"Kyllä minä olen nähnyt, miten isä välillä vilkaisee taivasta. Ikään kuin se tarkistaisi jotain. Se menee ulos kävelläkseen autolle, mutta pari askelta otettuaan se katsoo ylös. Se on vain hetken pysähdys. Sitten se jatkaa matkaa taas."
Selja Ahavan romaani Taivaalta tippuvat asiat on odotellut lukemistaan hyllyssäni jo lähes vuoden verran: sain kirjan viime jouluna lahjaksi Hannalta. Nyt viimein, vuoden lähestyessä päätöstään, tuli sopiva hetki tarttua kirjaan, josta olin kuullut kehuja ja jonka saaminen ilahdutti minua kovin paljon. Kiitos siis kirjasta, Hanna!
Ahavan romaani oli kyllä nimeltään tuttu. Romaani oli vuoden 2015 Finlandia-palkintoehdokkaana ja viime keväänä se sai EU:n kirjallisuuspalkinnon. Palkintohuomiointia en kirjan luettuani ihmettele lainkaan, niin erityinen ja hieno teos tässä on kyseessä.
Saara menettää traagisesti äitinsä. Kuolema on uskomaton sattuma, sillä äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. Myönteisiä sattumuksia kohtaa Saaran täti, joka voittaa kahdesti lotossa jättipotin. Toisaalla elää mies, johon salama osuu viisi kertaa.
Sattumuksistahan elämässä on myös kyse. Taivaalta tippuvien asioiden kohdalla sattumukset vain ovat niin mittavia, ettei niitä voi olankohautuksella ohittaa. On myös niin, että myönteinenkin sattuma saattaa olla jo melkein liikaa. Kysymys kuuluukin: mitä kaikkea ihminen kestää ja mistä kaikesta selviytyy?
Selja Ahava kuvaa henkilöitään ja heille koituvia elämänkäänteitä kauniisti, lämmöllä ja ymmärtäväisesti. Koko ajan rinnalla kulkee ajatus elämän sattumanvaraisuudesta, mutta ajatuksesta ei muodostu pelottava mörkö vaan lohdullinen, pehmeä peitto, jonka alle on mukava käpertyä. Surua ja surusta selviytymistä kuvataan kipeän kauniisti.
Airi kiittää kirjaa kiehtovaksi ja Laura ihanaksi. Hieno ja poikkeuksellinen lukukokemus, toteaa Marile. Katja ei olisi halunnut kirjan päättyvän. Kiehtova yhdistelmä realismia ja taianomaisuutta, sanoo Sara.
 |
| Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus 2015) 223 sivua |
Ahavan romaani oli kyllä nimeltään tuttu. Romaani oli vuoden 2015 Finlandia-palkintoehdokkaana ja viime keväänä se sai EU:n kirjallisuuspalkinnon. Palkintohuomiointia en kirjan luettuani ihmettele lainkaan, niin erityinen ja hieno teos tässä on kyseessä.
Saara menettää traagisesti äitinsä. Kuolema on uskomaton sattuma, sillä äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. Myönteisiä sattumuksia kohtaa Saaran täti, joka voittaa kahdesti lotossa jättipotin. Toisaalla elää mies, johon salama osuu viisi kertaa.
Sattumuksistahan elämässä on myös kyse. Taivaalta tippuvien asioiden kohdalla sattumukset vain ovat niin mittavia, ettei niitä voi olankohautuksella ohittaa. On myös niin, että myönteinenkin sattuma saattaa olla jo melkein liikaa. Kysymys kuuluukin: mitä kaikkea ihminen kestää ja mistä kaikesta selviytyy?
Selja Ahava kuvaa henkilöitään ja heille koituvia elämänkäänteitä kauniisti, lämmöllä ja ymmärtäväisesti. Koko ajan rinnalla kulkee ajatus elämän sattumanvaraisuudesta, mutta ajatuksesta ei muodostu pelottava mörkö vaan lohdullinen, pehmeä peitto, jonka alle on mukava käpertyä. Surua ja surusta selviytymistä kuvataan kipeän kauniisti.
On asioita, jotka eivät mene ajan mukana pois. Ne eivät himmene, pehmene eivätkä muutu muistoiksi. Ne ovat aina yhtä kovia ja suuria, ne seisovat kuin patsas ihmisen mahassa ja rinnassa ja kumisevat siellä sitten.Vaikka joku lähtee, muistot jäävät. Saara muistaa äidin, joka laittoi satuihin omiaan ja joka oli omenapuussa. Kun äiti kuoli, meiltä jäi satu kesken. Menetetyn tilalle tulee jotain uutta, vaikkei uusikaan välttämättä mene aivan suunnitellusti. Mutta menetettykään ei katoa kokonaan vaan jää osaksi elämää.
Ei aika pienennä äitiä eivätkä värit haalistu. Äiti vain räjähtää palasiksi, ja palaset jäävät ilmaan leijumaan.Romaani muodostuu kolmesta osasta, joista ensimmäisessä näkökulma on Saaran. Toisessa osassa tutustutaan kaukaiseen merimieheen ja kolmannessa Kristaan, Saaran isän uuteen puolisoon. Vaikka Saaran osuus jää vahvimpana mieleen, toimivat muutkin osat ja siten kokonaisuus oikein hyvin.
Airi kiittää kirjaa kiehtovaksi ja Laura ihanaksi. Hieno ja poikkeuksellinen lukukokemus, toteaa Marile. Katja ei olisi halunnut kirjan päättyvän. Kiehtova yhdistelmä realismia ja taianomaisuutta, sanoo Sara.
Aika erikoinen juoni, mutta tykkäsin kirjasta.
VastaaPoistaMinä tosiaan pidin kovasti. Olen iloinen, kun tulin kirjan viimein lukeneeksi.
PoistaYksi upeimmista lukukokemuksistani on tämä kirja. <3
VastaaPoistaKyllä Ahava tosiaan hienon lukukokemuksen tarjoaa!
PoistaIhana tämä kirja kieltämättä oli, nuo linkkaamassasi postauksessani olevat pienet särötkin ovat ajan kuluessa unohtuneet, ja kirja muistuu mieleen näin useita kuukausia myöhemmin huomattavasti eheämpänä, parempana ja taitavampana kuin heti lukemisen jälkeen. Parhaat kirjat ja tarinat tosin suurenevatkin ajanmyötä, joten allekirjoitan ihanuuden edelleen. Hieno kirja, jopa ehkä kuitenkin sitä Eksyneen muistikirjaakin parempi, vaikka aluksi tuntui menevän juuri toisin päin!
VastaaPoistaOn kiinnostavaa, miten aika vaikuttaa lukukokemukseen. Joskus käy niinkin päin, että tuoreeltaan hienolta tuntunut kirja haalistuu mielessä kovin pian. Olen samaa mieltä, että parhaat tarinat suurenevat, kun aikaa kuluu: onnistunut teos jää mieleen ja jatkaa elämäänsä ajatuksissa.
PoistaMinä luin tämän kirjan silloin ihan tuoreeltaan ja pidin kovasti. Minullekin vahvimpana jäi mieleen Saaran osuus, kirjailija tavoitti kielellisesti huikean hienosti nuoren tytön päänsisäisen maailman.
VastaaPoistaTodellakin, Saaran näkökulma vakuutti. Ahava käyttää kieltä niin kauniisti, että pitää palata kirjan pariin ihastelemaan uudelleenkin.
Poista