Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Irene oli jo niin tottunut näkemään toiset kaljuina, ettei hän enää osannut kiinnittää siihen huomiota. Hiusten menetys tuntui tapahtuneen iäisyyksiä sitten, jossakin toisessa ajassa ja paikassa. He olivat katselleet toistensa ajeltuja päälakia ensin leirillä, sitten matkalla kohti rajaa ja nyt kävellessä tänne. Hän oli tietenkin pistänyt merkille toisten kallon muodon ja arvet, säilyneet suortuvat ja kasvavan sängen, mutta ei ajatellut sitä eikä ottanut enää puheeksi.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa
WSOY 2020
351 sivua

 Vaellusromaani ei ole minulle mieleisin kaunokirjallisuuden alalaji. Usein huomaan kyllästyväni jatkuvaan taivaltamiseen ja hitaaseen maisemien vaihtumiseen. Tommi Kinnusen vaellusromaanin Ei kertonut katuvansa kohdalla en kuitenkaan kyllästy. Romaanin juoni vetää hyvin ja seuraan mielelläni viiden naisen vaeltamista Norjasta kohti Rovaniemeä ja sieltä eteenpäin. 

Matkalla ovat Irene, Aili, Veera, Katri ja Siiri. Alkuun heistä selvimmin esiin piirtyy Irene, mutta sitten muutkin naiset alkavat saada ääriviivoja, jotka erottavat heidät muista. Jokainen heistä menettää asemansa sodan osallisena, kun saksalaisista tuleekin kumppaneiden sijaan vihollisia. Jokainen heistä menettää hiuksensa Norjassa, ja jokainen taivaltaa kohti tulevaisuutta, josta ei ole mitään tietoa. Jokainen näyttäytyy muiden silmissä saksalaisten huorana riippumatta siitä, miksi ja miten he Norjaan saksalaisjoukkoihin päätyivät.

Naiset taivaltavat ryhmässä halki poltetun Lapin päivästä toiseen. Vaikka he tekevät matkaa yhdessä, he ovat toisistaan erillisiä: mennyttä ja tulevaa ei juurikaan avata vaan kukin keskittyy nykyhetkeen ja matkantekoon. Selvää on, että pitkän taipaleen jälkeen heidän tiensä eivät enää kohtaa vaan kukin jatkaa elämäänsä kuten parhaiten taitaa maailmassa, joka ei ole entisellään. 

Alkuun minulla on vaikeuksia päästä kiinni romaanin maailmaan. Naiset ovat joukkio, josta en oikein erota yksilöitä – toisaalta se voi olla tarkoituskin, sillä naiset nähdään eittämättä joukkona, joka on päätynyt sodan aikana väärään leiriin ja saa nyt kärsiä valinnoistaan. Yksilöillä ei ole merkitystä vaan kaikki nähdään samanlaisina.

Kun naisviisikon pitkä taival alkaa, alkavat yksilöt erottua. Matkanteon kuvaus herättää aistit ja vetoaa tunteisiin: loputon vaellus, nälkä, kylmyys ja lohduton maisema tuntuvat iholla. Vaikuttavasti Kinnunen kuvaa sitä, miten kylmä sodanjälkeinen maailma on ja miten yksin kulkijat tuossa muuttuneessa maailmassa ovat. 

Pidän romaanin monista ratkaisuista. Pidän siitä, miten maailman riepottelemista naisista muotoutuu kaikesta huolimatta toimijoita, jotka eivät ole aina vain muiden vietävissä. Pidän myös siitä, miten naisista jokainen vuorollaan kaikkoaa omaan suuntaansa ilman selittelyjä: lukijalle rohjetaan jättää tilaa tehdä omat päätelmänsä ihmiskohtaloista. Ei kertonut katuvansa on vaikuttava romaani, joka avaa sitä, miten raa'at jäljet sota jälkeensä jättää. Kieli on kaunista, romaanin kuvaama todellisuus useinkaan ei.

Tommi Kinnusen romaanista kirjoittavat myös ainakin Tuija, Leena, Arja ja Riitta.

Kommentit

  1. Tämä oli hurja vaellus. Loistava kirja. Jo kirjan miljöö oli hienosti valittu. Minulle tuttu ja kotoinen Lappi ja Pohjois-Suomi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miten hienosti miljöö romaanin sivuilta välittyykään.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on