Kesäöissä on myös lyyrinen tuulahdus. Kun maa jäähtyy, viinimäkikotilot lähtevät liikkeelle kohti vihreitä lehtiä tai parittelukumppania. Tyyntyvissä tuulissa viipyilee tuoksuja jotka koskettavat yöperhosen tuntosarvia. Hämärää seuraa kehrääjän lento tai leivosen valitusvirsi. Sellaisina öinä tekee mieli mennä ulos.
Esseisti ja runoilija Nina Burtonin äidin menehdyttyä tämän asunto vaihdetaan kesämökkiin. Pieni mökki ja monet vajat isolla tontilla odottavat uusia ihmisiä. Idylli vaatii myös monenlaisia toimia, jotta siitä saadaan kunnollinen: luvassa on monenlaista remonttia ja luonto on asettumassa taloksi pyytämättä.
Siinä oikeastaan onkin elämisen ja Burtonin kirjan hienous: että luonto on osa jokapäiväistä elämää. Orava ei vastustelematta sulata sitä, että sen reviirille tullaan melskaamaan; lokki täyttää tyytyväisenä vatsansa mökin ihmisasukkaalle tarkoitetulla aterialla; mökin eteläseinää asuttavat niin kimalaiset kuin mehiläiset.
Nina Burton huomaa asettuneensa todellakin luonnon keskelle. Tukholmalaisen jalavan ihastelu vaihtuu siihen, että hän kuuntelee yöllä ketun rääkäisyä ja ihmettelee muurahaisten tehokasta organisoitumista.
Tästä kaikesta syntyy kiehtovaa tarinointia, jossa omat havainnot ja kokemukset yhdistyvät tutkittuun tietoon. Kun kirjailija ryhtyy pohtimaan meren elämää, hän nostaa samalla esille kirjallisuudesta poimimiaan huomioita. Kokonaisuus on luontevasti etenevä ja toimiva.
Luonnon ihmeiden havaitseminen vaatii pysähtymistä ja hiljentymistä. Kiireen keskellä ei ehdi huomata, mitä kaikkea ympärillä tapahtuu, mutta mökillä on mahdollista olla hiljaa, kuunnella ja katsella. Ja sitä Burton todella tekee. Havainnointia tukee oivallisesti levollinen ja maltillinen kerronta, joka ikään kuin pyytää lukijaa hidastamaan, pysähtymään.
Elämän ohuet seinät muistuttaa siitä, miten ihminen on osa luontoa ja miten helposti käy niin, että me astumme luonnon tilaan, eläinten ja kasvien asuinsijoille. Kirjaa lukiessa ajautuu pohtimaan, miten voisimme elää rinta rinnan luonnon kanssa sen sijaan, että siivoamme kaiken luontoon kuuluvan pois tieltämme. Rajanveto ei ole helppoa, sen kirjailijakin huomaa.
Nina Burtonin esseistinen teos on ihastuttava. Sen luettuaan sitä huomaa pohtivansa aiempaa enemmän, mitä kaikkea ulkona tapahtuukaan silloin, kun ihminen ei ole paikalla. Nyt talvella jäljet lumessa paljastavat, että pihassa on ollut monenlaista liikettä. Kirjan luettuani haluan havainnoida ja pysähtyä ihmettelemään aiempaa enemmän, enkä malta odottaa kevättä, kun muuttolinnut palaavat ja luonto herää taas kohti uutta kesää.
Helmet 2023 -lukuhaaste: 5. Kirjassa ollaan maan alla.
Tämähän kuulostaa oikein kiinnostavalta! Olen uskoakseni kansikuvan nähnyt, mutta ohittanut kirjan kiinnittämättä sen paremmin huomiota. Ja kävisi vielä tuohon Ollaan maan alla -kohtaan, johon ei varsinaisesti ole tunkua! Kiitos siis vinkistä 😊
VastaaPoistaKannattaa tutustua tähän! En tiedä, kuinka kirjaimellisesti tuota maan alla -kohtaa pitäisi lukea. Tässä Burton kuitenkin puhuu myös maanalaisesta elämästä, ja sen tulkitsin tuohon haastekohtaan riittävän 😊
Poista