Siirry pääsisältöön

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi

"Sellaista hänen työnsä oli. Hän kertoi elämästään päivittäin kymmenille tuhansille seuraajilleen, julkaisi ja jakoi paloja itsestään kuva kerrallaan."
Anna-Kaari Hakkarainen:
Kristallipalatsi
(Tammi 2016)
Anna-Kaari Hakkaraisen romaanin Kristallipalatsi taustalla kulkee Oscar Wilde, joka maalasi muotokuvaansa uudelleen ja uudelleen. Samaan tapaan muotokuvaansa maalaa uudelleen ja uudelleen tarinan keskushenkilö Dora, bloggari, johon kaikki kiinnittyy. Dorasta on kiinnostunut yksinäinen tutkija, joka luotaa menneisyyttä ja tarkastelee pinnallista kauneutta. Oma näkökulmansa on myös Pauliinalla, joka pyristelee kohti täydellistä elämää.

Romaani kertoo paljon nykyajasta, joka on itsekeskeisyyden juhlaa ja jonka keskeinen vaatimus tuntuu olevan, että ulospäin pitää näyttää hyvältä. Sosiaalinen media vaatii esittämään itsestä kiiltokuvapuolta, ja sen bloggari Dora taitaa. Hän rakentaa itsestään tuotteen, brändin, joka kirjoittaa elämäänsä kaunistuttavista asioista ja piilottaa taka-alalle asiat, joita ei sovi näyttää. Doran ihailijat lähtevät mukaan leikkiin: "Aah, en kestä, miten kauniisti kirjoitat tapaamisestanne! Onnea vuosipäivän johdosta!"

Romaani ei kuitenkaan sorru osoittamaan syyttävällä sormella nykyaikaa vaan toteaa, että "julkinen ja intiimi alkoivat kietoutua yhteen jo 1700-luvulla". Oman kuvan ihaileva kiillottaminen on historiallinen ilmiö, jonka yksi edustaja on Oscar Wilde, mies jolla oli maine ja joka oli ensimmäinen, jolle kuuluisuus ei ollut uran lopputuote vaan sen laukaisija.
Niin Oscarkin ajatteli. Että luonto saa aikaan vain keskivertoa, ainoastaan ihminen pystyy jalostamaan, tekemään itsestään ja ympäristöstään taideteoksen. Ihminen pystyy sulkemaan pois kaiken, mikä ei sovi kuvaan.
Siten Dora totisesti toimii, vaikka aika ajoin kuvaan sopimattomien elementtien poissulkeminen vaatii vaivannäköä ja ponnisteluja. Hän tekee töitä luodakseen kuvajaisen, jota tutut ja tuntemattomat katsovat ihaillen. Toistuvat viittaukset Narkissokseen eivät ole päälleliimattuja vaan hyvin perusteltuja:
Ovatko bloggaaminen ja sosiaalinen media mahdollistaneet sen, että Narkissos on pystynyt murtamaan kirouksen? Että hänen ei tarvitsekaan istua lammen reunalla passiivisesti tuijottamassa ihanneminäänsä vaan hän voi elää sitä todeksi?
Narkissos kuoli mutta elää edelleen traagisen, itseensä rakastuneen olennon myyttinä. Onko myös elämäjulkaiseminen tie kuolemattomuuteen? kysyy tutkija ja pohtii myöhemmin:
Ensin ajattelin, että koko aikamme on sairastunut sekä narsismiin että skopofiliaan. Mutta ehkä kyse on vain tarpeesta olla elossa - ei ainoastaan olemassa.
Samaan aikaan, kun Dora luo elämästään kiiltokuvaa, hän saa tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Häntä pyydetään kirjoittamaan kirja. Arvata saattaa, että projekti ei käynnisty vauhdilla, kun pitää hankkia kukkia ja matkustaa Pariisiin ja sisustaa ja kirjoittaa blogia ja suunnitella kirjan julkaisujuhlia.
Kirja oli lopulta sivuasia, sivutuote. Tärkeintä olivat juhlat, ne loivat tunnelman koko projektille. Ne kaikki tulisivat muistamaan. Kirjat unohtuivat, maailma oli täynnä niitä, klassikkojakin myytiin muutamalla kymmenellä sentillä kirjastojen poistohyllyissä, kirpputoreilta niitä sai toisinaan ilmaiseksi. Mutta täydellisiä juhlia ei unohtaisi kukaan, Doran ystävien ja fanien blogit ja Facebook-sivut ja Instagram-tilit täyttyisivät juhlissa otetuista kuvista ja niistä puhuttaisiin vielä vuosien päästä. 
Kuva kirjallisuuden viihteeellisyydestä ei ole järin mairitteleva, mutta totuus siinä piilee, vaikka toista haluaisin uskoa. Helsingin kirjamessuilla yleisömagneetteja ovat kuulemma tänä vuonna olleet esimerkiksi Cheek ja eräs murhaleski, joihin liittyvien teosten kirjalliseen arvoon en ota kantaa, koska en ole niitä lukenut. En silti voi olla toivomatta, että vähintään yhtä suuria yleisöryntäyksiä saisivat aikaan ne monet hurjan hienot kirjat, joita tänäkin vuonna on ilmestynyt ja joiden joukkoon Kristallipalatsi eittämättä lukeutuu.

Anna-Kaari Hakkarainen on onnistunut teoksessaan valtavan hyvin: Kristallipalatsi on kirjallinen kristalli. Kansien väliin asettuu tarina, joka on sopivasti mystinen ja säkenöivä niin, että sen haluaisi aloittaa uudelleen hetimiten, kun kirjan on saanut loppuun. Romaani tarjoaa oivalluksia ja ajattelemisen aihetta kuvatessaan nykyaikaa samalla sekä raadollisesti että huikean kauniisti.

Vaikka Kristallipalatsi on runsas, on se myös hyvin hallittu. Anna-Kaari Hakkarainen kirjoittaa älykkäästi ja viimeistellyin, kirkkain lausein. Romaani tarjoaa lukijalleen loistavan elämyksen.

"Hakkarainen kertoo tarinaa tavalla, joka tekee lukemisesta nautinnon", sanoo Krista. Kiinnostava ja hallittu, kiittelee Omppu. "Hieno, vangitseva kirja", arvioi Arja. Maisku huomauttaa tarinan olevan jo lähellä täysosumaa. "Tyylikäs aikalaisromaani", luonnehtii Tani.

Kommentit

  1. Tästä kirjasta on paljon innostuneita postauksia. Monipuolinen esittelysi sai minut totisesti vakuuttumaan. Ei kun kirjastojonoon!

    VastaaPoista
  2. Etsin sinun linkkiä päivällä, mutta löysin vasta nyt. Kyllä minäkin tästä pidin. Tuomitsin jäämään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisii