Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

"Silmäkulmaa ei enää jomota. Pesuvati ei lennä poikki huoneen. Lapset eivät enää pelkää. Lahjan silmissä ei ole pettymystä. Sotaa ei ole käyty. Suomalaiset eivät ole kääntyneet rintamatovereitaan vastaan. Saksalaisten tankit eivät räjähdä vetäytyessään Jäämeren rantaan. Hautoja ei kaiveta kanervikkoisiin kankaisiin. Auki revähtäneiden silmien päälle ei luoda hiekkaa. On vain valkeus. On vain rytmi. On vain mies. Vain talo."

Tommi Kinnunen:
Neljäntienristeys (WSOY 2014)
335 sivua
Harva esikoisromaani on saanut niin paljon huomiota ja kiitosta osakseen kuin Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. "Kaikin puolin poikkeuksellinen avaus", kiitteli Helsingin Sanomien Antti Majander. Romaani oli ehdolla niin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon kuin peräti Finlandia-palkinnonkin saajaksi, ja keväällä 2015 teokselle myönnettiin Vuoden kirja -palkinto. Nuoret lukijat arvostivat romaania niin paljon, että Kinnunen pokkasi Nuori Aleksis -palkinnon syksyllä 2015.

Näistä lähtökohdista ei ollut aivan helppoa lähteä Kinnusen esikoisromaania lukemaan. Itse asiassa kirja majaili hyllyssäni aika pitkään, koska halusin odottaa kovimman kohinan laantumista ja päästä lukemaan kirjaa siten, että ylistykset olisivat mielessäni hieman haalistuneet. Esikoisromaaniin linkittyvän Lopotin luin ensin, koska se ei ollut ehtinyt mielessäni kasvaa yhtä suuriin mittasuhteisiin. Yhtä kaikki, odotukset olivat Neljäntienristeykseen tarttuessani korkealla, sille ei mitään voinut.

Tarinaa kerrotaan neljän kokijan kautta ja se alkaa vuodesta 1895, kun nuori pitäjänkätilö Maria joutuu uransa alussa kovan paikan eteen. Vuosien kuluessa hän lunastaa paikkansa kotikylässään, tekee työnsä ja herättää siinä sivussa hämmennystä, koska on itsenäinen ja itsellinen nainen, joka kasvattaa ja elättää lapsensa, Lahjan, yksin.
Monta kymmentä vuotta häntä on tultu hakemaan tiettömien taipaleitten taaksen, milloin hevosella, milloin vetoporolla, milloin suksilla. Joka kerta hän on sipaissut susiturkkinsa ylleen ja laukun käteensä, käskenyt Lahjaa menemään naapurin emännälle hoitoon ja lähtenyt matkaan. Satoja ja taas satoja synnytyksiä, hätäkasteita, isämeitiä kohtuun kuolleitten kunniaksi ja lapsivuoteilla kuiviin vuotaneiden muistoksi.
Toinen näkökulma on Lahjan, isättömän tyttären, joka päätyy epätyydyttävään avioliittoon. Lahja on hahmona kovin kiinnostava: ei mitenkään mukava mutta kaipuussaan ja pettymyksessään hyvin ymmärrettävä.
Lahjasta tuntuu, että kaikki on liukasta ja karkaa hänen käsistään kuin valokuvat huuhtelualtaassa. Että hänellä ei ole enää kuin tämä talo, joka sekin muuttuu pala palalta vieraaksi.
Lahjan puoliso Onni kantaa erilaisuuden ja outouden taakkaa, yrittää elää kuin muut vaikka tietää olevansa toisenlainen. Onnin kohtaloksi koituu salata sisimmät halunsa ja yrittää elää ympäristön asettamien vaatimusten mukaan - eikä varsinaisesti voi sanoa, että yritys tuottaisi tulosta, auvoisasta onnesta puhumattakaan.
Ei hän tahtoisi tällaista elämää. Hän haluaisi olla kunnollinen aviomies ja hyvä isä. Jos hän voisi tai jos hän osaisi olla joku muu, hän olisi.
Kolmatta sukupolvea edustaa Kaarina, Lahjan ja Onnin miniä, joka yrittää luovia sukutalossa parhaansa mukaan. Anoppi ei tehtävää kovin helpoksi tee. Vaikka Kaarinan osaa ja hänen varastettuja kahdenkeskisiä hetkiään Johanneksen kanssa kuvataan kauniisti, jää miniä sivuosaan, kun muut - Maria, Lahja ja Onni - asettuvat kirkkaampaan valokeilaan.
Kaarina nojautuu Johannesta päin ja he heijaavat yhdessä pimeyttä ja syksyä loitommalle.
Maailma on tässä, kuikanhuudossa.
Romaani kuvaa kolmen sukupolven ihmisiä muuttuvassa maailmassa. Toiset ovat aikaansa edellä, joku yrittää taipua kohtaloonsa, toinen raivaa tietä samalla muillekin tulla hieman keveämmin. Jokainen kuitenkin kaipaa jotakin, kun unelmat muuttuvat tavoittamattomiksi ja elämä asettuu uomiin, joita ei kai koskaan kuvitellut. Tarina on alakuloinen mutta kaunis kuvaus ihmisistä osana yhteisöään ja sen vaatimuksia, odotuksia ja toiveita.

Kirjan rakenneratkaisu jättää lukijalle mukavasti tilaa. Vuosikymmenien kulkua kuvataan vuorollaan kunkin henkilön näkökulmasta hetkittäisinä väläyksinä. Paljon jää vuosien varrelta kertomatta, ja lukija saa itse täydentää aukkoja. Romaanin luvut on nimetty teiden nimien mukaan. Ihan kaikki nimet eivät minulle avautuneet, jotkut taas olivat hyvinkin onnistuneita.

Kuinka korkeiden odotusteni lopulta kävi? Hyvin: Neljäntienristeys onnistui vetoamaan tunteisiin ja jäi mieleen kasvattamaan ituja elämänmenosta pieniksi taimiksi. Unelmat, toivo, häpeä, suru, pelko ja luottamus ovat läsnä tarkkanäköisesti kuvattuina. Tommi Kinnunen kirjoittaa kauniilla kielellä ihmiselon ihanuudesta ja kurjuudesta, ja vaikka yleisvire on alakuloinen, leijuu tarinan yllä kaunis hyväksynnän ilmapiiri.

Kirjablogeissa Neljäntienristeysta on luettu paljon. Elinan blogista löytyy laaja linkkilista. Lisäksi mainitsen vielä seuraavat blogit: Kirjavinkit, Mitä luimme kerranKirjanurkkaus, Eniten minua kiinnostaa tie, KujerruksiaReader, why did I marry him?, ja Jokken kirjanurkka. Kulttuuri kukoistaa -blogissa kerrotaan romaanin teatteritoteutuksesta.

Kommentit

  1. Jostain syystä en saa itseäni kiinnostumaan tästä kirjasta, vaikka olen lukenut siitä useita taitavia kirjoituksia ja mietteitä. Silti ei vain synny mitään fiilistä minulle. Tämä kirja roikkuu kyllä mielen perukoilla eli varmaan joskus luen, mutta ehkä annan ajan kulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun piti antaa ajan kulua, vaikka kirja oli hyllyssäni pitkään. Tuntui, että kovimman hälyn piti ensin laantua.

      Poista
  2. Tunnustan, että ostin molemmat kirjat heti ilmestymispäivänä. Maisemat ovat omia sielunmaisemiani, joissa olen liikkunut paljon. Neljäntienristeys on vahvojen naisten kirja ja miehen, joka ei sopinut perheeseen. Teatterisovitus Logomossa oli erittäin hyvä ja toi Onnia enemmän esille, jota toivoin. Näytelmän loppukohtaus on parhaimpia mitä olen koskaan nähnyt.
    Lopotissa Onnin loppuelämää vielä valotettiin ja näytettiin miten hyljeksitty hän oli perheen keskellä. Toista oli Tuomaksella, vaikka hän pakeni kauas perheen piiristä. Perhe hyväksyi hänet ja oli aina hyväksynyt. Lopotissa näkyi ajan ja periaatteiden muuttuminen vuosikymmenten aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että ensin olisi kannattanut lukea tämä ja sitten vasta Lopotti, mutta tein toisinpäin. Kyllä Lopotti itsenäisestikin toimi, mutta alku ei olisi varmaankaan tuntunut niin sekavalta, jos henkilöt olisivat olleet tuttuja.
      Minä muuten en ajattele, että Onni olisi ollut perheen keskellä hyljeksitty, vaan ennemminkin kysymys oli vain Lahjasta perheessä ja sitten muusta yhteisöstä.
      Teatterisovitus olisi kiintoisaa jossain vaiheessa nähdä.

      Poista
  3. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, kun luin tämän kirjan, mutta tosi hyvä kirja se mielestäni oli sitten kun luin. Lopotti on jäänyt vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että usein tosi hyviä lukukokemuksia syntyy siitä, kun ennakko-odotuksia ei juuri ole. Jos odotukset ovat kovin korkealla, voi tulla pettymys.
      Kiva kuulla, että pidit Neljäntienristeyksestä.

      Poista
  4. Neljäntienristeys oli kyllä ihana. :) Se tuntui alkuun jotenkin liiankin suunnitelmallisen hyvältä, sellaiselta vähän päälleliimatun kirjoitetulta, mutta se tunne karisi nopeasti, viimeistään toisessa osassa. Tämä on ollut yksi vuoden parhaita lukemiani kotimaisia, ja vaikka Lopotista en ihan yhtä paljon pitänytkään, odotan Kinnuselta jo lisää luettavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en Lopotista innostunut niin paljon kuin tästä, mutta en tiedä, miten olisi käynyt, jos olisin lukenut Neljäntienristeyksen ensin. Toisaalta Lopotti varmaan madalsi sopivasti kynnystä tarttua tähän kehuttuun esikoisromaaniin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat