Siirry pääsisältöön

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

"Jonkun näistä ystävistä pitäisi auttaa minua kuolemaan. Olemaan läsnä kun teen sen, kestää kaikki yllättävät mielentilat."

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki
(Otava 2017)
252 sivua
Anna-Leena Härkösen romaani Valomerkki* tuli luettua jo jonkin aikaa sitten, mutta kirjasta kirjoittaminen vain jäi. Aivan helpoksi en lukukokemukseni sanoiksi pukemista kokenut, mikä ehkä oli suurin syy siihen, että romaanin edelle bloggausjonossa menivät muut. Mutta nyt yritetään.

Ideana on siis se, että viisikymppinen Anita kokee olemisensa niin raskaaksi ja hankalaksi, että hän päätyy miettimään, onko jaksettava elää, vaikka väsyttää. Omissa syntymäpäiväjuhlissaan Anita nostaa kissan pöydälle:
Nousen seisomaan. Katselen hetken ihmisiä pöytäni ääressä. Kysyn kuka heistä olisi valmis tappamaan minut.
Ei ole mikään yllätys, että vapaaehtoisia ei ilmaannu pilvin pimein. Aihe on vaikea, suorastaan mahdoton, kun elämästä pitäisi olla kiitollinen ja kuolema on eristetty sivuun tavallisesta elämästä.

Valomerkki on ristiriitainen. Se on masentava mutta samalla eteenpäin kuljettava. Se on ärsyttävä mutta samalla hauska. Anita ei ehkä ole kovin miellyttävä mutta kuitenkin jokin hänessä vetoaa - ja ärsyttää. Tunteettomaksi kirja ei jätä, ja se on tietenkin hyvä.

Masennusta ja jonkinlaista länsimaisen ihmisen, näin rohkenen rajata, tuskaa Härkönen kuvaa moninaisesti ja uskottavasti. Olen ymmärtänyt, että romaani pohjautuu osin omiin kokemuksiin, ja se näkynee juuri siinä, miten elämäntilannetta ristiriitaisuuksineen kuvataan. Toisaalta koin ajoittain häiritsevänä sen, että romaani-Anita sekoittui mielessäni kirjailijaan.

Dialogin taitaja Härkönen on, edelleen. Vuoropuhelu toimii eikä sanojen asettelussa muutoinkaan moitittavaa ole. Tarina etenee napakasti ja toimivasti, mutta loppuratkaisu on ehkä turhankin sovinnainen, toisaalta myös perusteltu.

Annika toteaa, että teos on itse koettava. Susa kiittää Härkösen taitoa sanoa nasevasti, Arja viihtyi kirjan parissa mutta Opus eka moittii turhauttavan epätasaista kyytiä. Marille kirjan lukeminen oli nautinto mutta Sirrille hieman väsyttävä kokemus. Hannele pitää loppua kirjan kruununa ja Hanna piti mustasta huumorista.

Kommentit

  1. Luen kaikki Härkösen kirjat. Hänellä on dialogi hallussa. Eiköhän tämäkin nähdä teatterissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkönen tosiaan taitaa toimivan vuoropuhelun. Sitä ihailen! Ja niin muuten luen minäkin kaikki hänen kirjansa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on