Siirry pääsisältöön

Marketta Pyysalo: Kehrääjä

Myöhemmin kun kerhotossut olivat jääneet pieniksi, jatkoin näkymättömäksi muuttumista. Näkymättömyyttä tarvittiin koulun ryhmätöissä, halogeenein valaistuissa luentosaleissa, ryhmämatkoilla, ruokapöydässä. Täytyy vain toimia samoin kuin kehrääjä, jonka erottaa kulottuneesta maasta vain mustista silmistä. Ja nekin se sulkee.

Marketta Pyysalo: Kehrääjä
Teos 2021
123 sivua

Marketta Pyysalon pienoisromaani Kehrääjä sukeltaa minäkertojansa mieleen, joka vaeltaa aiheesta toiseen ja tekee töitä selviytyäkseen surusta. Suru syntyy hetkessä, jona naisen puoliso sanoo haluavansa päättää pitkän avioliiton. Alkaa prosessi, joka etenee assosiaatiosta toiseen ja johdattaa järkytyksestä kohti uudenlaista elämänvaihetta.

Kun kokonaisuus on liian suuri, kertojan mieli tarttuu yksityiskohtiin. Muistot ja havainnot vaeltavat mielessä virtana; kun tulevaisuudesta ei tiedä, on katsottava menneeseen. Omat muistot yhdistyvät aiemmin eläneisiin naisiin, joiden kautta voi katsoa itseä. Ajatukset virtaavat ja hoitavat surua, ja prosessi etenee, vaikkei surussa vello vellomasta päästyään.

Kieli on tässä pienoisromaanissa sekä taidolla käytetty väline että tarkastelun kohde. Kertoja tarkastelee sanoja ja miettii niiden etymologiaa. Samaan aikaan hän käyttää sanoja tavalla, joka ilahduttaa ja hämmästyttää. Niin taitavaa ja kekseliästä.

Ahaa, nyt ymmärrän, sanon. Ihmettelinkin, että kuinka minä siinä sängyn laidalla. Mutta miksi kerrot vasta nyt, kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Se se onkin outo juttu, hän vastaa.

On selvää, että hän olisi mieluummin pitänyt minusta siinä kuin pitänyt minua siinä.

Marketta Pyysalon romaanissa on paljon ihasteltavaa. Se on moneen suuntaan ulottuva, kaunis ja kekseliäs. Se houkuttaa keskustelemaan kanssaan ja kutkuttaa ajatuksia. Erityisesti pidän siitä, että Kehrääjä kertoo surusta mutta ei vaadi rypemään siinä vaan antaa tilaa hengittää. Hieno pienoisromaani.

Kehrääjän on lukenut myös Tuija.

Helmet 2021: 43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...