Siirry pääsisältöön

Maria Peura: Tunkeilijat

"Mitähän niin kauheaa olen sinulle tehnyt, että olet oirekavalkadia kootessasi kajonnut oman äitisi pyhimpään. Ehkä olen rakastanut sinua liikaa. Niin sen täytyy olla."
Maria Peura: Tunkeilijat
(Teos 2017)
222 sivua
Maria Peuran novellikokoelmaa Tunkeilijat* tuli luettua pitkään ja hartaasti. Kevyestä teoksesta ei tässä kohtaa voi puhua, vaan novellit vaativat ympärilleen tilaa ja aikaa. Välillä kokoelma jäi sivuun odottamaan, että pystyin taas keskittymään lukemiseen kunnolla. Keskittymistä tekstit mielestäni tarvitsivat.

Kokoelman nimi Tunkeilijat on onnistunut ja kuvaava. Erilaisista tunkeutumisista nimenomaan on kysymys: välillä tunkeutuminen on fyysistä, usein henkistä - ja ehkä sellaisena vielä ahdistavampaa. Novelli Kirje tyttärelle on hyvä esimerkki siitä, miten äiti suhteessaan tyttäreensä ylittää sovinnaiset rajat ja tunkeutuu niiden ylitse ja lävitse.

Ihailen sitä, miten vaivatta Peura onnistuu kertojansa erilaisiin rooleihin sovittamaan. Näkökulmat vaihtelevat mutta intensiivisyydestä ei tingitä. Useinkaan henkilökuvista ei muodostu kovin kauniita vaan rosonsa on kullakin. Tunkeilijoiden vahvuutena pidän sitä, että se tuo esille erilaisia ihmisiä ajatusmaailmoineen, jotka voivat tuntua hyvinkin vinoutuneilta, vastaanottajasta riippuen. Silti ne tuntuvat tosilta ja siten ravistavat lukijaa irti omasta kuplastaan.

Toisaalta moninaisuus tuntuu jossakin kohtaa jo puuduttavalta, vastaanottokykyni ei oikein tunnu riittävän. Joitakin kohokohtia kokoelma kuitenkin mieleen jättää. Novellihaasteeseen kirjaan 34 luettua novellia ja peukutan aiemmin mainitsemaani Kirje tyttärelle -novellia, jonka kirjeenkirjoittajaäiti on hahmona henkisesti epävakaa ja sellaisenaan pelottavan uskottava. Mielenkiintoisesta hahmosta peukutan myös Konkaria, jonka päähenkilö on oiva esimerkki siitä, miten ihminen voi asiat omalla tavallaan nähdä. Rakkautta Madeiralla taas ansaitsee peukutuksen novelliin sisältyvän konfliktin vuoksi: lomamatka ei aivan ristiriidaton ole.

Tunkeilijat-novellikokoelmasta ovat kirjoittaneet myös Omppu, Tuomas ja Suketus.

Kommentit

  1. Vahva novellikokoelma. Juuri tuo Kirje tyttärelle onkin jäänyt hyvin mieleen ja myös se heti alussa ollut hiihtämisjuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva tosiaan. Hiihtämisjuttua en saa palautettua mieleeni, ja nyt murehdin, kun kirja piti jo palauttaa kirjastoon.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?