Siirry pääsisältöön

Kirjakuva päivässä -haasteen päivät 6-10

Haasteen kuvat 6.-8.12.
Kirjakuva päivässä -haaste on jatkunut Instagramissa. Itsenäisyyspäivänä aiheena oli Leffa oli parempi... Se olikin haastava rasti, sillä yleensähän asetelma on juuri toisinpäin: melkein poikkeuksetta olen pitänyt kirjasta enemmän kuin filmatisoinnista. Sitten muistin, että Michael Morpurgon nuortenkirja Sotahevonen (Gummerus 2012) ei oikein säväyttänyt, mutta Steven Spielbergin ohjaama elokuva on varsin vaikuttava. Hevonen pääsee upeana olentona elokuvassa oikeuksiinsa.

Keskiviikkona 7.12. etsittiin teosta teemalla Pitkäniminen kirja ja sellaiseksi valikoitui Joel Dickerin romaani Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Tammi 2014). Olikin hauskaa katsella, miten moninaisia nimikkeitä tähän teemaan keskiviikkona löytyi!

Torstaina, Ihmeelliset otukset -päivänä, löysin hyllystäni kirjan, jota en hyvistä aikeistani huolimatta ole edelleenkään lukenut. John Irvingin romaanin Pelastakaa karhut! kannessa on kuitenkin otuksia.
Yhdeksännen ja kymmenennen päivän kuvat.
9.12. kuvattiin Nostalgista lastenkirjaa. Ikäväkseni en ole löytänyt käsiini sitä kaikkein nostalgisinta kirjaa omasta lapsuudestani, mutta valikoin kuvaan katselukirjan Muumipeikko on suuri, joka on kulunut niin oman perheemme kuin siskoni perheen lasten käsissä. Hyvin on pahviteos pikku kätöset kestänyt ja tuottaa edelleen iloa Syyspojalle.

Tänään oli Lukuhetken aika. Kukas tunnistaa luettavana olevan kirjan? Arvaan, että moni!

Kommentit

  1. Mukavia kuvia. :) Pitkänimisiä kirjoja oli tosi hauska bongailla kuvista, ja oli jännää että aika vähän osui samoja kirjoja kuviin. Pitkiä nimiä on yllättävän monenlaisia, vaikka vähemmistöön kuuluvatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin keräillä muistiin pitkiä nimiä, mutta enpä sitten kuitenkaan ennättänyt. Hauskan erilaisia nimiä someen tosiaan ilmaantui.

      Poista
  2. Sotahevosesta en ole kuullutkaan. Pitääköhän joskus katsoa, hmm. Usein kirja on tosiaan parempi kuin sen pohjalta tehty elokuva.

    Pitkänimisiä kirjoja on tosiaan kiva ollut bongailla. Itse tykkään yleensä pitkistä kirjannimistä, koska yleensä ne kiteyttävät paremmin kirjaa kuin esimerkiksi yksi sana. Riippuu tietenkin kirjasta ja sanasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hevosista pitää, Sotahevonen on aika sykähdyttävä.

      Enpä muuten olekaan huomannut ajatella, että lyhyet nimet tosiaan usein ovat aika epämääräisiä. Pitkät nimet puolestaan saattavat olla haastavia muistaa. Mutta riippuu paljon kirjasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on