Siirry pääsisältöön

Mikko Kalajoki: Miesmuisti

"Minun muistojani ei ole kenelläkään muulla kuin minulla, ainakaan siinä muodossa ja siinä järjestyksessä kuin ne uniini tulevat."
Mikko Kalajoki: Miesmuisti
WSOY 2017
286 sivua
Mikko Kalajoen kolmas romaani Miesmuisti marssittaa eteemme Arto Tiensuun, jonka elämä voisi olla kauniisti mallillaan. On perhe, työpaikka, pian uusi kotikin. Mutta kun Tiensuun arkeen kurkistaa, alkaa pian hahmottua, mikä kaikki on pielessä. Esimerkiksi vaikka se, että vaimo pompottaa, vaikka mies tekee perheensä eteen sen, minkä ehtii. Tai vaikka se, että kives kipuilee. Eikä elämä kahden poikaviikarin kanssakaan aina aivan mutkatonta ole. Ja sitten pitäisi hoitaa vielä työ lapsuudenkaverin alaisuudessa.

Haasteita päähenkilöllä riittää, se on selvää. Haasteita kyllä riittää lukijallakin, joka ei välttämättä jaksa innostua siitä, miten Tiensuu vatvoo (miehisiä) vaivojaan ja kyttää nuorta ja nättiä päiväkodin työntekijää. Kärjistetty kouhotus ei oikein imaise mukaansa, ennen kuin tarina heittää lukijalle koukun:
Mietin, onko Suurpäällä jossain albumi, jonka väliin on kätketty sama lehtileike. Näkeekö Suurpää koskaan painajaisia elokuusta 1991, joutuuko se hukuttamaan muistonsa viinaan ja irtoseksiin?
Harmi vain, että koukku on niin huterasti kiinni, että se ei oikein kannattele. Muistaminen ja menneisyyden varjot ovat kiinnostavia teemoja, mutta ne jäävät ilmaan: olisin toivonut enemmän täkyjä ja vähemmän kohellusta.

Silti hyvääkin on. Mikko Kalajoen kynänjälki on vetävä ja sujuva. Arkisia tilanteita katsellaan pilke silmäkulmassa ja paikoin niissä on niin paljon tunnistettavaa, että nauru on herkässä. Kärjistetyt kuvat elämästä muotoutuvat satiiriksi yksilön (lähinnä miehen) kohtaamista paineista, jotka liian suuriksi kasautuessaan voivat johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

Helmet-haaste: 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.

Kommentit

  1. Juuri tuo kärjistäminen ja satiiri kolahtivat minulla Miesmuistissa, Mikko Kalajoki on hurmaavalla tavalla hauska. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori onkin haastava laji, kun aina ei kolahda, vaikka perustat kunnossa olisivatkin. Arvaan, että tämä kyllä ystävänsä löytää, vaikken minä suuresti innostunutkaan. :)

      Poista
  2. Katselin tätä uutuuskirjalistoja selatessa, mutta jotenkin kirja ei vaan tunnu kuvauksenkaan perusteella omalta. En ehkä juuri nyt tässä elämäntilanteessa jaksa lukea keski-ikäisen miehen tilityksiä elämästään, jossain toisessa vaiheessa varmaan uppoaisi paremmin. Taitaa jäädä itseltä siis lukematta tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaan olisi tätä lukemistooni valinnut, ellei kirja olisi postilaatikkoon kolahtanut. Suosittelisin tätä sellaiselle lukijalle, joka tykkää miesmeiningistä ja kohellushuumorista. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…