Naukkailimme ouzoa ja kuuntelimme Nirvanaa. He olivat viikko sitten palanneet Kreikan-matkalta. Naapurin mies asetti käden vaimonsa hartioille. Ele oli yksinkertainen ja luonnollinen. Lämmin käsi tuntui varmasti ihanalta paljaalla iholla. Siihen aikaan en olisi voinut kuvitella mieheni tekevän noin muiden läsnä ollessa.
Marko Järvikallaksen novellit ovat kiinnostaneet minua jo jonkin aikaa, mutta niin vain esikoisnovellikokoelma Mihin täällä voi mennä (2020) on jäänyt lukematta. Nyt tartuin kirjailijan uutukaiseen, ja kyllä kannatti. Sano jotakin kaunista on kiehtova, mukaansa tempaava ja ajatuksia herättävä novellikokoelma.
Teoksessa on kymmenen novellia. Yhteistä niille on henkilöhahmojen jonkinlainen sivullisuus. Jokainen heistä kohtaa jotain kummallista ja päätyy johonkin erikoiseen tilanteeseen, jonkinlaiseen vinksahtaneeseen kuplaan, josta ei tunnu olevan ihan helppoa päästä pois.
Kerronta on kokoelmassa kiehtovaa. Näennäisen rauhalliseen menoon yhdistyy jotain yllättävää mutta ei päälle liimatusti vaan hienovaraisesti viritellen. Ja tämä todellakin toimii.
Ihastelen sitä, miten tasapainoinen ja vetävä tämä novellikokoelma on. Kun joskus novellistiikan äärellä tuntuu siltä, että uuteen tekstiin orientoituminen vie aikaa, ei tämän kohdalla ole sitä huolta. Jokainen novelli vie mukanaan alusta lähtien, imu siis toimii. Suosittelisin siis tätä teosta mielelläni myös sellaisille, joille novelli ei ole erityisen tuttu tai edes kovin mieleinen kirjallisuudenlaji. Sano jotakin kaunista saattaa houkuttaa novellien pariin.
Marko Järvikallaksen kokoelmasta muualla: Kirja vieköön!, Pikkaraisen kirjakammi, Liisun blogi ja Kirjasähkökäyrä.
Keski-kirjastojen lukuhaaste: 2. Kotimainen novellikokoelma.
No olihan Järvikallas hieno uusi tuttavuus minullekin. Minua viehätti sinun laillasi rauhallisen kerronnan ja ihmisten vinksahtaneisuuskuplan ristiriita!
VastaaPoistaTässä kirjassa oli erityinen tunnelma, tumman synkähkö, mutta samalla koskettava. Pidin kovasti.
VastaaPoista