikin kuukautta ventovieraan naisen opissa – joskin sellaisen ventovieraan, josta hän huomasi oikeastaan pitävänsä – ja vaikka se tarkoittaisikin sellaisten pahaenteisen hienovaraisten taitojen oppimista, joihin hän ei välttämättä uskonut.
Lenna on menettänyt sisarensa. Ennen kuolemaansa Evie ehti perehtyä salatieteisiin yhdessä Vaudeline D'Allairen kanssa, ja Lenna matkustaakin Brittein saarilta Pariisiin päästäkseen kuuluisan meedion oppiin ja päästäkseen samalla selville rakkaan sisarensa kohtalosta.
Pian naiset matkaavat kuitenkin Lontooseen, sillä Vaudeline kutsutaan sinne selvittämään salaperäistä murhaa. Ennen pitkää Lenna alkaa epäillä, että selvitettävä rikos liittyy jollain tapaa hänen kuolleeseen sisareensa, eivätkä asiat muutoinkaan ole aivan sillä tolalla kuin miltä ensialkuun vaikuttaa. Yhteistyö Lontoon salatieteellisen seuran kanssa ei ole kovin mutkatonta, ja pinnan alla tuntuukin kytevän monenlaista.
Lontoon salatieteellinen seura on kiinnostava romaani spiritismistä ja siitä, miten se veti puoleensa ihmisiä 1800-luvulla. Lenna on päähenkilönä oivallinen, sillä hän ei suinkaan ole täysin spiritismin pauloissa, oikeastaan päinvastoin, ja hänen kauttaan kertomukseen rakentuu hyvällä tavalla kritiikkiä mystisyyttä kohtaan.
Romaania kuunnellessani en voinut olla miettimättä, miten ihmisten surua voidaan käyttää hyväksi, kun heidät houkutellaan istuntoihin etsimään yhteyksiä menehtyneisiin läheisiinsä. Samalla mielessä myös käy, miten lohdullista voi olla luottamus siihen, että edesmenneet ovat keskuudessamme.
Kertomus on hyvin rakennettu ja sujuvasti etenevä, varsin viihdyttävää kuunneltavaa siis. Henkilöt kuitenkin jäävät melko etäisiksi ja lopulta tuntuu siltä, että tulin katselleeksi historiallista pukudraamaa ylhäältä parvelta ja näytöksen päätyttyä lähdin kotiin tyytyväisin mielin mutta ilman isoja muistijälkiä.
Muualla: Kirjasähkökäyrä.
*****
Miten kovasti halusinkin, että kirja juurtuisi sydämeeni ja muuttaisi elämäni. Kun luin Connien sanoja, minulle tuotti pelottavaa riemua, että tämä nainen oli isäni mukaan tuntenut äitini läheisesti ja saattaisi tietää täsmälleen, mitä hänelle oli tapahtunut. Tuntui tuskalliselta tiedostaa tämä yhteys ilman, että osasin tehdä sillä muuta kuin lukea hänen romaanejaan. En halunnut sepitettä: halusin jonkun joka kertoisi minulle totuuden.
Jessie Burtonin Tunnustuksen päähenkilö on 35-vuotias Rose. Hän käy isänsä kanssa keskustelun, joka aiheuttaa levottomuutta, ja äkkiä Rose huomaa olevansa töissä äitinsä entisen tyttöystävän, kirjailija Constance Holdenin luona. Connie saattaa tietää jotain Rosen äidistä, joka katosi jo aikoja sitten ja josta Rosella ei ole muistikuvia.
Romaanissa on 2010-luvun ohella toinen aikataso, kun 1980-luvulla keskiössä on Rosen äiti Elise. Elise tutustuu Connieen ja päätyy suorastaan tästä riippuvaiseksi, niin suuri valta kirjailijalla nuoreen naiseen on.
Rosen näkökulmasta olennainen kysymys on, miksi Elise jätti perheensä vuosia sitten. Tietenkin hän haluaa myös tietää, mihin äiti lähti. Tekikö hän itsemurhan, kuten jotkut epäilivät, vai päätyikö hän jatkamaan elämäänsä jonnekin muualle?
Myös Tunnustus on kiinnostava romaani, sen äärellä tulee miettineeksi ihmissuhteita ja niiden vaikutusta yksilöön, sitä miten me olemme osa sukupolvien ketjua ja kytköksissä niin nykyisyyteen kuin menneisyyteen. Alkupuolella on hieman liian paljon onnekasta sattumaa mutta muutoin kertomus piti varsin hyvin otteessaan. Pidin lopulta romaanin lopusta, vaikka nimen perusteella odotin hieman toisenlaista lopputulemaa. Silti tästäkin taitaa lopulta jäädä aika vähän mieleen.
Muualla: Tässä kaupungissa tuulee aina ja Anun ihmeelliset matkat.
*****
Jokaisessa uudessa ikäryhmässä on joku, joka kääntyy jonkun iässä yläpuolellaan olevan puoleen. Vanhempi on lähempänä aikojen alkua kuin nuorempi, hänellä on lyhyempi matka luomisaikaan, jolloin emme olleet yksiselitteisiä vaan meissä oli kaiken sen hahmo, mikä silloin sai maailmassa muodon. Siihen aikaan meillä oli tieto kaikesta, vaikka monet tarinat päinvastoin puhuvat hahmoa vaihtaneiden yksinkertaisuudesta ja kömpelyydestä. Mutta vastakohdat eivät liikuta sitä, joka on kaikesta osallinen, hänellä on itsessään tieto kaiken olevan olemisesta. Iässä edellä kulkeva on viisaampi kuin jäljessä tuleva, koska hän on lähempänä ensimmäisiä ihmisiä.
Vuosia ja vuosia myöhemmin, 1990-luvulla, Oraan kotiseuduille on rakenteilla vesilaitos, ja hankkeen myötä vesi-insinööri Bengt pääsee palaamaan Afrikkaan. Moni asia on seudulla muuttunut Oraan ajoista, kun teknologia ja uudet keksinnöt ovat heikentäneet yhteyttä luontoon ja sen toimintaan.
Sade on jotenkin tavattoman humaani ja kaunis romaani, jossa on paljon viisautta ja tärkeää sanottavaa nykyihmiselle. Kaukaisempi menneisyys kiehtoi minua 1990-lukua enemmän mutta yhtä kaikki, Lundbergin romaani viehätti.
Sade menee sadan vuoden lukuhaasteessa 1990-luvun kohdalle!
Muualla: Jorman lukunurkka ja Kirja hyllyssä.
*****
Hevonen kolkuttelee eteenpäin. Ampuhaukka rääkäisee onnettomana ja nyppii siivenalusta. Marie lähestyy hitaasti kirkkomaata. Hän ei aiemmin tiennyt paikasta muuta kuin että sen perusti satoja vuosia aiemmin pyhimykseksi julistettu kuninkaallinen sisar, jonka sormiluu voi tätä nykyä parantaa paiseen, ja että tanskalaisten valloitusretkien aikaan paikka ryöstettiin ja nunnat raiskattiin, ja että luostaria ympäröiviltä soilta löytyy joskus nykyäänkin luurankoja, joihin on tatuoitu riimuja niin syvään, että ääriviivat erottuvat kallosta. Ja kun Marie vietti yönsä majatalossa ja mainitsi päivällisen tuoneelle tytölle varovasti luostarin nimen, tyttö kalpeni ja sanoi englanniksi jotain nopeaa ja käsittämätöntä, mutta sävystä ymmärsi kyllä, että paikalliset pitivät luostaria synkkänä, outona ja säälittävänä paikkana, joka herätti pelkoa. Niinpä Marie jätti saattajansa kaupunkiin voidakseen saapua elävän kuolemansa paikkaan yksin.
Lauren Groffin Mestarinna oli jäänyt vaille huomiotani, kunnes bongasin sen Tuulevin lukublogista ja kiinnostuin. Historiallinen romaani, joka on saanut innoituksensa todellisesta henkilöstä ja joka sijoittuu englantilaiseen nunnaluostariin, alkoi kiinnostaa.
Hyvä, että alkoi, sillä Mestarinna on varsin vaikuttava romaani. Sen päähenkilö Marie on mielenkiintoinen hahmo, joka joutuu hovista vasten tahtoaan kovin toisenlaiseen ympäristöön, kurjaan ja syrjäiseen luostariin. Marie kuitenkin kasvaa kohti johtajuutta ja saa viimein luostarin kukoistamaan.
Elämä luostarissa ei suinkaan ole kivutonta sittenkään, kun pahin köyhyys on selätetty. Kiintoisaa onkin, miten Marie onnistuu säilyttämään asemansa yhteisössä, jossa on muitakin johtajan paikasta kiinnostuneita. Myös yhteisö ylipäätään on kiinnostava ja mielikuvitusta kutkuttava: romaanin maailma on vahvasti naisten ja miehet jäävät marginaaliin.
Romaanista jää erityisesti mieleen Marien hahmo, joka vaikuttaa ajassaan kovin edistykselliseltä ja siten innoittavalta. Kiinnostavaa olisi tietää, kuinka paljon Groffin luomassa hahmossa lopulta on yhteyksiä todellisuuteen, mutta sitä joudumme vain arvailemaan.
Muualla: Kirjavinkit ja Tuijata.
Tuo Lundbergin kirja alkoi kiinnostaa. Jää oli vuosia sitten hieno kokemus.
VastaaPoistaJää oli niin hieno! Ei Sade minusta samalle tasolle yllä vaikka kiinnostava onkin.
PoistaPennerin ja Burtonin kirjat kiinnostaa. Groffinkin ehkä.
VastaaPoistaPennerissä ja Burtonissa eritoten on jotain samaa, jotain hieman mystistä ehkä.
PoistaKiitos, kiinnostava kooste! Näistä mitään en olekaan lukenut/kuunnellut,
VastaaPoistamutta tuota salatieteellistä seuraa jossakin vaiheessa harkitsin kuunneltavaksi. Ja esittelysi jälkeen kirja kyllä edelleen kiinnostaa, joten kenties otan sen jossakin vaiheessa kuunteluun.
Salatieteellinen seura on kyllä kiinnostava ja ihan mielelläni sitä kuuntelin. Nyt vain huomaan aika vähän jääneen mieleen.
Poista