Siirry pääsisältöön

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

"Minä voisin juosta, vaikka vuoden verran. Sen aikaa että isä paranisi. Voisin vahtia isää. Harjoitusten lomassa voisimme puhua asioista. Isä tarvitsee minua nyt, se on varmaa. Yksin se ei pärjää."
Miika Nousiainen:
Maaninkavaara
(Otava 2009)
Äänikirjan lukija Aku Laitinen
Kesto 9h 20min.
Kansallisuustransvestiitti Mikko Virtasesta kertoneeseen Vadelmavenepakolaiseen (2007) ihastuneena odotin paljon Miika Nousiaisen toiselta romaanilta, Maaninkavaaralta. Valitettavasti en kuitenkaan voi sanoa hurmaantuneeni: tarinan huumori ei vedonnut minuun vaikka saikin paikoin hymähtämään. Paikoin tosin myös irvistämään.

Maaninkavaara on tarina isästä ja tyttärestä - ja suomalaisesta kestävyysjuoksusta. Huttusen perhe kohtaa tragedian, kun perheen juoksijatähti Jarkko katoaa ollessaan matkalla kotiin juoksukilpailuista. Mitalikahvit vaihtuvat suruun ja ikävään.

Martti-isän maailmaan tulleen ammottavan aukon pyrkii korjaamaan Heidi, joka aloittaa juoksun. Kun isä saa keskittyä Heidin valmentamiseen, on elämässä taas sisältöä.

Martti on niin juoksun pauloissa, että hän mittaa kaiken elämässään juoksun mittareilla. Mies on vakuuttunut siitä, että suomalainen kestävyysjuoksu on kriisissä ja että hänellä on mahdollisuus tehdä osansa, jotta pieni maa EU:n laitamilla nousisi uuteen kukoistukseensa.
Täällä on Hanneksen hyvä. Tekisi mieli kaivaa viereen toinen kuoppa. Jarkko kuuluisi Hanneksen viereen ainakin sielunsukulaisuuden perusteella. Sen haudan viereen tulisi suurempi ja kovempi kivi kuin yksikään toinen hautakivi. Sen alle laitettaisiin lepäämään suomalainen kestävyysjuoksu. Näen joka päivä, kuinka se riutuu pois. Ehkä se pitäisi päästää tuskistaan.
Heidi ei ymmärrä, mihin hän lähtee lupautuessaan isän uudeksi valmennettavaksi. Tyttären tarkoitus on hyvä, saada isä takaisin elämään kiinni. Martti ei vain ymmärrä rajoja vaan tarkastelee kaikkea juoksemisen läpi. Suhtautuminen juoksuun on fanaattista ja kaikkialle tunkeutuvaa.

Tarinaa kerrotaan sekä Heidin että Martin näkökulmista. Jälkimmäinen on kuitenkin se, joka tuntuu vievän kaiken tilan - niin kuin hän tekee perheessäkin, jossa äiti kyllä huomaa, miten vauhti kasvaa liian kovaksi. Hän ei vain osaa pysäyttää jääräpäistä miestään, joka on varma asiastaan, mikä on kummallista, kun perheestä on yksi jäsen jo menetetty. Lopulta Heidin on otettava ohjat käsiinsä, eikä lopputulema ole sekään kovin uskottava.

Martti on satiirinen kuva yhden asian miehestä. Miehen tekemiset menevät kuitenkin niin överiksi, että lukijana en huomaa huvittuvani vaan ennemminkin ahdistuvani. Tällaisia martteja, jotka ovat valmiita mihin tahansa päämääränsä saavuttaakseen, valitettavasti on oikeassakin elämässä. En jaksa huvittua siitä, miten tyttären kuukautisista väännetään vitsi, vaan ärsyynnyn. Vitsi siitä, miten juoksu on koko elämän johtotähti, vanhenee aika pian eikä jaksa kantaa loppuun saakka.

Aiemminkin olen todennut, että huumori on vaikea laji. Minuun tämä huumori ei uponnut mutta Elina kiittää onnistunutta satiiria ja Amman tarina veti mukaansa. Katja hämmästelee kirjailijan perehtyneisyyttä, Sannan kirja sai nauramaan ääneen mutta minun laillani Hanna ei juurikaan huvittunut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on