Siirry pääsisältöön

Katja Kettu: Yöperhonen

"- Tämä on Vorkuta ja täällä vallitsevat taigan lait. Teillä ei täällä ole enää nimeä. Ei menneisyyttä. Te ette ole mitään. Tässä nimenhuudossa kerrotte rangaistuksenne luonteen ja pituuden, jatkossa vain vankinumeron."
Katja Kettu: Yöperhonen
(WSOY 2015)
326 sivua
Katja Ketun Yöperhonen-romaani lähtee liikkeelle vuodesta 1937. Tuolloin päähenkilö Irga, rajavartiolaitoksen päällikön tytär, on 15-vuotias ja hiihtää Neuvostoliittoon paetakseen isänsä käskyläisiä ja päästäkseen rakkautensa luokse. Raivoisa hiihto vie tielle, joka on päällystetty ainakin murheella, pettymyksillä, petoksilla, pelolla, raskaalla työllä ja toivolla sekä luottamuksella. Rakkaus pettää ja nuori tyttö päätyy viimeisillään raskaana vankileirille Poliittisena vankina, jonka status takaa sen, että työtä helvetillisissä oloissa riittää.

Tarinan menneisyydestä siirrytään välillä vuoteen 2015, kun Irgan pojantytär Verna on saapunut Marinmaalle Lavran kylään isänsä pyynnöstä. Isä on tullut Lavraan selvittääkseen äitinsä kohtalon, mutta Verna tulee perässä liian myöhään: Henrik-isä on kuollut. Ehkä juuri siksi nainen jää kylään ottamaan selvää, mitä tapahtui 1930-50-luvulla, kun Henrik tuotiin ilman äitiään Suomeen suvun hoiviin ja äiti virui vankileirillä Vorkutassa, lähellä Jäämerta.
Viimeisessä sekavassa kirjeessäsi, isä, siinä joka sai minut lähtemään Marinmaalle ja jättämään alentavan uuden työni Lemmikki-lehden horoskooppien laatijana, mitä siinä sanottiinkaan: "Olen niin lähellä saadakseni selville äidin kohtalon. Älä anna minun vajota nyt, Veruska. Useat Vorkutan vielä elossa olevat leirivangit kertovat hengestä tai hahmosta nimeltä Motyljok. Nimi tarkoittaa yöperhosta. skon, että juuri tämä samainen Motyljok tappoi isoäitisi! Propal bez vesti, jälkiä jättämättä!"
Menneisyydessä eletään Stalinin vallan aikaa kaikessa armottomuudessaan. Elämä vankileirillä on julmaa ja vaativaa, eivätkä kaikki selviä. Silti vangeissa elää toivo paremmasta ja halu elää silloinkin, kun tuntuu, ettei enää oikein ole mitään syytä elää. Kaikki eivät selviä mielivallan alla, mutta jotkut - ehkä ovelimmat - pääsevät näkemään päivän, kun tulee tieto Neuvostoliiton hallitsijan kuolemasta.

Nykyajassa Verna haluaa tietää sukunsa tarinan. "Isä-Henrikin sanoin: Ihminen on eläin, joka haluaa tietää." Turhautumista aiheuttaa se, että oikein kukaan ei tunnu haluavan kertoa totuutta.
Jälleen salaisuuksia. Tämä kansa avatuu ja sulkeutuu minulle täysin mielivaltaisesti. Hylättyjä, halveksittuja, aina joutuneet pitämään häpeän palttoota todellisen minänsä päällä. Traktorit varastettu, lehmät tapettu, jolpit tyhjässä kolhoosissa liimapäissään mesoavat.
Salaisuuksia, niitä todella riittää. Suuria ja vaarallisia salaisuuksia varjellaan uteliaalta suomalaisnaiselta, joka ei kuitenkaan halua antaa periksi, vaikka eteen osuu pelottavia asioita.

Kummallisena ja salamyhkäisenä suuri itänaapurimme näyttäytyy muutenkin. Lavraan rakennetaan vesitorni, jotta vettä saisi jatkossa kantamattakin. Viimeistely kuitenkin jää puuttumaan, ja vettä kannetaan kylässä edelleen, vesitornin katveessa.

Yöperhosen henkilöt ovat rosoisia ja eläviä. Erityisen kiinnostava hahmo on Irga, joka sattuneesta syystä saa leirillä lempinimen Mykkäläinen. Hänen kauttaan kuvataan kauheuksia, joita on vaikea kuvitella ja jotka tarina tuo lukijan eteen tavalla, joka saa vaikeasti kuviteltavankin heräämään eloon. Eikä Kettu kaihda henkilöidensä nurjiakaan puolia vaan tuo ne päivänvaloon pehmentämättä ja kaunistelematta. Erityisen vastenmielinen on salaperäinen Vova, jonka yhteys tarinan muihin henkilöihin kyllä selviää.

Luku sinänsä on teoksen kieli, jota on pakko pysähtyä maistelemaan. Katja Kettu käyttää kieltä hienosti ja tuoreesti, täysin omalla tavallaan. En voi kuin ihailla!
Sateli laheita räntähiutaleita, kun kaiuttimista alkoi kaikua suruviesti. Välskärit nuljottivat lasareetin pihalla mahorkat kastuen, vangit toikkuroivat parakeistaan, jotkut ottivat asennon, vartijat eivät tuntuneet tietävän mihin pyllistää.
Yöperhosta lukiessa ei voi välttää Sofi Oksasen Puhdistuksen ja Sirpa Kähkösen Graniittimiehen ujumista mieleen. Silti Katja Ketun teos on aivan omanlaisensa, ja pitkästä aikaa kirjan lopun lähestyessä toivoi, että tarinan viimeinen virke ei koittaisi ihan vielä. Yöperhonen on hurja, hurjan vaikuttava ja hurjan vetävä teos.

Kirjasta muualla: Kaisa Reetta T.Lukutoukan kulttuuriblogi, Kannesta kanteen, Lumiomena - Kirjoja ja haaveiluaLeena Lumi, Ilselä, Kirjamuistikirja, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjakirppu ja Lukuisa.

Kiitos kustantajalle lukuelämyksestä.

Edit 14.9.2015 klo 19.55: korjattu kirjoitusvirhe nimestä.

Kommentit

  1. Tää kirja kyllä kiinnostaa. Katja Kettuun en ole vielä tutustunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja Ketun tyyli voi jakaa mielipiteitä, mutta minä pidin tästä kovasti. Kiva kuulla, että kirja kiinnostaa myös sinua!

      Poista
  2. Miullekin olisi voinut Graniittimies ujuta tai ujua mieleen, mutta kun sitä kirjaa ei koskaan tullut. Kettu on luonut kyllä ihan oman kielensä, jonka koen oudosti ihan omakseni. Hieno teos!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketun kieli on niin hienoa, ja sitten vielä kaikki muu siihen päälle. Ei voi kuin huokaista ihastuksesta!

      Poista
  3. Kyllä tässä on varmasti paljonkin samaa kuin Puhdistuksessa tai Graniittimiehessä, etenkin temaattisesti. Mutta Kettu kirjoittaa niin omalla tavallaan ja tulee tekstillään ihan liki. Hieno romaani, yksi vuoden vahvimmista kotimaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja Ketun tapa kirjoittaa on tosiaan aivan omanlaisensa. Minullekin Yöperhonen on yksi vuoden vahvimmista kotimaisista, vaikka vuotta vielä jäljellä onkin.

      Poista
  4. Yöperhonen vei minunkin sydämeni ihan täysin! Kirja tulee varmasti nousemaan yhdeksi Finlandia-ehdokkaista, ainakin toivon niin...

    Kirjoitit ihanasti kirjan teemoista! <3



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi olla minäkin toivomatta Finlandia-ehdokkuutta Yöperhoselle.
      Kiitos, Kaisa Reetta! <3

      Poista
  5. Yöperhonen vei minunkin sydämeni ihan täysin! Kirja tulee varmasti nousemaan yhdeksi Finlandia-ehdokkaista, ainakin toivon niin...

    Kirjoitit ihanasti kirjan teemoista! <3



    VastaaPoista
  6. Tämä alkoi kiinnostaa toden teolla ihan vain tuon valitsemasi tyylinäytteen perusteella. Kaunista kieltä! :) Kätilökin on vielä lukematta, mutta ehkä tutustun ensin tähän romaaniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti Kettu tosiaan kirjoittaa, sitä ei voi kuin ihailla.

      Poista
  7. Olen niiin samaa mieltä kaikesta mitä tässä kirjasta ja sen herättämistä ajatuksistasi ja tunteistasi kerrot. Ketun kielessä on jotain hyvin maagista ja hän osaa luoda mitä huikeampia jännitteitä tarinoihinsa. Pelkäsin hieman, että voiko mikään yltää enää Kätilön tasolle, mutta en tiedä, ehkä Yöperhonen on jopa parempi? Tai sitten niitä ei voi edes vertailla keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun makuuni Yöperhonen on vielä enemmän kuin Kätilö, vaikka en tosiaan tiedä, voiko kirjoja edes vertailla keskenään. Viimeistään nyt Katja Kettu liittyi siihen kirjailijajoukkoon, jonka uusia teoksia odotan innolla.

      Poista
  8. Yöperhonen on uskomattoman hieno tarina, samalla sisältäen kauheita kohtauksia, samalla hienoja kohtauksia, vääryyttä ja hyvyyttä, rakkautta ja vihaa. Suosittelen :)

    VastaaPoista
  9. Luin vasta nyt tämän hienon kirjan. Ensimmäinen Kettu minulla. Ihastuin kieleen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on