Siirry pääsisältöön

Matti Rautiainen: Pyhän Yrjön varjo

"- Tunnet siis paikan. Tämä ei tapahtunut kartanolla, vaan suositulla uimarannalla, jossa on oma ranta nudisteille ja uimapuvun kanssa uiville. Suomalaisen 45-vuotiaan miehen ruumis löytyi nudistirannan rajapyykiltä. Hänen kaulansa läpi on lyöty keihäs."
Matti Rautiainen:
Pyhän Yrjön varjo
(Nordbooks 2016)
140 sivua (e-kirja)
Pyhän Yrjön varjo on jatkoa Lallin perintö -dekkarille, jossa etualalla toiminut Lassi Lehtiö on kuitenkin tällä kertaa jätetty sivuosaan. Nyt pääosaa näyttelee Lassin ystävätär Riitta Vanhanen, kun Lassi itse on toipilaana.

Riitta Vanhasta kiidätetäänkin pitkin Eurooppaa, kun hän ryhtyy selvittämään Saksassa tapahtunutta suomalaismiehen raakaa murhaa. Johtolangaksi löytyy neljännesvuosisadan takainen valokuva, ja Berliinin ja Suomen lisäksi Riitta Vanhanen päätyy niin Oxfordiin kuin Roomaan. Rikoksia ratkotaan ennemmin pohtien ja keskustellen kuin vaikkapa kiivaiden takaa-ajokohtausten avulla, ja hyvä niin.

Edellisosan tapaan tässäkin dekkarissa historia nivoutuu mukavasti osaksi nykyaikaa ja rikostarinaa. Kevyehköllä otteella tarina on koottu, ja jatkossa toivoisikin syvempää paneutumista. Viimeistelemättömyyden tuntua vähentäisi tarkempi oikoluku, joka nyt jätti toivomisen varaa. Joka tapauksessa Pyhän Yrjön varjo on sarjan ensimmäiseen osaan verrattuna iso askel eteenpäin, ja toivon, että Lassi ja Riitta saavat jatkaa tutkimuksiaan myös tulevaisuudessa.
- En tunne Pyhän Yrjön tarina kovin hyvin. Muistan kuitenkin, että siinä on kyse hyvän ja pahan taistelusta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...