Siirry pääsisältöön

Johanna Laitila: Synty

Äänet seinän takana tihenivät paksuksi sakaksi, korvassani leijuvaksi sähköiseksi pölyksi. Kuulin, kuinka lusikka kilisi lautasta vasten, selkä suoristui rutisten, haukotus karkasi nielusta makean ynähdyksen saattelemana, niin vapaasti ja väkivaltaisesti kuin vain silloin, kun ihminen on aivan yksin, uskoo ettei kukaan kuule. Haukotus tarttui seinän läpi minuun, se lähti palleasta, nousi rintakehän kautta kurkkuun ja puhkesi nielusta suun limakalvoille. Minä yritin niellä haukotuksen, ja vedet nousivat silmiini. 

Johanna Laitila: Synty
Otava 2020
240 sivua
äänikirjan lukija Hanna Saari
kesto 7 t 57 min

Johanna Laitilan Lilium regale (Gummerus 2019) jäi mieleen omaäänisenä ja joukosta voimakkaasti erottuvana romaanina, jonka kirjoittajalta intouduin odottamaan innolla lisää – huolimatta siitä, että olen kuullut esikoiskirjailijan saattavan ahdistua itseensä kohdistuvista toisinkoisen odotuksista. 

Johanna Laitilan toisinkoista ei tarvinnut (onneksi) odottaa kauan, sillä nyt on ilmestynyt Synty. Ja odotukset se kyllä lunastaa: jälleen vahvan omaäänistä ja kirkkaasti erottuvaa kerrontaa, joka jää mieleen.

Romaani vie lukijansa 1910-luvun Helsinkiin. Yhteiskunnassa kuohuu, mutta Aleksanteri käpertyy asuntoonsa ja itseensä. Hän asuu Hakaniemessä ja työskentelee kääntäjänä, kun naapurihuoneistoon asettuu salaperäinen venäläismies. Koska Aleksanteri osaa venäjää, pyytää vieraan miehen vuokraisäntä Aleksanteria avuksi ja pitämään seuraa miehelle. 

Groteski, määrittelee kirjan esittely, ja sitä Synty tosiaan on. Ei kuitenkaan pelkästään groteski vaan myös lumoava, huomiota herättävällä tavalla kaunis. Johanna Laitila luo kieltä, joka vetoaa aisteihin ja on runsasta. Kieli ei kuitenkaan ajaudu liian koukeroiksi vaan hellii vastaanottajaansa. 

Synty on myös hämmentävä. Se on kiehtova kokonaisuus, jossa luonto on osa ihmistä ja ihminen eläimellinen. Fiktioon kietoutuu osa Suomen historiaa kiinnostavalla tavalla, ja kiehtova on myös kysymys sukupuolesta ja sukupuolisuudesta. 

Synty on niitä kirjoja, joille yksi lukukerta ei tunnu riittävän: kirjan päätyttyä haluaisi palata sen äärelle uudelleen, hetimiten. Synty on myös niitä kirjoja, joita olisi antoisaa tarkastella vaikkapa lukupiirissä. Ennen kaikkea se on romaani, jossa riittää pohdittavaa kaikessa mehevyydessään.

Kirjasta puhutaan myös ainakin Kirjavinkeissä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...