Eräänä päivänä saaren päällä leijailee paksu sumu. Pilvi on nielaissut koko maailman. Majakka on päällä koko päivän, ja sen valo haparoi pitkin maisemaa, joka on pehmeä kuin pumpuli. Isä murjottaa, koska huonon sään takia hotellissa yöpyvien lintututkijoiden kanssa sovittu veneretki peruuntuu. Minä olen kiitollinen sumusta, koska se antaa kulkea suojassa katseilta. Saan olla piilossa niin, että voin olla kuka tahansa ja mikä tahansa, eikä minun tarvitse pelätä.
Linnunluisia-romaanin miljöönä on saari. Se sijaitsee Turun ulkosaaristossa, on eristyksissä, säiden armoilla ja aivan omanlaisensa. Omanlaisiaan ovat myös saaren ja romaanin ihmiset, ja omanlaisensa on romaanin tunnelma. Jännitteitä on ilmassa, henkilöiden välillä, kaikessa, ja jännitettä Jenna Kostet taitavasti romaaniinsa rakentaa.
Tarinan keskiössä on perhe, joka on stereotyyppisen perheen kuva: isä, äiti ja kaksi lasta. Lapset ovat jo aikuistuneet, ja toinen heistä, Mikael, on tarinan toinen kertoja. Kertojana toimii myös perheen isä Jouko. Jännitettä romaaniin luo kysymys siitä, mitä saaressa tapahtui vuosia sitten. Miksi saarella asunut nainen menehtyi? Mikael ei tiedä juuri mitään, Jouko tietää jotain. Mitä isä salaa pojaltaan? Entä mitä Mikaelin äiti ja sisar tietävät?
Jo romaanin alku paljastaa tilanteen, jonka ympärille tarina kietoutuu: Rebekka on vedessä, ja elävästä tulee ruumis. Tästä tilanteesta siirrytään nykyaikaan, josta palataan aika ajoin muistamaan mennyttä ja pohtimaan, minkälaista polkua päädyttiin nykyhetkeen, jossa eittämättä on jotain erikoista. Tietyllä tapaa kaikki on kuten aina: kesä tulee, saari odottaa. Kesästä muodostuu kuitenkin elämää mullistava ajanjakso erityisesti Mikaelille, joka tutustuu Matildaan, kuolleen naisen tyttäreen.
Matildassa on jotain kummallista. Saarelaiset vieroksuvat häntä, eikä Mikaelin perhekään varsinaisesti ilahdu nuorten ystävyydestä. Vierestä tilannetta tarkkailee Jouko-isä, joka palaa mielessään muistamaan Matildan äitiä ja avaa vähä vähältä sitä, mitä aiemmin tapahtui, miksi perheessä kytee oudosti ja miksi Eija-vaimon on niin vaikea olla. Lukijana ei voi olla kysymättä, miksi Jouko ja Eija edelleen kannattelevat avioliittoaan, joka ei tunnu olevan kummankaan näkökulmasta järin onnellinen.
Linnut tuovat romaaniin voimakasta symboliikkaa, joka kiehtoo. Jouko on lintututkija, Matilda lukee lintuja tavallaan ja Eija ennemminkin inhoaa kuin ihailee. Miljöö on tietenkin senlaatuinen, että linnut ovat välttämätön osa sitä. Linnut ja saaristo muodostavatkin maiseman, joka tulee voimakkaan visuaalisesti mieleen romaanin sivuilta.
Jenna Kostetin kieli on viehättävää. Romaanin rakenne on kiehtova ja kiinnostusta ylläpitävä, jos kohta pieni tiivistäminen ei olisi tarinalle haitaksi ollut. Jännite aivan koko aikaa kantanut siinä määrin kuin odotin. Kaiken kaikkiaan Linnunluisia on persoonallinen ja mieleenjäävä tarina eräästä perheestä salaisuuksineen.
Linnunluisia sopii oivasti Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!