Siirry pääsisältöön

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut

"Syyskuun 13. vuonna 1820
- - Miksen voisi kiinnostua kiihkeästi tutkimuskohteestamme, vaikka he (ne?) olisivatkin eläimiä? Pidänhän Noiristakin ja kaipaan sitä. Ei, syy on siinä, että olen liian monta kertaa erehtynyt pitämään luolan asukkeja ihmisinä. Jotkut seikat, tekemäni huomiot, jokin minussa tuntuu väittävän, vastoin todennäköisyyttä, että olen ollut tekemisissä ihmisten kanssa."

Virve Sammalkorpi:
Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut
(Karisto 2016)
137 sivua
Olipa ilahduttavaa huomata, että Virve Sammalkorvelta on ilmestynyt uutta tuotantoa. Esikoisteos Sinkkuleikki (1999) oli Helsingin Sanomien palkintoehdokkaana ja osoitti, että kirjailija kykenee hallittuun ja sujuvaan ilmaisuun. 2000-luvun alkupuolella ilmestyi useita romaaneita; Kahvila Dominokujalla oli esikoista tummasävyisempi ja ilmestyi 2006 - kymmenen vuotta saatiinkin sitten odotella seuraavaa eli tätä nyt käsillä olevaa.

Paflagonian perilliset vie 1820-luvun tienoille, omalaatuisen tutkimusretkikunnan mukaan. Nuori Iax Agolasky lähtee professori Moltiquen apulaisena Venäjälle, missä on tarkoitus etsiä erikoisia tutkimuskohteita: huhutaan, että Venäjän luoteisosissa elää metsänkansan jäseniä. Erikoiset luolan asukit löytyvätkin, ja tutkimusmatka venyy aiottua pidemmäksi.

Päiväkirjamuotoinen romaani on kiehtova, unenomainen kuvaus ihmisyydestä ja sen varjopuolista. Teos kysyy, mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä, ja on hetkiä, jolloin tulee pohtineeksi sitäkin, miten ihminen valta-asemaansa luomakunnan kruununa käyttää. Kaunista ei ihmisen toiminta aina ole, ja yksi merkittävä kysymys on se, kuinka erilainen saa olla, jotta tulee hyväksytyksi.
Hän tulee hakemaan meidät. Hän hakee meidät tästä luolasta paikkaan, jossa ei ole tavallisia ihmisiä, on vain epätavallisia. On vaarallista olla erilainen paikassa, jossa kaikki muut ovat keskenään samanlaisia. Oletko huomannut?
Virve Sammalkorpi kirjoittaa erittäin sujuvasti ja vakuuttavasti. Kynän jälki on sellaista, että tuntuu, kuin lukijana olisi keskellä kaikkea outoa ja kummallista. Tarina sekoittaa toden ja kuvitellun onnistuneesti ja nostaa esille tärkeitä teemoja ihmisyydestä. Kirjan kansien sulkeuduttua tuntuu, kuin olisi herännyt unesta.

Teosta kuvittavat Pekka Nikruksen valokuvat. Hän kertoo projektista täällä.

Paflagonian perillisistä on kirjoittanut myös Suketus.

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä yllättävä ja hieno lukukokemus. Päiväkirjaformaatti toimii hienosti ja tunnelma on voimakas alusta loppuun. Mainio kirja, jonka soisi päätyvän useammankin lukijan käsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on tosiaan vahva. Minulle lukukokemus oli paitsi yllättävä, myös hämmentävä - hyvällä tavalla. Yllättävää oli sekin, etten juuri löytänyt tästä arvioita.

      Poista
  2. Paflagonian perilliset viehätti minua. Pidin tarinan fragmentaarisesta rakenteesta ja vahvasta tunnelmasta, jota kuvituskin loi osaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma tarinassa on tosiaan vahva. Pidin erityisesti siitä, miten tosi ja epätosi limittyvät yhteen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…