Siirry pääsisältöön

Maria Peura: Tunkeilijat

"Mitähän niin kauheaa olen sinulle tehnyt, että olet oirekavalkadia kootessasi kajonnut oman äitisi pyhimpään. Ehkä olen rakastanut sinua liikaa. Niin sen täytyy olla."
Maria Peura: Tunkeilijat
(Teos 2017)
222 sivua
Maria Peuran novellikokoelmaa Tunkeilijat* tuli luettua pitkään ja hartaasti. Kevyestä teoksesta ei tässä kohtaa voi puhua, vaan novellit vaativat ympärilleen tilaa ja aikaa. Välillä kokoelma jäi sivuun odottamaan, että pystyin taas keskittymään lukemiseen kunnolla. Keskittymistä tekstit mielestäni tarvitsivat.

Kokoelman nimi Tunkeilijat on onnistunut ja kuvaava. Erilaisista tunkeutumisista nimenomaan on kysymys: välillä tunkeutuminen on fyysistä, usein henkistä - ja ehkä sellaisena vielä ahdistavampaa. Novelli Kirje tyttärelle on hyvä esimerkki siitä, miten äiti suhteessaan tyttäreensä ylittää sovinnaiset rajat ja tunkeutuu niiden ylitse ja lävitse.

Ihailen sitä, miten vaivatta Peura onnistuu kertojansa erilaisiin rooleihin sovittamaan. Näkökulmat vaihtelevat mutta intensiivisyydestä ei tingitä. Useinkaan henkilökuvista ei muodostu kovin kauniita vaan rosonsa on kullakin. Tunkeilijoiden vahvuutena pidän sitä, että se tuo esille erilaisia ihmisiä ajatusmaailmoineen, jotka voivat tuntua hyvinkin vinoutuneilta, vastaanottajasta riippuen. Silti ne tuntuvat tosilta ja siten ravistavat lukijaa irti omasta kuplastaan.

Toisaalta moninaisuus tuntuu jossakin kohtaa jo puuduttavalta, vastaanottokykyni ei oikein tunnu riittävän. Joitakin kohokohtia kokoelma kuitenkin mieleen jättää. Novellihaasteeseen kirjaan 34 luettua novellia ja peukutan aiemmin mainitsemaani Kirje tyttärelle -novellia, jonka kirjeenkirjoittajaäiti on hahmona henkisesti epävakaa ja sellaisenaan pelottavan uskottava. Mielenkiintoisesta hahmosta peukutan myös Konkaria, jonka päähenkilö on oiva esimerkki siitä, miten ihminen voi asiat omalla tavallaan nähdä. Rakkautta Madeiralla taas ansaitsee peukutuksen novelliin sisältyvän konfliktin vuoksi: lomamatka ei aivan ristiriidaton ole.

Tunkeilijat-novellikokoelmasta ovat kirjoittaneet myös Omppu, Tuomas ja Suketus.

Kommentit

  1. Vahva novellikokoelma. Juuri tuo Kirje tyttärelle onkin jäänyt hyvin mieleen ja myös se heti alussa ollut hiihtämisjuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva tosiaan. Hiihtämisjuttua en saa palautettua mieleeni, ja nyt murehdin, kun kirja piti jo palauttaa kirjastoon.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…